tiistai 2. elokuuta 2016
yks Kake
johdatus filosofiasta
Intellektuaalinen testamentti
Johdatus filosofiasta – huomioita siitä, mitä ei voi huomioida. Pieniä
filosofisia esseitä iltapäivän ratoksi, totuus mietelmämuodossa, jäniksen ja
ankan (sorsan) hoito-opas, huomautuksia jokamiehelle, kaikki ja ei mitään, teos
olevasta ja ei-olevasta, kaikille ja sille yhdelle varsinkin
Alkukielestä
suomeksi kääntänyt tekijä.
ALKUSANAT
Ei mitään, ei
kerrassaan mitään
en tajua, että
miksi ennemminkin
jotain kuin ei
mitään. Miten niin
jotain? Miksi
kysyä moista, sillä
kuitenkin ja
nimenomaan ei mitään.
Ei alkua, ei
loppua, ei minnekään hoppua.
Jäädään,
liikutaan, juoksennellaan sinne tänne
Diskurssia
kerrakseen!
Tiedä sitten, mitä
kauheaa ja inhottavaa
paljastuu sen
kaatuneen puun takaa
metsästä.
ENSIMMÄINEN LUKU
Koko länsimaisen filosofian
historia
Länsimaisen filosofian historian pääpiirteistä
Koko länsimaisen
filosofian historia
on joukko
alustavia huomioita tähän teokseen
Koko länsimaisen
filosofian historia on
joukko sanomisia,
kuten esimerkiksi
tämä:
olen, siis
muusta viis
tai tämä
siitä ei voi päätellä että paitsi jos ja vain jos riittävästi &
välttämättömästi
Miksi piti sanoa
pikemminkin jotain kuin ei mitään?
Miksi piti
kirjoittaa kaikenmaailman sanomisia?
Kuuliko kukaan?
Näkikö kukaan?
Olisiko kukaan
kukaan,
jos näitä ei
kysyttäisi?
Jos emme
ihmettelisi, mitä,
kuka, miksi tempun
teki, niin kuka olisi
kuka ja miksi tai
miksi ei?
Saako vai eikö
saa?
Pitääkö vai onko
pitämättä?
Filosofia on
juoruilijoiden touhua.
Olen joskus miettinyt,
että mitä ihmettä. Mitä ihmettä? En päässyt kovin pitkälle, kun kielemme rajat jo ryntäsivät vastaan. Syntyi
rajaselkkaus. Kielemme, kielenne, kielensä rajoilla välikohtaus. Sellaista on
filosofia, tikapuut taivaaseen katolle. Kissa kävelee niitä pitkin ja
sen napa paukkuu.
TOINEN LUKU
Kaikki
Kaikki
Johdatuksesta. Johdatus on jostakin jonnekin (muistisäänö: jojojo).
Kuka tekee kenelle ja mitä? Mistä heräsit aamulla? Kenen vierestä ja
muistitteko käyttää? Muistutan aina, että kysymykset ne vasta tärkeitä ovatkin.
Kysymykset, likaiset kysymykset, joiden ympärillä surraa filosofeja kuin raatokärpäsiä.
Asiaintiloista. Asiaintila. Niitä on tosi paljon. Enemmän kuin
kukaan on koskaan laskenut, ja yksikin laski älyttömän pitkälle.
Ominaisuuksista. Ominaisuuksia on myös tosi paljon, jopa enemmän
kuin asiaintiloja! Ominaisuuksien ominaisuuksia on kuulemma vielä enemmän, ja
ominaisuuksien ominaisuuksien ominaisuuksia on loputtomasti, sanotaan.
Ominaisuudet on hirvittävä suo. Älkää menkö sinne pimeällä. Silloin siellä
lentävät vain lepakot, ja me emme voi
ymmärtää, miltä lepakosta tuntuu. Yön pimeydessä lensi lepakko vailla
ominaisuuksia. Tiedämme, että se oli epäluuloinen kaikkia perinteisiä arvoja
kohtaan. Sitten se kuoli s.o. siihen liitettiin ominaisuus kuollut.
Deduktiosta. Deduktio tarkoittaa yksittäisen päätelmän johtamista
yleisestä totuudesta. Yleinen totuus on vähän kuin prostituoitu. Katsokaa (paitsi
lapset, kääntäkää päänne pois), yleinen totuus keimailee baaritiskillä ja
kysyy, voiko deduktion todistaa päteväksi yleisestä totuudesta johtamalla, ja
jos voi, niin paljonko se maksaa?
Tautologiasta. Tautologia on tautologia.
