tiistai 28. huhtikuuta 2009

Pieleen meni, uusi yritys

Äh, on myönnettävä, että yritykseni kirjoittaa uutta kritiikkiä oli yhtä heikko kuin ohjeetkin. Hävettää ja pelottaa. On parempi kokeilla jotain vaatimattomampaa kuten esimerkiksi jo julkaistujen arvosteluiden korjaamista. Tähän jos yhdistän piirteitä nk. uudesta kritiikistä, niin ehkä tulos paranee.

Parnassossa julkaistu etnisen pukumiehen arvostelu Ville Hytösen toisesta turistioppaasta kaipaa hieman säätämistä.

Ei näin:

Idän musta joutsen seppelöi kirjoittajansa. Skribentti Hytönen on täysverinen ja suvereeni kulttuurirunoilija, jonka eurofiliaa värittää peittelemätön taipumus resignaation. Sarajevon laukauksista Sarajevon laukauksiin kulkenut maanosa on hänelle ajelehtiva hylky, joka on morsettanut sos:sia jo melkein vuosisadan ajan.”
(Tero Tähtinen)

Vaan näin:

"Idän musta joutsen sepelöi kirjoittajansa. Turisti Hytönen, veriryhmältään O, on yliveto turistioppaiden kirjoittaja, jonka Europen fanittamista leimaa aavistuksenomainen kritiikin puute. Ekasta hitistään ekaan hittiinsä kulkenut maanosa on hänelle jumittava kiintotähti, joka on soittanut Final Countdownia jo melkein kolmen vuosikymmenen ajan."

Lisäksi olisin toivonut, että Tero olisi uuden kritiikin kriteerien mukaisesti todennut seuraavaa:

Objektiivisesti arvioiden Hytönen on runouden Joey Tempest, paitsi kun ei saanut vertailla, niin ei ole kuin mitään.

1) Ja jumalauta Ville! Ei sanaakaan ilmastonmuutoksesta.

2) Kumarrus ja suositus apurahatoimikunnalle: vähintäänkin Helsingin liikennelaitoksen kuukausilippu pitäisi järjestyä.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kokeilu uuden kritiikin sävelin

Yritän ottaa Tuli & Savu –työryhmän kritiikin kritiikistä opikseni ja kokeilen kuin onnistun toteuttamaan uuden kritiikin ohjelmaa.

Arvostelu: Kati Neuvonen, Naku. poEsia, Nihil Interit. Helsinki 2009.

Kun katson Kati Neuvosen esikoisteosta samanaikaisesti kirjoittaessani arvostelua (jottei lukukokemus unohtuisi), niin kymmensormijärjestelmän osaamisesta on paljon etua. Samalla Tuli & Savu –työryhmän pyynnöstä tyhjennän pääni kaikista valmiista mielikuvista, joiden avulla teosta ei kuitenkaan voi ottaa haltuun. Ping!

Objektiivisesti arvioituna Kati Neuvonen on runouden Tommy Taberman, paitsi kun ei saanut vertailla, niin ei ole kuin mitään. Ja kun ei saa vertailla, niin en voi muuten arvioida sitäkään, että onko kyseessä nk. kokeileva teos, koska teoksen kokeiluvuus voi paljastua vain vertaamalla teosta toisiin teoksiin.

K. Neuvosen teosta on myös ilmeisen vaikea siteerata sillä se sisältää ainakin seuraavat sanat ja ilmaukset, joista jotkut mainitaan useaan kertaan, ja joita ei ilman ikärajaa luettavissa olevassa blogissa tulisi mainita: kahden miehen ja yhden naisen voileipä, rakastelu, tyttöjen alushousut, penis, kohtu, selibaatti, handjob, humalahakuisuus, sänkyyn sitominen, rinnat, masturbointi. Ikävä kyllä nyt käy niin, että hylättyäni valmiit mielikuvat, jotka normaalisti täyttävät pääni, en kykene ottamaan teosta haltuuni lainkaan.

Lainaan siis muiden valmiita mielikuvia ja totean:

1) Jumalauta Kati! Ei sanaakaan ilmastonmuutoksesta.

2) Kumarrus ja suositus apurahatoimikunnalle: Jos pitää valita Marjo Isopahkalan ja Kati Neuvosen välillä, niin valitkaa Marjo, mutta jos pitää valita Kati Neuvosen ja Mika Terhon välillä, niin valitkaa Kati. 2000e/kk olisi minusta ihan kohtuullinen korvaus, mutta koska olette niin köyhiä ja kipeitä, niin heittäkää nyt edes se 1200–1300e/kk.

Yks Kake

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Ei Savua ilman Tulta ja Parnassoa (osa 2)

.
Edellisen jatkoksi muutama huomio.

