Kokemuksellisuus Über Alles !

Missä kaksi tai useampi runoilijaa kokoontuu, siellä on ainakin yksi runoilija, joka pauhaa runouden siunatusta kokemuksellisuudesta. Ovatko pauhaajat koskaan pysähtyneet miettimään miksi kokemuksellisuutta tai tunteita painottava runo olisi arvokkaampi kuin runo, joka pyrkii häivyttämään kirjoittajan, objektivoimaan, unohtamaan yksittäisen kokemuksen ja tunteet?

Kertokaa miksi runojen pitäisi lähestyä NYT-liitteen kolumneja, joissa Riku Siivonen kertoo tänään ajatelleensa laittaa huoltoasemabaari-tyylistä raastetta tarjolle kun tulee tuttuja kylään? Tässä kohtaa runous kulkee typerimmän tv-viihteen ja onnettomimpien juorutoimituskäytäntöjen perässä apinoimalla näiltä huomaamattaan alkeellisen human interest –näkökulman: Älä kirjoita asioista, vaan kerro lukijalle mitä sinä viisi minuuttia sitten satuit ajattelemaan, miltä sinusta nyt tuntuu ja millanen sä oot! Onnetonta tässä on nimenomaan se, että kokemuksellisuutta ja tunteiden ilmaisua korostavat runoilijat eivät tunnista, että kyseessä on jokseenkin latteaksi käynyt yleinen tendessi. Jos runoilija olisikin tekemässä itsestään brändiä, hakemassa tietoisesti julkisuutta ja mammonaa, niin asiat olisivat hyvin. Business as usual. Mutta ikävä kyllä, he pitävät tällaista kirjoittamista itsessään arvokkaana, itsessään muuta parempana. Vain harva, jos niinkään moni, huomaa kysyä miksi kirjoittajan itsensä tykötuova kirjoitus olisi parempaa kuin kirjoittajan persoonan häivyttävä? Ei ole mitään syytä miksi teksti, jossa raportoidaan omista kokemuksista ja tunteista olisi parempaa kuin vaikkapa maailman ympäristön tilaa kirjoittajasta helvetin kaukana tuotettujen tilastojen avulla käsittelevä teksti. Eikä runouden genre muodosta poikkeusta.



Mitä ajattelin tänään

Onpas täällä kylmä... Pitäisiköhän vaihtaa autoa... joku on tällä viikolla naarmuttanut sen maalipintaa tahallaan. Helvetin raggarit.  Tai sitten se on tämä suomalainen kateus. Jos vähänkin menestyy, niin heti ovat kateelliset kampittamassa...  Ai saatana, tuo naapurin vaimo on tiukka pakkaus! Se taisi vähän vilkuilla. Ettei vaan olisi kiinnostunut. Pitäisikin kutsua Anne ja Pekka kylään joku kerta ottamaan vähän bissee ja saunomaan.  Mutta kylläpäs tuo ihottuma kyynärtaipeessa kutiaa tänään.


Muun muassa tällaisia asioita tuli mieleeni tyttäreni hautajaisissa.




.

Variaatio.

Olen kirjoittanut raskaalla tykistöllä, ja Euroopassa he ilmoittavatkin, että minä olen kaikkien alueiden loistavin kirjailija.

Polittinen ruonous on huollut! kjkslkjfjaoieoij!!!

Äääh! Ei ole minusta poliittiseksi. Poliittinen runous on kuollut (1). Kirjoitan siis ajan henkeen sopivan itseironisen paatosta huokuvan kokeellisen runon, jossa teen tilit selväksi itseni, maailman ja pankkini kanssa.

Uno Cacé (2) ei usko. Ei ennen kuin joku kertoo hänelle. Itseään ei usko. Mutta jos joku sanoo niin se on toinen juttu. Uno Cacé rakastaa kaikkia. Kaikkia ruonoilijatovereitaan erityisesti. Melkein enemmän kuin pankkiaan. Tai tarkemmin ajateltuna teitä rakastan joskus jopa enemmän. Mutta olkaa minulle vähän aikaa pankki. Aavistuksen on Uno Cacé huolissaan kokeellisista ystävistään. Ne kun elävät toistavaa kokoustuskautta. Palkintoja sataa. Tämä ole kärjistys. Uno Cacé sai nuoruudessaan mitaleita. Sanoivat. Mutta älkää. Pppp ööööö zzzzzz. ????!!!! hamaspyörä. VIITE 3.

H
J
KOP

tunnustan, tunnustan.

*

älä lue, älä lue, lue, luo, älä luo, älä lyö, sälä. sälä syö. pölyä.





VIITTEET

1) Peter Laslett 1956 & Uno Cacé 2009.

2) Espanjan kielessä "uno" merkitsee numeroa yksi. Suomessa “Uuno” on miehen nimi, mutta se on myös pejoratiivinen nimitys yksinkertaisesta henkilöstä.

3) Wittgenstein, Pelle Miljoona, Markiisi de Sade, Bukowski, Dave, Kierkegaard, Elvis, William Blake ja Ginsberg.

Kansalaiset!

Suomessa tarvitaan sellaisia kansalaisia, jotka menetettyään kaiken ovat entistä vahvempia ja päättäväisempiä. Eivät itke vaikka puoliso lähti rikkaamman matkaan ja vei lapset mukanaan vaan vilkuttavat parvekkeelta hyvästiksi. Tullessaan suojatiellä auton yliajamaksi kysyvät silminnäkijöiltä: ”Näitteks te? Saatanan siisti S-sarjan Mersu.” Eivät lannistu sairastuttuaan syöpään vaan juoksevat maratonin sen kunniaksi. Tarvitaan sellaisia ihmisiä, jotka hymyilevät kun omakotitalonsa palaa ja skoolaavat sille naapurin kanssa. Työttömiä, jotka eivät nosta korvauksia vaan lopettavat syömisen ja kannustavat Kimi Räikköstä tsemppaamaan. Tarvitaan kansalaisia, jotka ottavat kansalaisvastuuta, eivätkä kitise vaikuttamisen perään, koska eivät edusta mitään. Ihmisiä, jotka äänestävät joko oikein tai sitten osaavat olla äänestämättä. Miehiä, jotka mahtuvat kaasuputkeen ja uskovat kerralla kun Paavo Lipponen sanoo.

Sellaisia kansalaisia Suomessa tarvitaan.