Omasta itsestä. Missä se taas luuhaa? Tuolla se oli juuri
äsken! En meinannut tunnistaa sitä. Mitähän se on oikein puuhaillut? Miksei se
ole täällä? Eikö se viihdy seurassa? Se jumalaton antisosiaalinen karstasyylä![1]
Hei, tuolla se taas viilettää ilman päämäärää, ei päätä eikä häntää. Ihan oma
itse! Sellaiseksi se itseään kutsuu. Se
kutsuu itseään ihan omaksi itseksi ja etsii ihan oman itsensä itseä jostain
pimeästä luolasta. Sinulle se on ihan oman itsesi itse, silmät silmien takana,
aivot aivojen sisällä ja jalat, joita kolottaa jotenkin vaikeasti kuvattavalla
tavalla. Oireyhtymän etiologiaa ei tarkemmin tunneta, mutta todennäköisesti on
kysymys keskushermoston välittäjäaineiden häiriöstä. Noin puolessa tapauksista
oire esiintyy itsenäisenä muotona ilman altistavaa tekijää tai sairautta.[2]
Ajasta. Eilen, viittä vaille kaksi, katsoin kelloon. Mitä on
aika? Aikamies, aikamiespoika, Aikatalo, aika velikultia. Kaikki me tiedämme,
mitä aika on, mutta kun meiltä kysytään, niin emme osaa. Senhän totesi jo taata
aikoinaan. Kello, miehellä pitää olla kello. Se näyttää mitä aika on. Aikaa ei
voi määritellä, sitä voi vain näyttää tai viisarilla osoittaa. Voin sanoa:
Aika, aika tule takaisin! Eikö ole jo aika tulla takaisin? Sinua kaipaan niin,
vaikka aika entinen ei koskaan palaa. Menetimmekö nuoruuden vai menetimme ajan,
koko ajan? Ajan murusia, pieniä sirpaleita. Niitä saamme päällemme, allemme ja
jotenkin omituisesti vasemmalle viistoon. Ne pitää lakaista maton alle. Kaikki
luulevat, etteivät tiedä, mitä aika on.
Nihilismistä. ∀ ¬
Seurauksista. Nuorisoseura. Nuorisoa huonossa seurassa. Menetetty
nuoriso. Mene te t(iti)ty(y) nuo risoo. Ei jatkoon, ei näillä kysymyksillä. Niistä
näkee, että on tultu vain kokeilemaan. Ei ole syvennytty, ei ole nähty vaivaa.
Nuorisoseuraukset arvioidaan sitten jälkikäteen kuten kaikki muutkin asiat.
Viiden vuoden takuu.
Nihilismistä tarkemmin ajatellen. Nihilismi ei ole
mahdollinen.
Kertaluokista. Ei kerta kaikkiaan mitään. Kerta kaikkiaan ei
mitään. Tai ehkä sittenkin! Kerta kiellon päälle: kertaluokkataistelun
tarkoitus on herättää kertaluokkatietoisuus!
Kyynikoista. Päätin jo, ettei ota päähän, että unohdan. Mutta nyt jo
harmittaa. Kirotut kyynikot! Kirotut koirat! Kirppuja täynnä! Osaatteko mitata,
kuinka korkealle kirppu hyppää? Antiikissa osattiin.
Arvoista. Filosofit ovat vain tulkinneet Marxia, kun pitäisi
muuttaa Marxia. Lisäainearvo, sillä arvon mekin ansaitsemme. Arvo Salossa, Arvo
Salo, arvo salossa. Mitä se siellä tekee? OLEN ARVOJOHTAJA SALOSTA, JA OLISIN
ITSEKIN TAIPUVAINEN USKOMAAN, ETTÄ HYVÄÄ PÄIVÄÄ!
Voltairesta. Ei se sanonut niin, mutta tulen kuolemaani puolustamaan
teidän oikeuttanne olla tietämätön, olen näet suvaitsevainen. Paitsi niitä
kohtaan, jotka eivät suvaitse teitä. Siitä tulikin mieleeni, pitääkö minun,
ollakseni suvaitsevainen, suvaita niitä, jotka eivät suvaitse sinua ja
kaltaisiasi? Pitäisikö minun hylätä Voltairen elämänkerran kirjoittajan tulkinta
hänen ajattelustaan ja suvaita kaikkia niitä, jotka eivät suvaitse, ja niitä
jotka eivät suvaitse niitä, jotka eivät suvaitse, ja niitä, jotka eivät
suvaitse niitä, jotka suvaitsevat niitä, jotka eivät suvaitse niitä, jotka suvaitsevat
niitä, jotka eivät suvaitse. Keksikää parempia kysymyksiä! Ei tästä tule
mitään, jos pitää. Se on ihan hullua. Aikuistukaa!
Olioista sinänsä. Das Ding an
Sich sihisi hississä. Kukaan ei halunnut kuunnella sitä, kukaan ei halunnut
nähdä sitä. Kaikkein vähiten kukaan halusi haistaa sitä, sillä se haisi
pahalle.
Surrealismista realistisesti, kontekstissa, tavoitteena ymmärtäminen – ei
niinkään selittäminen.
– Mikä sinulla on suussasi? kysyi Georgette.