Parnasson mukaan Tuli & Savu-lehden työryhmä inspiroitui muiden tekemistä havainnoista(1). Ensinnäkin siitä, että Mervi Kantokorven kritiikin syvyyden kanssa keskustelevan analyysin mukaan kritiikistä puuttuu ”se jokin”. Toisekseen siitä, että Risto Niemi-Pynttäri oli Blanchot’n kanssa keskustellessaan tullut sellaiseen tulokseen, että kritiikki on kyvytöntä keskustelemaan ”Blanchot’n termein teoksen syvyyden kanssa.” Näiden omaperäisten ja keskustelevien kannanottojen päälle Aleksis Salusjärvi oli vielä mennyt ja puhunut ”kritiikin trivaalistumisesta”, sekä epäillyt, että kriitikot eivät ole huolissaan kulttuurin tilasta tai pikemminkin sitä, että tunnettu huoli ei ole ”syvempää huolta” kulttuurin tilasta. Nyt ei tarvita tavishuolta, vaan huolta par excellence: oikea kriitikko ei tunne pelkästään huolta vaan syvähuolta(tm)! Tällaisten originaalien, epätriviaalien ja syvien analyysien jälkeen olikin jo korkea aika toimittaa teemanumero, raportoida asiasta blogissa ja kertoa Parnassossa siitä, että näin tuli tehtyä.

Työteliään ryhmän mukaan runokritiikillä on yksi perusongelma, jonka voi muotoilla ilmeisesti kaikille edellä mainittujen tapojen lisäksi mm. kriittisyyden puutteeksi, liialliseksi laadun painottamiseksi merkityksellisyyden ja relavanssin kustannuksella ja, jumankekka(!), ympäristönäkökohtien unohtamiseksi. Ryhmä epäilee, että syy kritiikin perusongelmaan, joka jo edellisten muotoilujen perusteella on kaikki, voi hyvinkin olla siinä, että kriitikon lähilukutaito ei ole kehittynyt tai kriitikko suhtautuu välinpitämättömästi maailman tilaan. Seuraus on kuitenkin se, että kritiikeistä puuttuu kriittisyys. Työryhmä heittäytyykin kriittiseksi ja toteaa kymmenien vuosien lukukokemuksellaan, että ”valitettavasti kaikki runokokoelmat eivät ole hyviä.” Epäilen toteamuksen sisältävä aavistuksen verran liioittelua, ja että se on tietoinen provokaatio. Toisaalta taas en ymmärrä mitä valitettavaa asiassa olisi. Työryhmäkin mukaan on nimittäin niin, että vaikka kokoelma ei olisikaan hyvä, niin se voi olla tekona tosi mielenkiintoinen: kuten esimerkiksi huima provokaatio. Runoilijoiden kannalta tämä on lohdullista.

Tästä asiantilasta seuraakin se huomio, että runoja pitää tarkastella tekoina. Liityn kuoroon ja vaadin, että Tuli & Savu –lehden, ei kun Parnasson sivuilla analysoidaan runoja puheaktiteoriaan käsitteistöllä. Kun kriitikot alkavat puhua lokutiivisista, illokutiivisista ja perlokutiivisista akteista, assertiiveistä, direktiiveistä, komissiiveistä, ekspressiiveistä ja deklaratiiveistä, niin johan alkaa kritiikeistä löytyä ”sitä jotain” ja lukijan kädet taputtavat rytmissä. Tarttuva kappale, mutta tosin Ronny & The Loaferskin totesi, ettei jatkua voi onni ainiaan. Oivalluksen, että runoja voidaan tarkastella tekoina, voitti jo sata vuotta sitten vielä ylivertaisempi oivallus, jota tiedotusoppineetkin kävivät televisiossa todistelemassa: kaikkea voi tarkastella teksteinä, runojakin.

Kaikesta huolimatta, vilpittömät terveiset työryhmän jäsenille!

ps. Se tässä kaikessa vähän huolestuttaa, että miten Tuli & Savu -lehden "tekemiseen olennaisesti kuuluvan tietyn sisäpiiriläisyyden" käy kun sitä julkaistaan Parnassossa.


VIITTEET

(1) kts. Tuli & Savu –lehden työryhmä "Päättää, valita, tutkia, erotella. Pysyykö kritiikki runon perässä?", Parnasso 2/2009.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ei Savua ilman Tulta ja Parnassoa (osa 1)

.

Parnasso on näemmä alkanut julkaista Tuli & Savu –lehteä sivuillaan. Jää aavistuksen verran epäselväksi mitä Parnasso saavuttaa sillä, että julkaisee artikkelin, jossa toisen lehden työryhmä kertoo mitä he olivat omassa lehdessään julkaisseet. Toisaalta erilaiset lehdistökatsaukset ovat muodostuneet lehtien vakiopalstoiksi. Parnassossa keksittiin ulkoistaa kyseisen palstan ylläpito alkuperäisten artikkelien kirjoittajille ja toimittajille. Nerokasta.

