tiistai 2. elokuuta 2016




yks Kake

johdatus filosofiasta

Intellektuaalinen testamentti



Johdatus filosofiasta – huomioita siitä, mitä ei voi huomioida. Pieniä filosofisia esseitä iltapäivän ratoksi, totuus mietelmämuodossa, jäniksen ja ankan (sorsan) hoito-opas, huomautuksia jokamiehelle, kaikki ja ei mitään, teos olevasta ja ei-olevasta, kaikille ja sille yhdelle varsinkin


Alkukielestä suomeksi kääntänyt tekijä.









ALKUSANAT

Ei mitään, ei kerrassaan mitään
en tajua, että miksi ennemminkin
jotain kuin ei mitään. Miten niin
jotain? Miksi kysyä moista, sillä
kuitenkin ja nimenomaan ei mitään.
Ei alkua, ei loppua, ei minnekään hoppua.
Jäädään, liikutaan, juoksennellaan sinne tänne
Diskurssia kerrakseen!
Tiedä sitten, mitä kauheaa ja inhottavaa
paljastuu sen kaatuneen puun takaa
metsästä.













ENSIMMÄINEN LUKU
Koko länsimaisen filosofian historia



                                                                
Länsimaisen filosofian historian pääpiirteistä

Koko länsimaisen filosofian historia                   
on joukko alustavia huomioita tähän teokseen

Koko länsimaisen filosofian historia on
joukko sanomisia,

kuten esimerkiksi tämä:

olen, siis
muusta viis

tai tämä

siitä ei voi päätellä että paitsi jos ja vain jos riittävästi & välttämättömästi

Miksi piti sanoa pikemminkin jotain kuin ei mitään?
Miksi piti kirjoittaa kaikenmaailman sanomisia?

Kuuliko kukaan?
Näkikö kukaan?
Olisiko kukaan kukaan,
jos näitä ei kysyttäisi?
Jos emme ihmettelisi, mitä,
kuka, miksi tempun teki, niin kuka olisi
kuka ja miksi tai miksi ei?
Saako vai eikö saa?
Pitääkö vai onko pitämättä?
Filosofia on juoruilijoiden touhua.

Olen joskus miettinyt, että mitä ihmettä. Mitä ihmettä? En päässyt kovin pitkälle,  kun kielemme rajat jo ryntäsivät vastaan. Syntyi rajaselkkaus. Kielemme, kielenne, kielensä rajoilla välikohtaus. Sellaista on filosofia, tikapuut taivaaseen katolle. Kissa kävelee niitä pitkin ja sen napa paukkuu.


TOINEN LUKU
Kaikki



Johdatuksesta. Johdatus on jostakin jonnekin (muistisäänö: jojojo). Kuka tekee kenelle ja mitä? Mistä heräsit aamulla? Kenen vierestä ja muistitteko käyttää? Muistutan aina, että kysymykset ne vasta tärkeitä ovatkin. Kysymykset, likaiset kysymykset, joiden ympärillä surraa filosofeja kuin raatokärpäsiä.

Asiaintiloista. Asiaintila. Niitä on tosi paljon. Enemmän kuin kukaan on koskaan laskenut, ja yksikin laski älyttömän pitkälle.

Ominaisuuksista. Ominaisuuksia on myös tosi paljon, jopa enemmän kuin asiaintiloja! Ominaisuuksien ominaisuuksia on kuulemma vielä enemmän, ja ominaisuuksien ominaisuuksien ominaisuuksia on loputtomasti, sanotaan. Ominaisuudet on hirvittävä suo. Älkää menkö sinne pimeällä. Silloin siellä lentävät vain lepakot,  ja me emme voi ymmärtää, miltä lepakosta tuntuu. Yön pimeydessä lensi lepakko vailla ominaisuuksia. Tiedämme, että se oli epäluuloinen kaikkia perinteisiä arvoja kohtaan. Sitten se kuoli s.o. siihen liitettiin ominaisuus kuollut.

Deduktiosta. Deduktio tarkoittaa yksittäisen päätelmän johtamista yleisestä totuudesta. Yleinen totuus on vähän kuin prostituoitu. Katsokaa (paitsi lapset, kääntäkää päänne pois), yleinen totuus keimailee baaritiskillä ja kysyy, voiko deduktion todistaa päteväksi yleisestä totuudesta johtamalla, ja jos voi, niin paljonko se maksaa?

Tautologiasta. Tautologia on tautologia.