– Tämä on piippu, René vastasi.
– Älä valehtele! Georgette kimpaantui.
– Tämä on piippu, René vastasi.
– Älä valehtele! Georgette kimpaantui.
Elämäntyöstä ja pakkomielteistä erityisesti. Tutkittuaan koko tähänastisen elämänsä ajan Martin
Heideggerin ajattelua 74-vuotias Stanfordin professori Thomas Sheehan päätteli,
että heideggerilainen pakkomielle olemiseen johtaa pointin missaamiseen.[3]
Tiedosta. Mitä voimme tietää? Mistä voimme tietää mitä voimme
tietää? Yksinkertaista: tietämällä. Ei ole parempaa metodia kuin tietäminen.
Tiedä! Mene ja tiedä! Tiedä ja mene! Potkukelkalla pääsee parhaiten.
Viisauden rakastamisesta. Jättäkää silleen, antakaa olla. Se on kuulkaa iso
pettymys. Oletteko ikinä kuulleet kenenkään kertovan, että "filosofia on
viisauden rakastamista"? Ette varmaan. Kymppi vetoa! Kun kuulette jonkun
toteavan tuolla tavalla, niin huutakaa, "Bravo! Lisää! Kerro meille lisää,
me haluamme – ei me vaadimme – kuulla lisää!". Levittäkää sanaa
ympäriinsä, kertokaa tutuille ja tuntemattomille miehestä, joka kertoi
luennolla filosofian olevan viisauden rakastamista. Kertokaa hänen karismastaan
ja lahjomattomasta luonteestaan, kertokaa, kuinka hän turmelee nuorison
puhumalla ihan hulvattomia.
Ekstistentialismista. Hän oli niin huolissaan, niin huolissaan, että hänen
suoliansa väänsi ja ulos tuli filosofiaa. Autuaita ovat vatsavääntöiset. Matalaa!
Te tuomitsette, tuo on matalaa ja alhaista. Ei lainkaan huumorismia. Se ei
sisällä ollenkaan huumorismia. Minä parka, minä rukka jään yksin sorgeen. Eksistenssini etoo!
Modaalilogiikasta. Nyt päästään modaalilogiikkaan. Modaalilogiikka
sinulle, jolle tavallinen logiikka ei riitä. Sinulle silloin kun haluat hieman
ekstraa, useamman kertaluokan tai naapurisi puolison.
Minusta. Koska se on harhaa, ei asiasta voi sanoa mitään muuta
kuin että se on karmeaa. En haluaisi tutustua. Tähän pitäisi lopettaa. Mutta
koska minuni on luonteeltansa viheliäinen, hän jatkaa ja kysyy: Sinun sinusi
vai minun minuni vai hänen hänensä? Mitä me kaikki oikein olemme? Olemmeko
meidän meemme vai teidän teenne?
Filosofian kielestä. Filosofian kieli on kreikka. Filosofian kieli on
englanti. Ei kun filosofian ainoa kieli on saksa. Äh, filosofiaa voi kirjoittaa
ja puhua myös latinaksi, ja anus on
latinaa per se. Tämä antaa aiheen olettaa, että filosofian
kieli on pyllyssä. Sellainen tieto horjuttaa vahvaakin mieltä. Tästä pitäisi vaieta eikä levitellä tällä tavoin
julkisesti, holtittomasti! Joku voi lukea! Ainakaan se ei sovi filosofian
korkea veisuun. Korkea veisu kertoo rakkaudesta ja suudelmista, ei mistään noin
alhaisesta.
Käsiterunoudesta. Äitis sanoi, kun sut sai! Aikuisten oikeasti.
Aiheista. Pitkääkö kirjoittaa kaikista aiheista? Vai aina
samasta. Miten voisi kirjoittaa samasta. ET VOI ASTUA SAMAAN VIRTAAN KAHTA
KERTAA saatana! Se on aina vähän jokin toinen.
Tai oli. Siis pikemmin oli juuri äsken tai hieman kauemmin sitten
menneisyydessä. Sinne se meni.
Metafysiikasta. Ennen pilvenreunatkin alkoivat jostain. Nykyään
se on aito ongelma, mistä pilvi alkaa ja mihin pilvi päättyy. Se on tosiaan
tila, jonka alkua ja loppua on mahdotonta havaita, mitata täsmällisesti. Kyseessä
on aito metafyysinen ongelma, ei kielellinen temppu. Sen pahempi aidolle.
Olevasta. Ei ole periolevaa. Ei ole mitään perimmiltään, vaikka
perimmiltään jotakin on tai ainakin oli. Esimerkiksi tikapuiden päässä oli
loppu (niitä ei heitetty pois, ne lahosivat alle). Tai jos oli laskeutumassa,
niin tikapuiden loppupäässä oli alku ja alkupäässä tukeva ote maasta. Jos
nousee tikapuiden toista puolta ylös ja laskeutuu alas toista puolta, niin se
on kehäpäätelmä.
