Jyväskyläläisen runotytön tavata tahdon,
lausua hänelle jokaisen runoni,
kulkea yhdessä Harjun yli Jyväsjärven rantaan,
halata tyttöäni, ja kenties enemmäkin.
Mutta vielä enemmän tahdon
aamuyöllä Ahjo-grillin edustalle
ja huutaa farkkutakissa vittua,
sillä niin tekevät takapulpetin pojat
myös Jyväskylän koulukunnassa.
perjantai 21. toukokuuta 2010
lauantai 15. toukokuuta 2010
perjantai 14. toukokuuta 2010
Paavo Haavikon kanssa kirjastossa
Kerroin aikaisemmin, että vaikka Paavo Haavikko oli kova sähläämään, niin yleensä se ei sählännyt julkisesti, eikä sitä tarvinnut hävetä. Mutta sähläsi se toisinaan julkisestikin.
Mä en ihan tarkkaan muista miten, mutta oltiin kerran ajauduttu Paten kanssa Ähtäriin. Meiltä alkoi pikku hiljaa loppua fyffe ja mietittiin mitä tehtäisiin. Mä sain sellaisen idean, että heitetään yleisötilaisuus kirjastossa kulukorvauksen hinnalla. Mä soitin kirjastoon ja ehdotin pikaista runoilijailtaa viidenkymmenen markan korvausta vastaan. Kirjastossa innostuttiin ja keikka sovittiin seuraavaksi illaksi.
Seuraavana iltana muutaman männyn ympäröimään valkoisen kirjastorakennuksen saliin oli kertynyt aika hyvin väkeä. Laskeskeltiin Paten kanssa, että jos saadaan jokunen kuuntelija mukaan paikalliseen, niin ei varmaan tarvitse itse maksaa kaljoja sinä iltana. Tilaisuus sujui ihan hyvin ja Pate oli kovassa vedossa. Yleisö nauroi ja vakavoitui vuorotellen. Mutta sitten kesken kaiken, aivan yllättäen Pate heitti haisevat laatat siihen kirjaston lattialle. Mä näin, että se pisti sormen kurkkuun samalla kun kumartui eli se oksensi ihan tahallaan. Arvatkaa lähtikö kukaan meidän kanssa baarin ja menikö se viisikymmentä markkaa siivouskuluihin?
Kun me käveltiin kirjaston nurmikentän yli pois päin, niin mä kysyi Patelta, että minkä helvetin takia sä noin teit.
”Mä halusin vaan herättää keskustelua”, se vastasi.
Joskus musta tuntuu, etten mä oikeasti tuntenut Patea
Mä en ihan tarkkaan muista miten, mutta oltiin kerran ajauduttu Paten kanssa Ähtäriin. Meiltä alkoi pikku hiljaa loppua fyffe ja mietittiin mitä tehtäisiin. Mä sain sellaisen idean, että heitetään yleisötilaisuus kirjastossa kulukorvauksen hinnalla. Mä soitin kirjastoon ja ehdotin pikaista runoilijailtaa viidenkymmenen markan korvausta vastaan. Kirjastossa innostuttiin ja keikka sovittiin seuraavaksi illaksi.
Seuraavana iltana muutaman männyn ympäröimään valkoisen kirjastorakennuksen saliin oli kertynyt aika hyvin väkeä. Laskeskeltiin Paten kanssa, että jos saadaan jokunen kuuntelija mukaan paikalliseen, niin ei varmaan tarvitse itse maksaa kaljoja sinä iltana. Tilaisuus sujui ihan hyvin ja Pate oli kovassa vedossa. Yleisö nauroi ja vakavoitui vuorotellen. Mutta sitten kesken kaiken, aivan yllättäen Pate heitti haisevat laatat siihen kirjaston lattialle. Mä näin, että se pisti sormen kurkkuun samalla kun kumartui eli se oksensi ihan tahallaan. Arvatkaa lähtikö kukaan meidän kanssa baarin ja menikö se viisikymmentä markkaa siivouskuluihin?
Kun me käveltiin kirjaston nurmikentän yli pois päin, niin mä kysyi Patelta, että minkä helvetin takia sä noin teit.
”Mä halusin vaan herättää keskustelua”, se vastasi.
Joskus musta tuntuu, etten mä oikeasti tuntenut Patea
perjantai 7. toukokuuta 2010
Ulkomusiikillisia seikkoja
Yksi muija pyysi kerran Tapani Kinnuselta, että se tulisi johonkin tilaisuuteen ja lukisi runoja sukkahousut päässään. Muulla kuin sukkahousuilla päässä ei ollut väliä. Teemu Manninen on luonnehtinut minua söpöksi. Minä ja Tapani. Me tiedetään, mitä Beatlesit tunsivat kun kirkuva yleisö ei välittänyt musiikista vaan ainoastaan ulkomusiikillisista seikoista.