Omasta itsestä. Missä se taas luuhaa? Tuolla se oli juuri äsken! En meinannut tunnistaa sitä. Mitähän se on oikein puuhaillut? Miksei se ole täällä? Eikö se viihdy seurassa? Se jumalaton antisosiaalinen karstasyylä![1] Hei, tuolla se taas viilettää ilman päämäärää, ei päätä eikä häntää. Ihan oma itse! Sellaiseksi se itseään kutsuu.  Se kutsuu itseään ihan omaksi itseksi ja etsii ihan oman itsensä itseä jostain pimeästä luolasta. Sinulle se on ihan oman itsesi itse, silmät silmien takana, aivot aivojen sisällä ja jalat, joita kolottaa jotenkin vaikeasti kuvattavalla tavalla. Oireyhtymän etiologiaa ei tarkemmin tunneta, mutta todennäköisesti on kysymys keskushermoston välittäjäaineiden häiriöstä. Noin puolessa tapauksista oire esiintyy itsenäisenä muotona ilman altistavaa tekijää tai sairautta.[2]

Ajasta. Eilen, viittä vaille kaksi, katsoin kelloon. Mitä on aika? Aikamies, aikamiespoika, Aikatalo, aika velikultia. Kaikki me tiedämme, mitä aika on, mutta kun meiltä kysytään, niin emme osaa. Senhän totesi jo taata aikoinaan. Kello, miehellä pitää olla kello. Se näyttää mitä aika on. Aikaa ei voi määritellä, sitä voi vain näyttää tai viisarilla osoittaa. Voin sanoa: Aika, aika tule takaisin! Eikö ole jo aika tulla takaisin? Sinua kaipaan niin, vaikka aika entinen ei koskaan palaa. Menetimmekö nuoruuden vai menetimme ajan, koko ajan? Ajan murusia, pieniä sirpaleita. Niitä saamme päällemme, allemme ja jotenkin omituisesti vasemmalle viistoon. Ne pitää lakaista maton alle. Kaikki luulevat, etteivät tiedä, mitä aika on.

Nihilismistä. ¬

Seurauksista. Nuorisoseura. Nuorisoa huonossa seurassa. Menetetty nuoriso. Mene te t(iti)ty(y) nuo risoo. Ei jatkoon, ei näillä kysymyksillä. Niistä näkee, että on tultu vain kokeilemaan. Ei ole syvennytty, ei ole nähty vaivaa. Nuorisoseuraukset arvioidaan sitten jälkikäteen kuten kaikki muutkin asiat. Viiden vuoden takuu.

Nihilismistä tarkemmin ajatellen. Nihilismi ei ole mahdollinen.

Kertaluokista. Ei kerta kaikkiaan mitään. Kerta kaikkiaan ei mitään. Tai ehkä sittenkin! Kerta kiellon päälle: kertaluokkataistelun tarkoitus on herättää kertaluokkatietoisuus!

Kyynikoista. Päätin jo, ettei ota päähän, että unohdan. Mutta nyt jo harmittaa. Kirotut kyynikot! Kirotut koirat! Kirppuja täynnä! Osaatteko mitata, kuinka korkealle kirppu hyppää? Antiikissa osattiin.

Arvoista. Filosofit ovat vain tulkinneet Marxia, kun pitäisi muuttaa Marxia. Lisäainearvo, sillä arvon mekin ansaitsemme. Arvo Salossa, Arvo Salo, arvo salossa. Mitä se siellä tekee? OLEN ARVOJOHTAJA SALOSTA, JA OLISIN ITSEKIN TAIPUVAINEN USKOMAAN, ETTÄ HYVÄÄ PÄIVÄÄ!

Voltairesta. Ei se sanonut niin, mutta tulen kuolemaani puolustamaan teidän oikeuttanne olla tietämätön, olen näet suvaitsevainen. Paitsi niitä kohtaan, jotka eivät suvaitse teitä. Siitä tulikin mieleeni, pitääkö minun, ollakseni suvaitsevainen, suvaita niitä, jotka eivät suvaitse sinua ja kaltaisiasi? Pitäisikö minun hylätä Voltairen elämänkerran kirjoittajan tulkinta hänen ajattelustaan ja suvaita kaikkia niitä, jotka eivät suvaitse, ja niitä jotka eivät suvaitse niitä, jotka eivät suvaitse, ja niitä, jotka eivät suvaitse niitä, jotka suvaitsevat niitä, jotka eivät suvaitse niitä, jotka suvaitsevat niitä, jotka eivät suvaitse. Keksikää parempia kysymyksiä! Ei tästä tule mitään, jos pitää. Se on ihan hullua. Aikuistukaa!

Olioista sinänsä. Das Ding an Sich sihisi hississä. Kukaan ei halunnut kuunnella sitä, kukaan ei halunnut nähdä sitä. Kaikkein vähiten kukaan halusi haistaa sitä, sillä se haisi pahalle.

Surrealismista realistisesti, kontekstissa, tavoitteena ymmärtäminen – ei niinkään selittäminen.
– Mikä sinulla on suussasi? kysyi Georgette.
– Tämä on piippu, René vastasi.
– Älä valehtele! Georgette kimpaantui.