Sananvapaudesta. Minä huusin kuin hyeena. Kaikkien oli pakko
kuunnella. Minä huusin kuin palosireeni. Ei auttanut vaikka ihmiset työnsivät
rupiset sormensa karvaisiin korviinsa, sillä minä huusin niin kovaa, että betoniviidakko
raikui ja kaikui. Minä vinguin kuin sika. Minä en lopettanut, vaikka ihmiset
pyysivät. Minä en lopettanut, vaikka pienet vauvat heräsivät uniltaan ja
alkoivat itkeä. Minä ulisin ja korisin kuin kuusi tuhatta kiloa painanut tyrannosaurus rex meteoriitin iskiessä
sen päähän kaukana menneisyydessä. Sana oli vapaa kuin taivaan lintu.
Epäilyn metodista. Se ei meinannut loppua sitten millään, se epäily
meinaan. Sitä vaan jatkui ja jatkui. Sillä ei ollut päätä eikä häntää! Ihmiset
katsoivat minua kummissaan ja pudistivat päitään. Lopulta minun oli pakko
keksiä joku selitys toiminnalleni. Minä sanoin, että ihan tarkoituksella olin
tehnyt niin. Siksi minua on kutsuttu rationalistiksi jälkikäteen.
Korpeista. Näin kerran korpin. Se oli musta.
Toiseudesta. Kasvot, katse & silmä. Siinäpä sitä ohjenuoraa
elämän pulmatilanteisiin. Sopiiko, että naarmutan autonne maalipintaan kivellä?
Seuraa auton katsetta. Sopiiko, että ohjaan jäteveteni suoraan suolle. Tuijota
suonsilmää, sieltä löydät vinkin ja vinkkimiehen. Toiseus on fariseus.
Kriittisestä realismista ja kaikesta muusta yhtä tärkeästä.
Uskonnonfilosofiasta. Kyllä ei ole uskonnonfilosofian tarkoitus asettua
kannalle (tällä en tarkoita).
Soveltavasta filosofiasta. Tiedättekö mikä ei sovellu perseeseen eikä
surise?
Ontologiasta. Ollako vai eikö olla? Kas, siinäpä kysymys. Loppu on
hiljaisuutta.
Puhtaasta filosofiasta. Puhdas filosofia, puhdas, oikein syväpuhdas ajattelu.
Ei rippeitä, ei läikkiä, ei tummentumia. Valkoisuuttaan hohkaen syväpuhdas
kulkee sinne, missä kukaan ei ole koskaan ennen kulkenut – eikä enää ikänä tule
kulkemaan.
Sanomisista. Olenko minä jo sanonut? Onko tullut sanomista? Aina
välillä täytyy reflektoida, tarkistaa taskunsa ja miettiä kovasti, mitä on
reiän sisäpuolella, mikä on reiän ontologinen status. Kerran otin ja kokeilin.
Se ei ollutkaan tyhjä. Vastaan tuli kaikenlaista ällöttävää. Minä huusin ihmisiä
apuun.
Korkeasta ja matalasta taas. Tämä keskustelu on ollut
hienoa viihdettä. Me olemme purkaneet korkean ja matalan välisen eron. Ne ovat
yhä olemassa, mutta puuttuu välinen ero.
Minä olen nero.
Dioista. Filosofia on luonteeltaan dialektista tai dialogista.
En nyt muista, mutta jompikumpi se oli.
Kehosta. "Keho" on täysin väärä sana. Se ei tavoita
kaikkia ulottuvuuksia. Jos sen sijaan sanomme "ruumis", niin kaikki
ymmärtävät välittömästi keskustelun kohteen filosofiset merkitykset ja hiuksenhienot
distinktiot. Jos ei ymmärrä, niin sitten itkee ja ymmärtää.
Ruumiista. "Ruumis" on täysin väärä sana. Se ei tavoita
kaikkia ulottuvuuksia. Jos sen sijaan sanomme "keho", niin kaikki
ymmärtävät välittömästi keskustelun kohteen filosofiset merkitykset ja hiuksenhienot
distinktiot. Jos ei ymmärrä, niin sitten itkee ja ymmärtää.
Heideggerista. Voi herranjestas, minkälainen lapsi oli hän!
Olevasta. Oleva on ja ei oleva ei ole. Näin kaksituhatta vuotta
myöhemmin arvioituna tuo saattoi olla hieman hätiköiden lausuttu. Ei suinkaan tarkoitettu,
että oleva on tai että ei oleva ei ole, millä en tarkoita, että on/oli tai
eioleollut. Olemisessa ollaan ja ei olemisessa vastaavasti.