Parnasso raportoi, että runokritiikin muodosta, laadusta, määrästä, tilasta, relevanssista, merkityksellisyydestä, kriittisyydestä, vertailevuudesta ja ekologisuudesta huolestunutta Tuli & Savu -lehden työryhmää motivoi kaksi kysymystä: (1) Pysyykö kritiikki runon perässä? (2) Pysyykö kritiikki runon perässä? Ei ole vaikeaa arvioida kumpaan näistä kahdesta eri lehdissä julkaistuista kysymyksistä pitäisi tarttua ensin. Ei kumpaankaan.

Mistä kumpuaa ajatus, että kritiikin on pysyttävä runouden perässä?

Kritiikki kulkee runon edellä. Kritiikki on seuraavaa runoa varten, ei edellisen korjaamiseksi. Vaatimus siitä, että kritiikin pitäisi pysyä runouden perässä on nöyryyttävä.

Alla runoilijoiden avuksi kaksi huomautusta, joista vaarin ottamalla runoilija pysyy yhä monimuotoisemman kritiikin perässä kohtuullisen helposti tilanteessa, jossa ei ole yhtä vaan aina vaan useampia kritiikkejä ja kritiikkioppeja.

1. Runous on runoutta ja runo on runo. Jos se olisi jotain muuta niin se olisi jotain muuta.

2. Jos haluat matkustaa jonnekin jännään paikkaan, juoda viinaa, mainita jänniä nimiä, latoa yksi tai kaksi ulkomaankielistä lausetta, käyttää sivistyssanoja, heittäytyä dramaattiseksi, kertoa pseudonyymin kautta kuinka hyvä olet tai kostaa jollekin, joka ravintolassa sanoi sinulle tuhmasti, niin tee kaikki nämä asiat – niin minäkin teen – mutta älä kirjoita siitä runoa, tai jos kirjoitatkin niin älä julkaise sitä, älä edes internetissä.

Näin.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Yhtä ja samaa, ja varsinkin sitä yhtä

Akin tulevaa kirjaa Yhtä ja samaa mainostetaan Tammen sivuilla näin:

“Elämä näyttäyty Salmelan runoissa mahdollisuuksien pyörteenä, hiekkaan piirrettynä ehdotuksena, kilparatana jolla kaikki panokset voittavat. Yhtä ja samaa on proosarunoa elämisen jatkumosta ja silti sen samanaikaisesta sattumanvaraisuudesta ja hetkellisyydestä. Kokoelma on riemastuttava rypäs kierteisiä ja silti suoraan puhuttelevia ajatuksia elämän ulottuvuuksista, rakkaudesta, aikakausista, perustavanlaatuisesta alakulosta ja kepeydestä. Salmelan runot ammentavat aiheensa filosofian peruskysymyksistä raikkaasti ja vastaan sanomattomasti. Runojen puhuja pitää otteessaan ja tempaa lukijan mukaansa sinkoilemaan sanojen vietäväksi.”

Kierteinen mutta silti samaan aikaan suora! Elämisen jatkumoa ja silti sen samanaikaista sattumanvaraisuutta! Jumaklavide, melkein paradokseja! Jänskättää. Tuskin maltan odottaa. Onneksi Tammi tarjoaa ennakkopalan. Aki, tämän korjauksen ehtii varmasti tehdä vielä siihen kirjaankin ennen kuin se julkaistaan.

Ei näin:

”Kuolleen oopperalaulajan ääni rohisee radiossa komeasti kuin jälleen yhteen aikakuplaan jäänyt arvoitus. Yhteydet ovat etäisiä, eikä niitä välttämättä ole olemassa. Mutta elämä on, ja meidän olisi kai tehtävä parhaamme siinä.”
(Aki Luostarinen)

Vaan näin:

”Jari Sillanpään ääni kuuluu radiosta ilman häiriöitä niin kuin radiolähetykset nykyään yleensäkin. Nykyään radio kuuluu muuten tosi pitkälle, vaikkei välttämättä ihan kaikkialle. Mutta Yleisradion olisi kai yritettävä vieläkin kovempaa.”

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Jumalatonta menoa

.
Kukaan ei muuten ole nähnyt 16 000 ihmisen kuolevan.

Ei näin:

Katsoin kuinka 16 000 ihmistä kuoli,
kun maa liikahti ja lehden sivu kääntyi, surin
yön aikana silmän alle tullutta naururyppyä.
rukoilin jumalattomia rukouksia,
pyysin ihmistä armon sijaan.
(Tuija Välipakka)

vaan näin:

Katsoin kuinka yksi kaveri kompastui,
kun kengännauha aukesi ja jalka takertui, nauroin
hetkessä kaverille tullutta mustaa silmää.
lausuin pikkutuhmia vitsejä,
kerroin yhden tosi härskin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Poetic unjustice

.
Kyynel

Yhtiökokouksissa
on oltu tyytyväisiä
ja tukea on tullut,
mutta julkisuudessa
on oltu toista mieltä.
Tämä on opportunismia

En ole kuitenkaan nähnyt
yhtään ihmistä,
joka olisi ilmoittanut
päättäneensä
näiden kannustinjärjestelmien perustamisesta.

........................Tässäkin

........olisin kaivanut vastuunkantajia
-
-