Elämäntyöstä ja pakkomielteistä erityisesti. Tutkittuaan koko tähänastisen elämänsä ajan Martin Heideggerin ajattelua 74-vuotias Stanfordin professori Thomas Sheehan päätteli, että heideggerilainen pakkomielle olemiseen johtaa pointin missaamiseen.[3]

Tiedosta. Mitä voimme tietää? Mistä voimme tietää mitä voimme tietää? Yksinkertaista: tietämällä. Ei ole parempaa metodia kuin tietäminen. Tiedä! Mene ja tiedä! Tiedä ja mene! Potkukelkalla pääsee parhaiten.

Viisauden rakastamisesta. Jättäkää silleen, antakaa olla. Se on kuulkaa iso pettymys. Oletteko ikinä kuulleet kenenkään kertovan, että "filosofia on viisauden rakastamista"? Ette varmaan. Kymppi vetoa! Kun kuulette jonkun toteavan tuolla tavalla, niin huutakaa, "Bravo! Lisää! Kerro meille lisää, me haluamme – ei me vaadimme – kuulla lisää!". Levittäkää sanaa ympäriinsä, kertokaa tutuille ja tuntemattomille miehestä, joka kertoi luennolla filosofian olevan viisauden rakastamista. Kertokaa hänen karismastaan ja lahjomattomasta luonteestaan, kertokaa, kuinka hän turmelee nuorison puhumalla ihan hulvattomia.

Ekstistentialismista. Hän oli niin huolissaan, niin huolissaan, että hänen suoliansa väänsi ja ulos tuli filosofiaa. Autuaita ovat vatsavääntöiset. Matalaa! Te tuomitsette, tuo on matalaa ja alhaista. Ei lainkaan huumorismia. Se ei sisällä ollenkaan huumorismia. Minä parka, minä rukka jään yksin sorgeen. Eksistenssini etoo!

Modaalilogiikasta. Nyt päästään modaalilogiikkaan. Modaalilogiikka sinulle, jolle tavallinen logiikka ei riitä. Sinulle silloin kun haluat hieman ekstraa, useamman kertaluokan tai naapurisi puolison.

Minusta. Koska se on harhaa, ei asiasta voi sanoa mitään muuta kuin että se on karmeaa. En haluaisi tutustua. Tähän pitäisi lopettaa. Mutta koska minuni on luonteeltansa viheliäinen, hän jatkaa ja kysyy: Sinun sinusi vai minun minuni vai hänen hänensä? Mitä me kaikki oikein olemme? Olemmeko meidän meemme vai teidän teenne?

Filosofian kielestä. Filosofian kieli on kreikka. Filosofian kieli on englanti. Ei kun filosofian ainoa kieli on saksa. Äh, filosofiaa voi kirjoittaa ja puhua myös latinaksi, ja anus on latinaa per se.  Tämä antaa aiheen olettaa, että filosofian kieli on pyllyssä. Sellainen tieto horjuttaa vahvaakin mieltä.  Tästä pitäisi vaieta eikä levitellä tällä tavoin julkisesti, holtittomasti! Joku voi lukea! Ainakaan se ei sovi filosofian korkea veisuun. Korkea veisu kertoo rakkaudesta ja suudelmista, ei mistään noin alhaisesta.

Käsiterunoudesta. Äitis sanoi, kun sut sai! Aikuisten oikeasti.

Aiheista. Pitkääkö kirjoittaa kaikista aiheista? Vai aina samasta. Miten voisi kirjoittaa samasta. ET VOI ASTUA SAMAAN VIRTAAN KAHTA KERTAA saatana! Se on aina vähän jokin toinen.  Tai oli. Siis pikemmin oli juuri äsken tai hieman kauemmin sitten menneisyydessä. Sinne se meni.

Metafysiikasta. Ennen pilvenreunatkin alkoivat jostain. Nykyään se on aito ongelma, mistä pilvi alkaa ja mihin pilvi päättyy. Se on tosiaan tila, jonka alkua ja loppua on mahdotonta havaita, mitata täsmällisesti. Kyseessä on aito metafyysinen ongelma, ei kielellinen temppu. Sen pahempi aidolle.

Olevasta. Ei ole periolevaa. Ei ole mitään perimmiltään, vaikka perimmiltään jotakin on tai ainakin oli. Esimerkiksi tikapuiden päässä oli loppu (niitä ei heitetty pois, ne lahosivat alle). Tai jos oli laskeutumassa, niin tikapuiden loppupäässä oli alku ja alkupäässä tukeva ote maasta. Jos nousee tikapuiden toista puolta ylös ja laskeutuu alas toista puolta, niin se on kehäpäätelmä.