Modernista. Esimoderni, moderni, postmoderni: Mitä tehdään kun orgioiden
jälkeen on loppunut, painunut unholaan? Sitten me olisimme kaikki niin kuin filosofia
ei enää vaikuttaisi ja nappaisimme meskaliinia. Riitelisimme modernin ja
postmodernin rajoista. Halveksisimme vastapuolen väitteitä ja ihailisimme omaa
erinomaisuuttamme. Mainitsisimme pari nimeä, ajaisimme mustalla Cadillacilla
kotiin eikä se tuntuisi juuri miltään, koska maailma olisi niin pirskatin
pirstaleinen eikä merkitykset olisi niin kuin ennen olivat.
Meditaatioista. Toisinaan mietin miettimistä, miettimisen miettimistä
ja mietin miettimästä päästyänikin miettimistä ja miettimisen miettimisen
miettimistä. Runoa, joka on lausuntakelvoton, mutta ihan pantava ja
täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Mitä minä
nyt puhun? Miettiminen sotki sanomiseni. Sanomiseni sanomisessa johdonmukaisuus
on poikaa! Johdonmukainen, ajanmukainen, sisäsiisti ja kiva silittää, kun olet
sillä tuulella.
Tärkeistä tutkimuskysymyksistä. Filosofian historian
tutkijat ovat kymmeniä vuosia tutkineet sitä, onko Kant mulkvisti. Kysymys,
onko Kant mulkvisti, on jakanut tutkijat kahteen pääleiriin: puolesta ja
vastaan. Molemmat leirit ovat jakautuneet useisiin alaleireihin, jotka ovat
tarkentaneet sekä kysymyksiä että vastauksia sadoilla vertaisarvioiduilla
artikkeleilla. He ovat kiistäneet lähtökohtia ja kaivaneet esiin ajattelun
kuoppia. Se on hikistä touhua, mutta tutkimuskirjallisuuden kasaantuessa
lähestymme lopullista ratkaisua sivu sivulta. Aivan kohta, hyvin pian paras
argumentti osoittaa meille Kant-kysymyksen lopullisen ratkaisun.
Elämänfilosofiasta. Pitikin sattua juuri ennen kuolemaasi. Sellaista
on determinismi.
Vapaudesta. Vapaaherra kulki minne halusi ja vihelteli mennessään. Muut
ihmettelivät, mikä on tuo sävel, jota hän astuessaan tapailee.
Platonin ideoista. Platonilla oli paljon hyviä ideoita, mutta ne
toteutuivat kovin harvoin, ikävä kyllä. Esimerkiksi hänen ideansa opista ei
toteutunut ikänä.
Tarkemmin uskonnonfilosofiasta. Uskonto on jumalan
rangaistus ihmiskunnalle.
Kuukkuuistuksesta.
– Kukkuu! huusi
käki, kukkuu!
– Olettekos
kuulleet tätä ennen? Minä huudan, kukkuu! Kuulkaa, kukkuu, kukkuu!
"Olemme",
vastasivat muut, "Olemme kuulleet miljoona kertaa". "Maailman
ensimmäinen käki huusi kukkuu, maailman toinen käki huusi kukkuu, maailman
kolmas käki huusi kukkuu, ja näin on jatkunut siitä alkaen tähän päivään
saakka, keskeytyksettä. Kaikki käet kukkuvat ja niitä mahdottoman paljon",
valistavat muut tarinan käkeä.
Tämän jälkeen käki
kirjoitti laskun ja muut maksoivat.
Ajattelen siis olennista. Descartes ei ole ajattelun ammattilainen, hän on
olemisen amatööri.
Nykyaikaisesta länsimaisesta metafysiikasta. Kun minä huudan
"PÖÖ", niin koko nykyaikaisen länsimaisen metafysiikan perimmäiset oletukset
kaatuvat.
Eksistentialismista taas. Nythän on niin, tai siis ainakin äsken oli. Ihan
hetki sitten, kun aloitin tämän kappaleen oli niin. Mutta se on jo jäänyt
taakse. Ohitse kiitää elämä, ja me olemme kuolemaa kohti. Ole kohti kuolemaa, tunne
huolta, ole huolissasi huolestunut. Eksistentialisti tuntee huolta vaikka
pitäisi tuntea häpeää. Sellaista on eksistentialismi. Helvetti on
eksistentialistit.
Universalismista. "Universaalikvanttori", sanoi kanttori,
"sinulla on, tiedätkö missä", ja se on kuule pahasti sanottu tai
vihjattu.
Kategorisesta imperatiivista.
Asento! Lepo!
Muuta ei oo,
sormet sanoo soo,
soo, soo!
