Poeettisia muistoja osa 2

Kerran kun oltiin jo dokattu Paavo Haavikon kanssa pari viikkoa putkeen, niin siinä aamukaljoja nappaillessa Pate sitten sattui katsomaan peiliin kesken ryypyn ja pysähtyi. Sitten se sanoi aidosti ällistyneenä, että ”Toi ei ole kyllä Haavikko-niminen mies”. Se oli tietenkin väärässä. Taas.

Poeettisia muistoja osa 1

Olenko ikinä kertonut kuinka meillä oli tapana Paavo Haavikon kanssa käydä tsekkaamassa tsubuja Riihimäellä Starlight -diskossa 80-luvulla? Paten iskulause oli ”Sulla on muuten helvetin hyvät raiteet, mutta millainen on asema?”. Se ei toiminut koskaan. Ei koskaan.

Nuoren miehen odysseia

Seuraavana Tikkurila.
Minkä helvetin takia?

Sunnuntaina sataa aina

TIK-TAK, kello tikittää.
Saatana, että suomalaisten
heikko menestys
Vancouverissa vituttaa.

Sisäpiirileikki

Olin ollut mukana tässä touhussa jo melko pitkään enkä tajunnut mitään. Mutta sitten ne kertoivat minulle, että me halutaan vaan herättää keskustelua. Olin suunnattoman helpottunut, sillä jonkun ulkopuolisen mielestä tämä olisi saattanut näyttää idioottien päättömältä kohkaukselta.

Kaupunginvaltuutettu tilittää

Taidanpa itkeä joku toinen kerta.
Nyt puren hammasta ja rutistan silmiäni.
Sillä eihän koulun kasvisruokapäivä
edes niin kauheasti itketä.
Vähemmän kuin sipuli.

Kirjaimia yleisön pyynnöstä

yksi






n

Totta vai tarua?

Olipa kerran hallitus, joka oli kuullut, että jos isolle määrälle apinoita annetaan tarpeeksi kirjoituskoneita ja aikaa, niin apinat tuottavat lopulta aivan sattumalta kirjallisen mestariteoksen. Tästä innostuneena ministerit palkkasivat apinoita kirjoittamaan seuraavan hallitusohjelman.

Paimenkirjeitä (osa x)

Yllättävän nopeasti Etelän Metia vastasi kutsuun. Nyt se on tosin asettunut takaisin ruotuun. Noora Mattilan koko sivun jutusta ”Runo karkaa paperilta” ei löydy edes yhtä ainoata kriittistä sanaa digirunoilijoita kohtaan. Vikoja tietenkin löytyy, mutta vain avuttomista kriitikoista. Kriitikot eivät ole kirjoittaneet tarpeeksi digitaalisesta runoudesta. Kritiikkien puute selittyy Mattilan arvion mukana sillä, ettei kriitikoilla ole ”keinoja digirunouden arviointiin”. Mattila uskoo, etteivät kriitikot tiedä miten digitaalista runoutta pitäisi (sic!) lukea tai kokea. Termin ”pitäisi” käyttö on tässä yhteydessä varmaan osittain harkitsematonta, mutta samalla se on kuvaavaa. Ei riitä, että runoilijoilla itsellään on (tai ei ole) tietoa siitä, miten heidän runojaan pitää lukea ja kokea (tai ainakin siitä miten niitä ei pidä lukea ja kokea). Myös kriitikoiden pitää tämä tietää ja sisäistää.

Kriitikko tai toimittaja Mattila on ilmeisen huolissaan kollegoistansa, joiden hän uskoo menevän umpisolmuun, jos heidän eteensä tuodaan runoteos Arteroids, joka muistuttaa vanhaa Asteroids peliä. Arteroidissa ammutaan avaruusalusten sijaan alas kirjaimia ja sanoja ja Mattila epäilee, että ilmeisesti analfabeetin idiootin tasolle vajonneet kriitikot menevät tämän edessä luuppiin. Noora, luuletko rehellisesti, että yksikään kriitikko jää jumiin kysymykseen: onko tämä peli vai runo, runo vai peli, peliruno vai runopeli? Jos joku jäisikin tätä pohtimaan, niin luuletko, että se estäisi kriitikkoa kirjoittamasta arviota?

Omien epäluulojensa tueksi Mattila päästää tutkija Kristian Blombergin jakamaan neuvojaan kriitikoille, ”Kriitikot voisivat hyväksyä epävarmuuden ja kirjoittaa auki sen, miltä digirunouden lukeminen tuntuu. Kun taiteenlaji laajentuu, on kiinnostavaa myös se, miten sitä ymmärretään väärin”. Niinpä. Paitsi jos väärinymmärtäjä on Etelän Metian kriitikko Jukka Petäjä. Silloin on parasta teilata kriitikko ja itkeä koko digitaalinen media läpimäräksi. Mutta edellisen ohjesääntöpäivityksen jälkeen kriitikoiden elämä tietenkin helpottuu. Tämä on virallinen lupa rikkoa vuonna 2009 julkaistua kriitikoiden päiväkäskyä, jonka mukaan runo pitää ymmärtää sen omista lähtökohdista käsin. On traagista, että kriitikoita neuvotaan hyväksymään epävarmuus. Runokritiikin eksaktilta tieteeltä riistetään sen apodiktinen perusta! Onneksi jutun lopussa annetaan kriitikoille käänteentekevä neuvo: ”digirunossa kannattaa pohtia sen ideaa, ajankäytön mielekkyyttä ja sitä, miten teknologiaa on hyödynnetty”. Kriitikot, näillä neuvoilla suksi luistaa!

Vaadin kuitenkin lopuksi, että Etelän Metian on julkaistava uusi kritiikki digitaalisesta runoudesta. Sellainen, joka tekee sille oikeutta.

Etelän Metia, herätys!

Lopuksi vielä yksi digitaalinen runo. Runon nimi on ”Kriittikko ihmettelee onko Arteroids peli vai runo. Se ei vaan tajuu.”





**** COMMODORE 64 BASIC V2 ****

64 K RAM SYSTEM 38911 BASIC BYTES FREE

READY.
LOAD ”ARTEROIDS”,8,1
SEARCHING FOR ARTEROIDS
LOADING
READY.
RUN

?TYPE MISMATCH ERROR
READY.

Briefing

Olen ollut pimennossa. Kertokaa miten meillä menee. Vieläkö me puhutaan tapauksesta, jollaista ei ole ikinä ennen tapahtunut Suomen kulttuuripiireissä? Onko Etelän Metia jatkanut poettista ajojahtia? Vai julkaisiko ntamo jo uuden version Timo Harjun kirjasta? Sellaisen, joka tekee oikeutta Jukka Petäjän arvostelulle.