Sananvapaudesta. Minä huusin kuin hyeena. Kaikkien oli pakko kuunnella. Minä huusin kuin palosireeni. Ei auttanut vaikka ihmiset työnsivät rupiset sormensa karvaisiin korviinsa, sillä minä huusin niin kovaa, että betoniviidakko raikui ja kaikui. Minä vinguin kuin sika. Minä en lopettanut, vaikka ihmiset pyysivät. Minä en lopettanut, vaikka pienet vauvat heräsivät uniltaan ja alkoivat itkeä. Minä ulisin ja korisin kuin kuusi tuhatta kiloa painanut tyrannosaurus rex meteoriitin iskiessä sen päähän kaukana menneisyydessä. Sana oli vapaa kuin taivaan lintu.

Epäilyn metodista. Se ei meinannut loppua sitten millään, se epäily meinaan. Sitä vaan jatkui ja jatkui. Sillä ei ollut päätä eikä häntää! Ihmiset katsoivat minua kummissaan ja pudistivat päitään. Lopulta minun oli pakko keksiä joku selitys toiminnalleni. Minä sanoin, että ihan tarkoituksella olin tehnyt niin. Siksi minua on kutsuttu rationalistiksi jälkikäteen.

Korpeista. Näin kerran korpin. Se oli musta.

Toiseudesta. Kasvot, katse & silmä. Siinäpä sitä ohjenuoraa elämän pulmatilanteisiin. Sopiiko, että naarmutan autonne maalipintaan kivellä? Seuraa auton katsetta. Sopiiko, että ohjaan jäteveteni suoraan suolle. Tuijota suonsilmää, sieltä löydät vinkin ja vinkkimiehen. Toiseus on fariseus.

Kriittisestä realismista ja kaikesta muusta yhtä tärkeästä.

Uskonnonfilosofiasta. Kyllä ei ole uskonnonfilosofian tarkoitus asettua kannalle (tällä en tarkoita).

Soveltavasta filosofiasta. Tiedättekö mikä ei sovellu perseeseen eikä surise?

Ontologiasta. Ollako vai eikö olla? Kas, siinäpä kysymys. Loppu on hiljaisuutta.

Puhtaasta filosofiasta. Puhdas filosofia, puhdas, oikein syväpuhdas ajattelu. Ei rippeitä, ei läikkiä, ei tummentumia. Valkoisuuttaan hohkaen syväpuhdas kulkee sinne, missä kukaan ei ole koskaan ennen kulkenut – eikä enää ikänä tule kulkemaan.

Sanomisista. Olenko minä jo sanonut? Onko tullut sanomista? Aina välillä täytyy reflektoida, tarkistaa taskunsa ja miettiä kovasti, mitä on reiän sisäpuolella, mikä on reiän ontologinen status. Kerran otin ja kokeilin. Se ei ollutkaan tyhjä. Vastaan tuli kaikenlaista ällöttävää. Minä huusin ihmisiä apuun.

Korkeasta ja matalasta taas. Tämä keskustelu on ollut hienoa viihdettä. Me olemme purkaneet korkean ja matalan välisen eron. Ne ovat yhä olemassa, mutta puuttuu välinen ero.
Minä olen nero.

Dioista. Filosofia on luonteeltaan dialektista tai dialogista. En nyt muista, mutta jompikumpi se oli.  

Kehosta. "Keho" on täysin väärä sana. Se ei tavoita kaikkia ulottuvuuksia. Jos sen sijaan sanomme "ruumis", niin kaikki ymmärtävät välittömästi keskustelun kohteen filosofiset merkitykset ja hiuksenhienot distinktiot. Jos ei ymmärrä, niin sitten itkee ja ymmärtää.

Ruumiista. "Ruumis" on täysin väärä sana. Se ei tavoita kaikkia ulottuvuuksia. Jos sen sijaan sanomme "keho", niin kaikki ymmärtävät välittömästi keskustelun kohteen filosofiset merkitykset ja hiuksenhienot distinktiot. Jos ei ymmärrä, niin sitten itkee ja ymmärtää.

Heideggerista. Voi herranjestas, minkälainen lapsi oli hän!

Olevasta. Oleva on ja ei oleva ei ole. Näin kaksituhatta vuotta myöhemmin arvioituna tuo saattoi olla hieman hätiköiden lausuttu. Ei suinkaan tarkoitettu, että oleva on tai että ei oleva ei ole, millä en tarkoita, että on/oli tai eioleollut. Olemisessa ollaan ja ei olemisessa vastaavasti.

Modernista. Esimoderni, moderni, postmoderni: Mitä tehdään kun orgioiden jälkeen on loppunut, painunut unholaan? Sitten me olisimme kaikki niin kuin filosofia ei enää vaikuttaisi ja nappaisimme meskaliinia. Riitelisimme modernin ja postmodernin rajoista. Halveksisimme vastapuolen väitteitä ja ihailisimme omaa erinomaisuuttamme. Mainitsisimme pari nimeä, ajaisimme mustalla Cadillacilla kotiin eikä se tuntuisi juuri miltään, koska maailma olisi niin pirskatin pirstaleinen eikä merkitykset olisi niin kuin ennen olivat.