Yhteiskuntasopimuksesta. He joivat kaljaa ja sopivat etupiireistä. Sitten he
ajoivat taksilla kotiin. Sitten yksi heistä, joka oli saanut muita vähemmän,
sanoi, että Suomi tarvitsee uuden yhteiskuntasopimuksen. Sitten ihmiset innostuivat: tarvitsemme uuden
epähistoriallisen perustelun valtion olemassaololle. Sitten kaikki ihmiset vertauskuvallisesti
solmivat yhdessä sopimuksen ja perustivat uuden valtion siirtyäkseen
luonnontilasta (kaikkien sota kaikkia vastaan) järjestäytyneeseen
yhteiskunnalliseen elämään vasta perustetun valtion suojissa yhteistahdolle
alistuen. Sitten se yksi alussa mainituista hämmästyi ja sanoi, ettei
tarkoittanut mitään tällaista, ja että te olette käsittänee kaiken ihan väärin.
Semanttisesta kysymyksestä. Mahdollisten maailmojen semantiikka. Siinä sitä
on semantiikkaa vaikka muille jakaa. Harras toiveeni on kuitenkin, että
pitäisivät sen itsellään ja vartioisivat sitä mustasukkaisesti. Muiden ei
sopisi koskea, ei edes katsoa. Jos mahdollisten maailmojen semantiikka
flirttailisi muiden kanssa, niin se pitäisi tappaa.
Fyysikoista, tähtitieteilijöistä. "Häh-hää!", päästi
fyysikko, "kiusa se on pienkin kiusa!". "Minun perspektiivistäni
tarkasteltuna, se on mitätön, tuskin havaittavissa oleva kiusa", huomautti
tähtitieteilijä. "Mutta aivan pienen pieniin partikkeleihin verrattuna se
on valtava kiusa", vastasi fyysikko. Tämän jälkeen koko juttu muuttui hurjan
postmoderniksi, eikä sillä ollut mitään annettavaa eksakteille tieteille.
Totuudesta. Pitäisi puhua totuudesta. Pitäisi olla teoria
totuudesta. Vähän niin kuin, että asiat ovat niin kuin niiden sanotaan olevan.
Mutta onko totuusteoria totta? Onko korrespondenssiteoria totta, koska se on
koherenssissa kaiken muun kanssa, vai onko kohenrenssiteoria totta, koska se
toimii käytännössä? Entä pragmatistinen teoria, vastaa se todellisuutta? Tiedän
olevan hyvää ja kaunista!
Ei-voimisesta. Siitä mistä. Ei voi. Voi, voi.
Marsilaisuudesta, marsismista. Työläiset ovat marsista,
omistava luokka venuksesta.
Analyyttinen filosofi = tarkka poika.
Olemisesta ja fenomenologiasta. Oleminen ennen essentiaa.
Essentia on aina myöhässä. Kun se tulee, niin sitä ei enää ole. Oleminen
sulkeistettiin ja fenomenologinen reduktio paloi pohjaan.
Ensimmäisestä filosofiasta. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas,
rakas, köyhä, varas. Ensimmäinen filosofia, siitä on puhuttu paljon. Minäkin
laitan sanaseni tähän keskusteluun. Ensimmäisen filosofian jälkeen tulee toinen
filosofia ja toisen jälkeen tulee kolmas filosofia. Kymmenes filosofian on
kaikista kiinnostavinta. Entä kahdeksas filosofia? On kyseenalaista, voiko sitä
kutsua filosofiaksi lainkaan. Niin surkeaa se on. Neljästoista filosofia on
sellaista, ettei sitä ymmärrä kuin kaksi tutkijaa maailmassa, ja he ovat tästä
asiantilasta erittäin ylpeitä.
Perenniaalisesta filosofiasta (philosophia
perennis). Se on monivuotista, mutta ei ikuista. Aivan kuten ne
ruohovartiset koristekasvit, joita perennoiksi kutsutaan. Siitä riittää
koreutta joksikin aikaa, mutta ei loputtomiin. Paitsi jotkut jaksavat jankata
niin, että se tuntuu 'ikuisuudelta', joka ilmenee ikuisuutena meille
kuolevaisille, mutta ei ole ikuisuus.
Ihanteellisesta yhteisöstä (ihannevaltio). "He
tietenkin kasvattavat viljaa, viljelevät viiniä ja valmistavat vaatteita ja
jalkineita. He rakentavat itselleen asunnot ja työskentelevät kesäisin yleensä
puolialastomina ja avojaloin, talvella pukeutuvat kyllin lämpimiin vaatteisiin
ja jalkineisiin […] Loikoillen seppele päässä lehvävuoteillaan, joille on
levitetty koiranköynnöstä ja myrttiä, he viettävät pitojaan yhdessä lastensa
kanssa siemaillen viiniään, laulaen ylistystä jumalilleen ja nauttien
yhdessäolosta." (Platon, Valtio.
Suom. Marja Itkonen-Kaila). Tämän jälkeen kerrotaan minkälainen on tulehtunut
yhteisö. AUTS!
Ironiasta. Ilman ironiaa, tämä on aikamme merkittävin filosofinen
kysymys.
