lauantai 26. syyskuuta 2009

Runo sinulle

Henk.koht.

Hei siellä! Tiedät kyllä,
tämäkin runo kertoo sinusta.

Ainakin uskot niin.
Sinä tiedät kyllä,
että sait mitä ansaitsit
.

torstai 24. syyskuuta 2009

Kyökkirunous

Hynynen tahtoo olla Kinnunen. Onneksi ei Yrjänä. "Mies katoaa on purkaus miehen arjesta, joka on välillä juhlaa, ja juhlasta, josta on välillä juhla kaukana. Väitän, että tätä runokirjaa miehetkin voivat lukea häpeilemättä” toteaa Hynynen. Kaikkien miesten puolesta kiitos Jouni. Voisiko joku runoilijoistamme vuorostaan ryhtyä soittamaan heviä, jota me miehetkin voisime kuunnella häpeilemättä? Anyone, Tapani?

Jouni, ei näin:

Sanot minua
tunteettomaksi hirviöksi
joka ei tiedä mitä empatia tarkoittaa
tai mitä on rakkaus

(Jouni Hynynen)

vaan esimerkiksi näin:

Sanot minua
tyttömäiseksi  humputtelijaksi
joka ei tiedä mitä mököttäminen tarkoittaa
tai mitä on runous

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

F.A.Q.

Runokritiikkiseminaari ja kaksi työpajaa Turussa käyvät käsiksi tulenarkoihin kysymyksiin. Koska en millään jouda mukaan, niin annan vastaukset nyt. Tässä on sellainen kätevä ominaisuus, ettei seminaaria enää tarvita ja työleirit voidaan jättää pystyttämättä.

1. Nykyrunon uudet haasteet kritiikille – miten kohdata vaikea teksti?


Hyviin tapoihin kuuluu aluksi tervehtiä. Tytöt voivat niiata ja pojat kumartaa.

2. Runokritiikki sanomalehdessä: kuolemaan tuomittu juttutyyppi?

Nimenomaan on kuolemaantuomittu. Perjantai 2.10.2009 on verinen päivä. Ei käy ainoastaan siten, että tämän päivän jälkeen sanomalehdissä ei ilmesty ainoatakaan runokritiikkiä, vaan kaikki jo ilmestyneet runokritiikit mestataan sikäli kuin ne ovat vielä hengissä.

3. Arvo vai arvoitus?

Tämä on aika paha! Veikkaan kuitenkin, että arvo. Osuiko oikein? Mitä voi voittaa?

Rullataan! Mutta hei, ollaan sitten varovaisia siellä!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sorge

Huolensa kullakin. Hänellä varsinkin. Huolista pahimmat.

Ei näin:


Hetkessä oli hankala sopeutua kannettavan tietokoneen erilaiseen näppäimistöön,
kuin hän olisi änkyttänyt tai puhunut puristuksissa

hirvittävän paineen alla, nerojen voi muutenkin olla hankalaa sopeutua elämään vähemmän älykkäiden keskellä, he tuntevat helposti itsensä ulkopuolisiksi,

(V. S. Luoma-aho)


vaan näin:


Hetkessä oli hankala opetella syömään haarukalla ja veitsellä,
kuin hän olisi kuolannut tai puraissut kieltänsä

pienessä ruokapöydässä, sivistymättömien on muutenkin hankala osoittaa pöytätapoja
sivistyneempien ympäröimänä, heitä röyhtäyttääkin niin kovin paljon

torstai 3. syyskuuta 2009

Vain veikkaamalla voit voittaa

Uhkapeluri

Yksi söpö pieni tyttö
löi vetoa,
hävisi,
ja joutui siksi 

leikkaamaan
toisen jalkansa irti
moottorileikkurilla

ja syömään sen.