Meditaatioista. Toisinaan mietin miettimistä, miettimisen miettimistä ja mietin miettimästä päästyänikin miettimistä ja miettimisen miettimisen miettimistä. Runoa, joka on lausuntakelvoton, mutta ihan pantava ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä.  Mitä minä nyt puhun? Miettiminen sotki sanomiseni. Sanomiseni sanomisessa johdonmukaisuus on poikaa! Johdonmukainen, ajanmukainen, sisäsiisti ja kiva silittää, kun olet sillä tuulella.  

Tärkeistä tutkimuskysymyksistä. Filosofian historian tutkijat ovat kymmeniä vuosia tutkineet sitä, onko Kant mulkvisti. Kysymys, onko Kant mulkvisti, on jakanut tutkijat kahteen pääleiriin: puolesta ja vastaan. Molemmat leirit ovat jakautuneet useisiin alaleireihin, jotka ovat tarkentaneet sekä kysymyksiä että vastauksia sadoilla vertaisarvioiduilla artikkeleilla. He ovat kiistäneet lähtökohtia ja kaivaneet esiin ajattelun kuoppia. Se on hikistä touhua, mutta tutkimuskirjallisuuden kasaantuessa lähestymme lopullista ratkaisua sivu sivulta. Aivan kohta, hyvin pian paras argumentti osoittaa meille Kant-kysymyksen lopullisen ratkaisun.

Elämänfilosofiasta. Pitikin sattua juuri ennen kuolemaasi. Sellaista on determinismi.

Vapaudesta. Vapaaherra kulki minne halusi ja vihelteli mennessään. Muut ihmettelivät, mikä on tuo sävel, jota hän astuessaan tapailee.

Platonin ideoista. Platonilla oli paljon hyviä ideoita, mutta ne toteutuivat kovin harvoin, ikävä kyllä. Esimerkiksi hänen ideansa opista ei toteutunut ikänä.

Tarkemmin uskonnonfilosofiasta. Uskonto on jumalan rangaistus ihmiskunnalle.

Kuukkuuistuksesta.
– Kukkuu! huusi käki, kukkuu!
– Olettekos kuulleet tätä ennen? Minä huudan, kukkuu! Kuulkaa, kukkuu, kukkuu!
­"Olemme", vastasivat muut, "Olemme kuulleet miljoona kertaa". "Maailman ensimmäinen käki huusi kukkuu, maailman toinen käki huusi kukkuu, maailman kolmas käki huusi kukkuu, ja näin on jatkunut siitä alkaen tähän päivään saakka, keskeytyksettä. Kaikki käet kukkuvat ja niitä mahdottoman paljon", valistavat muut tarinan käkeä.  
Tämän jälkeen käki kirjoitti laskun ja muut maksoivat.

Ajattelen siis olennista. Descartes ei ole ajattelun ammattilainen, hän on olemisen amatööri.

Nykyaikaisesta länsimaisesta metafysiikasta. Kun minä huudan "PÖÖ", niin koko nykyaikaisen länsimaisen metafysiikan perimmäiset oletukset kaatuvat.

Eksistentialismista taas. Nythän on niin, tai siis ainakin äsken oli. Ihan hetki sitten, kun aloitin tämän kappaleen oli niin. Mutta se on jo jäänyt taakse. Ohitse kiitää elämä, ja me olemme kuolemaa kohti. Ole kohti kuolemaa, tunne huolta, ole huolissasi huolestunut. Eksistentialisti tuntee huolta vaikka pitäisi tuntea häpeää. Sellaista on eksistentialismi. Helvetti on eksistentialistit.

Universalismista. "Universaalikvanttori", sanoi kanttori, "sinulla on, tiedätkö missä", ja se on kuule pahasti sanottu tai vihjattu.

Kategorisesta imperatiivista.
Asento! Lepo!
Muuta ei oo,
sormet sanoo soo, soo, soo!

Yhteiskuntasopimuksesta. He joivat kaljaa ja sopivat etupiireistä. Sitten he ajoivat taksilla kotiin. Sitten yksi heistä, joka oli saanut muita vähemmän, sanoi, että Suomi tarvitsee uuden yhteiskuntasopimuksen.  Sitten ihmiset innostuivat: tarvitsemme uuden epähistoriallisen perustelun valtion olemassaololle. Sitten kaikki ihmiset vertauskuvallisesti solmivat yhdessä sopimuksen ja perustivat uuden valtion siirtyäkseen luonnontilasta (kaikkien sota kaikkia vastaan) järjestäytyneeseen yhteiskunnalliseen elämään vasta perustetun valtion suojissa yhteistahdolle alistuen. Sitten se yksi alussa mainituista hämmästyi ja sanoi, ettei tarkoittanut mitään tällaista, ja että te olette käsittänee kaiken ihan väärin.