Valistuksesta. Valistus ja romantiikka ne yhteen soppii,
huomenna mennään pussauskoppii. Se on sitä, että rakastaa, ottaa hetkestä
kiinni eikä tahdo tappaa. Se on sitä, että kirjoittaa rakkausrunoja. Sellaisia
niin kuin tämä:
Aina kun avaan kirjan toivon,
että sinä olisit siellä
Siksi luen tarkkaan myös rivien välit
ja kurkin kirjaimien taakse
Relativismista. Suhteet ovat pahinta relativismia. Olen nähnyt
omin silmin ja tuntenut, ja on juuri niin kuin minusta tuntuu.
Paradokseista. Kaikki oleellinen on jo todettu: paradoksi, joka
ei ole paradoksi.
Estetiikasta. Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Estetiikka. En tykkää.
Oikeasta ja väärästä. Onko oikein vai väärin? Olen miettinyt viime
aikoina aika paljon. En juuri tuota kysymystä vaan erästä toista.
Kasvatusfilosofiasta. Pienestä isoksi ja sitten kaikki loppuu
kasvatusfilosofian objektin kohdalla. Kannattiko se? Onko nyt sitten hyvä olla?
Skeptikoista. Epäilen, että sellaisia skeptikkoja kuin Pyrrhon oli ei
tehdä enää.
Uskomisesta. Filosofiselta kannalta on kuulemma ihan sama mitä
uskoo, jos kerran uskoo tai ei usko. Sen pahempi filosofialle.
Olemisen kategorioita. kuin kotonanne, kuin Ellun kanat, kuin ei
oltaisikaan, kuin vanha pariskunta, kuin sikolätissä, kuin kaksi marjaa, pihalla
kuin lumiukko, aina ollakseen.
Tietoisuudesta. Olen kerran kokeillut. En kokeile enää ikinä.
Täällä-olemisesta. Pyrin seuraavassa asettamaan alustavan
kysymyksen: missä vitussa silloin ollaan kun täällä-ollaan? Varsinainen
ihminen, ei siis Der Alte, vaan Der Komissaar on kohti kuolemaa.
Liha. Ei ole olemisessaan vaan olemisessaan on. Läski ja Rasva. Tuleminen ja
jo-oleminen on aina ennen vasta-nyt-olemista. Perse. Vasten vasta-nyt-olemistaan
olemisoidessaan Husserl ikään kuin käänsi näkemisen näkemiseksiöinniksi. Vasta
varsinaisessa ja varsinaisessa vasta, Das Boot, saa sen mikä siitä tulee
ja tulee siitä. Tätä voimme kutsua siitäseksi. Erite. Toisen ja vain toisen
kautta ihmisen on mahdollista täällä-olossaan olla täällä. Räkä. Alustavasti
vastaan, ikään kuin vasten sitä mitä esitän, vastus, vaste, että minä en
perkele ehdi ikinä sinne. Missä helvetissä te taas ootte? Jätkät hei, te
lupasitte, että ootte täällä!
Romanssista. Romeo ja Julia Kristeva. Ei toiminut.
Tieteestä. Mitäpä siitä, onko se tiedettä vaiko eikö se ole tiedettä?
Onko se pseudotiedettä? Näennäistiedettä? Tiede on olemisessaan jotain mitä se
ei ollut huomenna eikä ole eilen. Se on sellaista, että professorin tutkimus on
upeaa, mutta jos professorilta kysytään niin professori x:n tutkimus on
diibadaa ja koko ala y on höpölöpö.
Pahuuden banaalisuudesta. Opettaja harppoi määrätietoisesti luokan ovesta sisään,
mutta ei ehtinyt kuin aloittaa, ”kuulkas nyt pojat…”, kun tekohämmästynyt ääni
keskeytti hänet. ”Mitä pahaa mä nyt TAAS oon tehnyt?”, kyseli Adolf Hitler
ärsyttävästi virnistäen. Koko takapenkki naurahti kuten sillä oli aina tapana
naurahtaa Hitlerin leukailulle.
Derridasta. Ero haisee, mutta ei kuulu, ei näy.
Teismistä. Se hullu piti
itseään niin jumalaisena, että piti oikein teititellä. Yleisellä tasolla
sellaista hulluutta kutsutaan teismiksi.
Dialektiikasta. Teesi, antiteesi. Teesi, antiteesi. Teesi,
antiteesi. Tällaista on dialektikka nykyään. Dialektisessa materialismissa taas
vuoroin lyödään ja vuoron potkitaan.
Filosofian neljä kysymystäksestä (a.k.a. Kantista).
1. Mitä voin olla
tietämättä?
2. Mitä tulee
jättää tekemättä?
3. Mitä en voi
toivoa?
4. Keitä te ootte,
te pienet pojat, kun en mä tunne teitä, piupali paupali piupali paupali, kun en
mä tunne teitä?