Semanttisesta kysymyksestä. Mahdollisten maailmojen semantiikka. Siinä sitä on semantiikkaa vaikka muille jakaa. Harras toiveeni on kuitenkin, että pitäisivät sen itsellään ja vartioisivat sitä mustasukkaisesti. Muiden ei sopisi koskea, ei edes katsoa. Jos mahdollisten maailmojen semantiikka flirttailisi muiden kanssa, niin se pitäisi tappaa.

Fyysikoista, tähtitieteilijöistä. "Häh-hää!", päästi fyysikko, "kiusa se on pienkin kiusa!". "Minun perspektiivistäni tarkasteltuna, se on mitätön, tuskin havaittavissa oleva kiusa", huomautti tähtitieteilijä. "Mutta aivan pienen pieniin partikkeleihin verrattuna se on valtava kiusa", vastasi fyysikko. Tämän jälkeen koko juttu muuttui hurjan postmoderniksi, eikä sillä ollut mitään annettavaa eksakteille tieteille.

Totuudesta. Pitäisi puhua totuudesta. Pitäisi olla teoria totuudesta. Vähän niin kuin, että asiat ovat niin kuin niiden sanotaan olevan. Mutta onko totuusteoria totta? Onko korrespondenssiteoria totta, koska se on koherenssissa kaiken muun kanssa, vai onko kohenrenssiteoria totta, koska se toimii käytännössä? Entä pragmatistinen teoria, vastaa se todellisuutta? Tiedän olevan hyvää ja kaunista!

Ei-voimisesta. Siitä mistä. Ei voi. Voi, voi.

Marsilaisuudesta, marsismista. Työläiset ovat marsista, omistava luokka venuksesta.

Analyyttinen filosofi = tarkka poika.

Olemisesta ja fenomenologiasta. Oleminen ennen essentiaa. Essentia on aina myöhässä. Kun se tulee, niin sitä ei enää ole. Oleminen sulkeistettiin ja fenomenologinen reduktio paloi pohjaan.

Ensimmäisestä filosofiasta. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas. Ensimmäinen filosofia, siitä on puhuttu paljon. Minäkin laitan sanaseni tähän keskusteluun. Ensimmäisen filosofian jälkeen tulee toinen filosofia ja toisen jälkeen tulee kolmas filosofia. Kymmenes filosofian on kaikista kiinnostavinta. Entä kahdeksas filosofia? On kyseenalaista, voiko sitä kutsua filosofiaksi lainkaan. Niin surkeaa se on. Neljästoista filosofia on sellaista, ettei sitä ymmärrä kuin kaksi tutkijaa maailmassa, ja he ovat tästä asiantilasta erittäin ylpeitä. 

Perenniaalisesta filosofiasta (philosophia perennis). Se on monivuotista, mutta ei ikuista. Aivan kuten ne ruohovartiset koristekasvit, joita perennoiksi kutsutaan. Siitä riittää koreutta joksikin aikaa, mutta ei loputtomiin. Paitsi jotkut jaksavat jankata niin, että se tuntuu 'ikuisuudelta', joka ilmenee ikuisuutena meille kuolevaisille, mutta ei ole ikuisuus.

Ihanteellisesta yhteisöstä (ihannevaltio). "He tietenkin kasvattavat viljaa, viljelevät viiniä ja valmistavat vaatteita ja jalkineita. He rakentavat itselleen asunnot ja työskentelevät kesäisin yleensä puolialastomina ja avojaloin, talvella pukeutuvat kyllin lämpimiin vaatteisiin ja jalkineisiin […] Loikoillen seppele päässä lehvävuoteillaan, joille on levitetty koiranköynnöstä ja myrttiä, he viettävät pitojaan yhdessä lastensa kanssa siemaillen viiniään, laulaen ylistystä jumalilleen ja nauttien yhdessäolosta." (Platon, Valtio. Suom. Marja Itkonen-Kaila). Tämän jälkeen kerrotaan minkälainen on tulehtunut yhteisö.  AUTS!

Ironiasta. Ilman ironiaa, tämä on aikamme merkittävin filosofinen kysymys.

Valistuksesta. Valistus ja romantiikka ne yhteen soppii, huomenna mennään pussauskoppii. Se on sitä, että rakastaa, ottaa hetkestä kiinni eikä tahdo tappaa. Se on sitä, että kirjoittaa rakkausrunoja. Sellaisia niin kuin tämä:

Aina kun avaan kirjan toivon,
että sinä olisit siellä
Siksi luen tarkkaan myös rivien välit
ja kurkin kirjaimien taakse

Relativismista. Suhteet ovat pahinta relativismia. Olen nähnyt omin silmin ja tuntenut, ja on juuri niin kuin minusta tuntuu.