Tieteellisestä realismista. Tapasin kerran tiedemiehen. Hän sanoi, ettei
tästä tule yhtään mitään. Siinä sitä on tieteellistä realismia vaikka muille
jakaa. Sillä eihän siitä tullut yhtään mitään, kuten olemme myöhemmin voineet
todeta. Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei tästäkään tule yhtään mitään. Mutta
se on vain ihan tavallista realismia, koska minä en ole tiedemies.
Enkeleistä nuppineulan päässä. Meidän on muotoiltava vanha
kysymys enkeleistä nuppineulan päässä uudestaan: Montako nuppineulaa mahtuu
enkelin päähän?
Tärkeistä kysymyksistä. Miksi innovaatiopuhe junnaa paikallaan? Miksi ne
eivät keksi mitään uutta sanottavaa? Miksi ne toistavat vuodesta vuoteen samat
höpinät, samat käskyt ja saman madonluvut? Miksi ne toistavat? Miksi? Miksi ne
toistavat samat jutut vuodesta toiseen? Miksi? Ne toistavat. Miksi siitä, joka
toitottaa, että sinusta voi tulla ihan mitä vaan, jos vain haluat tarpeeksi, ei
ikinä tule mitään muuta kuin positiivisen ajattelun konsultti? Eikö hän halua
tarpeeksi vai puuttuuko häneltä mielikuvitusta? Miksi ne, jotka puhuvat
kaikkien ihmisten arvokkuudesta ja kukoistamisen ilosta jonain uutena
keksintönä, kohtelevat meitä muita kuin idiootteja? Ikään kuin me emme
tietäisi, että ihmiselämän tulisi olla arvokasta, ei vain hengissä selviämistä.
Ikään kuin me emme tietäisi, että kukoistaminen on hienoa. Mikä niitä vaivaa?
Miksi he kohtelevat meitä kuin vähä-älyisiä? Miksi he eivät kunnioita kykyämme
ajatella? En tiedä kumpi on pahempaa. Se, että joku luulee keksineensä jotain
uutta, kun puhuu ihmisten tarpeesta kukoistaa, saada arvostusta osakseen vai
se, että päättäjiemme täytyy kuulla tämä tutkimuksellisesta suusta
ymmärtääkseen sen.
Self-Helpistä. Kuten maailman ainoa Esa Saarinen vuosia sitten
totesi. Itsepalvelu = ei palvelua. Suits
you Sir!
Hermeneuttisesta kehästä. Mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että
kysymme, mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se
tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että kysymme,
mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se
tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että
kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme,
mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa?
logiikasta,
kielestä, totuudesta, tieteestä ja filosofiasta.
logiikka
kieli
totuus
filosofia
tiede
kieli
logiikka
totuus
kieli
totuus
filosofia
kieli
tiede
logiikka
tiede
filosofia
totuus
kieli
filosofia
Kokeile kuinka
moneen eri-vitun-järjestykseen nämä sanat voi laittaa.
Todistuksista.
"On
todistettu", huusi hän Agoralla.
"Mitä?",
kysyivät muut.
Se ei selvinnyt
koskaan.
M.O.T.
Olemisesta ja ei-olemisesta (viimeisen kerran). Todennäköisesti on. Mutta on huomattavasti
epätodennäköisempää, että on jotakin, kuten esimerkiksi olemista. ”On on, ei on
ei on”, sanoisi esisokraatti tietämättä olevansa esisokraatti, mikä on
puolestaan epistemologinen sekä filosofianhistorianfilosofinen ongelma, mutta
emme puhu niistä tällä kertaa.
Kolmas luku
k=i=e=l=i=filosofiaa
k=i=e=l=i=filosofiaa
Kielifilosofinen runo kielelle
Runollinen kielifilosofia;
kieli runossa,
runo kielessä
Siinä sitä kielifilosofiaa
runon muodossa ja sisällössä
Missä tekijä? Siellä, missä lukija.
Jäi kiinni!
Sinulla on
semioottinen kolmio ja kuution muotoinen pää,
jonka varassa merkitys lepää
lause,
virke ,
puhe ,
kirjoitus,
luenta &
tulkinta
Läpinäkymätöntä, monimerkityksellistä,
paradoksaalista, omaperäistäkin!
Sellainen on kieli ja kieli
suudelma.
Sitten tulee tarkoitus ja
se makaa niin kuin petaa
ja petaa niin kuin ei mitään
LOPPUSANAT
Juostiinko me
riittävästi ympäriinsä, päämäärättä harhailimmeko? Mikä hyödyit? Tulitko
onnellisemmaksi? Onko asenteesi nyt parempi? Vai pitäisikö hävetä, ja jos
pitäisi, niin kenen? Sinun, minun vai Hentun Liisan? Senkö siellä jossain
kaukana, missä asioista ei saa selvää, missä sanat sotkeutuvat olemiseen ja
muuhun mutaan alkukielen hämärässä?
Koko länsimaisen
filosofian tulevaisuus on joukko holtittomia reunahuomautuksia
tähän teokseen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)