Paradokseista. Kaikki oleellinen on jo todettu: paradoksi, joka ei ole paradoksi.

Estetiikasta. Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista.  Estetiikka. En tykkää.

Oikeasta ja väärästä. Onko oikein vai väärin? Olen miettinyt viime aikoina aika paljon. En juuri tuota kysymystä vaan erästä toista.

Kasvatusfilosofiasta. Pienestä isoksi ja sitten kaikki loppuu kasvatusfilosofian objektin kohdalla. Kannattiko se? Onko nyt sitten hyvä olla?

Skeptikoista. Epäilen, että sellaisia skeptikkoja kuin Pyrrhon oli ei tehdä enää.

Uskomisesta. Filosofiselta kannalta on kuulemma ihan sama mitä uskoo, jos kerran uskoo tai ei usko. Sen pahempi filosofialle.

Olemisen kategorioita. kuin kotonanne, kuin Ellun kanat, kuin ei oltaisikaan, kuin vanha pariskunta, kuin sikolätissä, kuin kaksi marjaa, pihalla kuin lumiukko, aina ollakseen.

Tietoisuudesta. Olen kerran kokeillut. En kokeile enää ikinä.

Täällä-olemisesta. Pyrin seuraavassa asettamaan alustavan kysymyksen: missä vitussa silloin ollaan kun täällä-ollaan? Varsinainen ihminen, ei siis Der Alte, vaan Der Komissaar on kohti kuolemaa. Liha. Ei ole olemisessaan vaan olemisessaan on. Läski ja Rasva. Tuleminen ja jo-oleminen on aina ennen vasta-nyt-olemista. Perse. Vasten vasta-nyt-olemistaan olemisoidessaan Husserl ikään kuin käänsi näkemisen näkemiseksiöinniksi. Vasta varsinaisessa ja varsinaisessa vasta, Das Boot, saa sen mikä siitä tulee ja tulee siitä. Tätä voimme kutsua siitäseksi. Erite. Toisen ja vain toisen kautta ihmisen on mahdollista täällä-olossaan olla täällä. Räkä. Alustavasti vastaan, ikään kuin vasten sitä mitä esitän, vastus, vaste, että minä en perkele ehdi ikinä sinne. Missä helvetissä te taas ootte? Jätkät hei, te lupasitte, että ootte täällä!

Romanssista. Romeo ja Julia Kristeva. Ei toiminut.

Tieteestä. Mitäpä siitä, onko se tiedettä vaiko eikö se ole tiedettä? Onko se pseudotiedettä? Näennäistiedettä? Tiede on olemisessaan jotain mitä se ei ollut huomenna eikä ole eilen. Se on sellaista, että professorin tutkimus on upeaa, mutta jos professorilta kysytään niin professori x:n tutkimus on diibadaa ja koko ala y on höpölöpö.

Pahuuden banaalisuudesta. Opettaja harppoi määrätietoisesti luokan ovesta sisään, mutta ei ehtinyt kuin aloittaa, ”kuulkas nyt pojat…”, kun tekohämmästynyt ääni keskeytti hänet. ”Mitä pahaa mä nyt TAAS oon tehnyt?”, kyseli Adolf Hitler ärsyttävästi virnistäen. Koko takapenkki naurahti kuten sillä oli aina tapana naurahtaa Hitlerin leukailulle.

Derridasta. Ero haisee, mutta ei kuulu, ei näy.

Teismistä.  Se hullu piti itseään niin jumalaisena, että piti oikein teititellä. Yleisellä tasolla sellaista hulluutta kutsutaan teismiksi.

Dialektiikasta. Teesi, antiteesi. Teesi, antiteesi. Teesi, antiteesi. Tällaista on dialektikka nykyään. Dialektisessa materialismissa taas vuoroin lyödään ja vuoron potkitaan. 

Filosofian neljä kysymystäksestä (a.k.a. Kantista).
1. Mitä voin olla tietämättä?
2. Mitä tulee jättää tekemättä?
3. Mitä en voi toivoa?
4. Keitä te ootte, te pienet pojat, kun en mä tunne teitä, piupali paupali piupali paupali, kun en mä tunne teitä?

Tieteellisestä realismista. Tapasin kerran tiedemiehen. Hän sanoi, ettei tästä tule yhtään mitään. Siinä sitä on tieteellistä realismia vaikka muille jakaa. Sillä eihän siitä tullut yhtään mitään, kuten olemme myöhemmin voineet todeta. Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei tästäkään tule yhtään mitään. Mutta se on vain ihan tavallista realismia, koska minä en ole tiedemies.

Enkeleistä nuppineulan päässä. Meidän on muotoiltava vanha kysymys enkeleistä nuppineulan päässä uudestaan: Montako nuppineulaa mahtuu enkelin päähän?

Tärkeistä kysymyksistä. Miksi innovaatiopuhe junnaa paikallaan? Miksi ne eivät keksi mitään uutta sanottavaa? Miksi ne toistavat vuodesta vuoteen samat höpinät, samat käskyt ja saman madonluvut? Miksi ne toistavat? Miksi? Miksi ne toistavat samat jutut vuodesta toiseen? Miksi? Ne toistavat. Miksi siitä, joka toitottaa, että sinusta voi tulla ihan mitä vaan, jos vain haluat tarpeeksi, ei ikinä tule mitään muuta kuin positiivisen ajattelun konsultti? Eikö hän halua tarpeeksi vai puuttuuko häneltä mielikuvitusta? Miksi ne, jotka puhuvat kaikkien ihmisten arvokkuudesta ja kukoistamisen ilosta jonain uutena keksintönä, kohtelevat meitä muita kuin idiootteja? Ikään kuin me emme tietäisi, että ihmiselämän tulisi olla arvokasta, ei vain hengissä selviämistä. Ikään kuin me emme tietäisi, että kukoistaminen on hienoa. Mikä niitä vaivaa? Miksi he kohtelevat meitä kuin vähä-älyisiä? Miksi he eivät kunnioita kykyämme ajatella? En tiedä kumpi on pahempaa. Se, että joku luulee keksineensä jotain uutta, kun puhuu ihmisten tarpeesta kukoistaa, saada arvostusta osakseen vai se, että päättäjiemme täytyy kuulla tämä tutkimuksellisesta suusta ymmärtääkseen sen.

Self-Helpistä. Kuten maailman ainoa Esa Saarinen vuosia sitten totesi. Itsepalvelu = ei palvelua. Suits you Sir!

Hermeneuttisesta kehästä. Mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa?  Mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa, että kysymme, mitä se tarkoittaa?

logiikasta, kielestä, totuudesta, tieteestä ja filosofiasta.

logiikka
kieli
totuus
filosofia
tiede
kieli
logiikka
totuus
kieli
totuus
filosofia
kieli
tiede
logiikka
tiede
filosofia
totuus
kieli
filosofia

Kokeile kuinka moneen eri-vitun-järjestykseen nämä sanat voi laittaa.

Todistuksista.
"On todistettu", huusi hän Agoralla.
"Mitä?", kysyivät muut.
Se ei selvinnyt koskaan.
M.O.T.

Olemisesta ja ei-olemisesta (viimeisen kerran). Todennäköisesti on. Mutta on huomattavasti epätodennäköisempää, että on jotakin, kuten esimerkiksi olemista. ”On on, ei on ei on”, sanoisi esisokraatti tietämättä olevansa esisokraatti, mikä on puolestaan epistemologinen sekä filosofianhistorianfilosofinen ongelma, mutta emme puhu niistä tällä kertaa.






Kolmas luku
k=i=e=l=i=filosofiaa





Kielifilosofinen runo kielelle

Runollinen kielifilosofia;
kieli runossa,
runo kielessä

Siinä sitä kielifilosofiaa
runon muodossa ja sisällössä

Missä tekijä? Siellä, missä lukija.
Jäi kiinni!

Sinulla on
semioottinen kolmio ja kuution muotoinen pää,
jonka varassa merkitys lepää

lause,
virke ,
puhe ,
kirjoitus,
luenta &
tulkinta

Läpinäkymätöntä, monimerkityksellistä,
paradoksaalista, omaperäistäkin!

Sellainen on kieli ja kieli
suudelma.

Sitten tulee tarkoitus ja
se makaa niin kuin petaa
ja petaa niin kuin ei mitään




LOPPUSANAT

Juostiinko me riittävästi ympäriinsä, päämäärättä harhailimmeko? Mikä hyödyit? Tulitko onnellisemmaksi? Onko asenteesi nyt parempi? Vai pitäisikö hävetä, ja jos pitäisi, niin kenen? Sinun, minun vai Hentun Liisan? Senkö siellä jossain kaukana, missä asioista ei saa selvää, missä sanat sotkeutuvat olemiseen ja muuhun mutaan alkukielen hämärässä?

Koko länsimaisen filosofian tulevaisuus on joukko holtittomia reunahuomautuksia
                                                                                                                                    tähän teokseen








[1] Alkukielessä ei ole tällaisia kiroamisen sanoja. Tässä käytetyt sanat on varastettu alan parhaalta asiantuntijalta (kääntäjän huomio).
[2] Saarikoski R., Stolt M. ja Liukkonen I., “Levottomat jalat”, Terveyskirjasto.  Duodecim, Helsinki 2012.
[3] Stanford News 8.7.2015