Lokeroita ja lajityyppejä
Nämä lyhyet kommentit sivuavat keskustelua, jota kävimme Juha Siron blogissa.
Mitä ovat runouden kategoriat tai lokerot? Alla kaksi (väärin)käsitystä, jotka toisinaan onnistuvat viemään keskustelun viljattomille vainioille. Näistä ensimmäinen on hieman yleisempi, toinen harvinaisempi.
Harha 1: Samaan lokeroon sijoittuvat runot jakavat välttämättä jonkin yhteisen piirteen.
On varmaan usein niin, että löytyy joku keskeinen piirre, jonka monet samaan genreen sijoitetut runot jakavat. Mutta jos tällä lajityypillä on mitätöntä pidempi historia, niin on todennäköistä, että kyseiseen genreen sijoitettujen runojen yhteys syntyy ennemminkin perheyhtäläisyyden kuin yhden tai useamman kaikkien jakaman piirteen kautta. Usein, joskaan ei tietenkään aina, on niin, että löytyy joukko piirteitä, joilla voidaan luonnehtia kyseiseen lajityyppiin kuuluvia runoja, mutta yksikään näistä piirteistä ei toistu joka ainoassa lajityypin runossa. Toisin sanoen, samaan genreen kuuluvista runoista Runo01 voi sisältää piirteet A,B,C; Runo02 piirteet B,C,D ja e, Runo03 piirteet A,C,D ja Runo04 piirteet A,B,D (todellisuudessa piirteitä on tietenkin paljon enemmän). Nämä runo eivät jaa yhtään kaikille yhteistä piirrettä, vaan ne sisältävät useita piirteitä, jotka ovat osittain jaettuja, ja sitä kautta ne voivat muodostaa perheyhtäläisyyden sitoman lajityypin. Osittain jaetut piirteet voivat olla lähes mitä tahansa: sanasto tai kieli, rytmi, runon pituus, aihepiiri, visuaalisuus, asenne, näkökulma, tekniikka jne. Genren runoille voi siis olla tyypillistä, että runot käsittelevät tiettyä aihepiiriä, tietyssä mitassa, tietyllä asenteella ja tietynlaisella sanastolla, ja kun vertaamme kahta tähän lajityyppiin kuuluvaa runoa keskenään, niin ne jakavat muutamia näistä piirteistä, mutta ei (välttämättä) kaikkia.
Runot saattavat lisäksi jakaa yhden tai useamman esikuvan, joiden kanssa niillä voi olla yhteyksiä ja niin edelleen. Genren hahmottamista voisi jatkaa moneen suuntaan, mutta idea lienee käynyt jo selväksi. Johtopäätös on kuitenkin se, että vaikka kaksi runoa näyttäisi keskenään kovinkin erilaisilta, niin historiallisessa mielessä ne voidaan hyvinkin sijoittaa aivan perustellusti samaan genreen.
Harha 2: Genret ovat totaliteetteja ja yhden runon on mahdollista kuulua vain yhteen lajityyppiin.
Ensinnäkin, lajityypit eivät ole totaliteetteja siten, että ne määräisivät kaiken tai lähes kaiken. Ts. kuuluakseen johonkin genreen runo ei saa rikkoa genren kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä. Lajityypit uudistuvat, eikä rajojen rikkominen tarkoita aina rajojen hylkäämistä. Genret eivät ole staattisia kokonaisuuksia ja aina välillä kirjoitetaan runoja, jotka uudistavat lajityyppiä, eikä suinkaan koko ’runoutta’ vaikka näin saatetaankin väittää. Luultavasti sellaiset väitteet, jotka esitetään runouden uudistumisesta ovatkin useimmiten hataria. Yleensä olisi parempi puhua jonkin genren uudistumisesta.
Toisekseen, jos jonkun runon, runokokoelman tai peräti runoilijan väitetään kuuluvan genreen (1), niin tämä voi pitää paikkansa vaikka se kuuluisi myös genreihin (2) ja (3). Aivan samoin kuin yksi ihminen voi kuulua useampaan kulttuuriin.
Mitä ovat runouden kategoriat tai lokerot? Alla kaksi (väärin)käsitystä, jotka toisinaan onnistuvat viemään keskustelun viljattomille vainioille. Näistä ensimmäinen on hieman yleisempi, toinen harvinaisempi.
Harha 1: Samaan lokeroon sijoittuvat runot jakavat välttämättä jonkin yhteisen piirteen.
On varmaan usein niin, että löytyy joku keskeinen piirre, jonka monet samaan genreen sijoitetut runot jakavat. Mutta jos tällä lajityypillä on mitätöntä pidempi historia, niin on todennäköistä, että kyseiseen genreen sijoitettujen runojen yhteys syntyy ennemminkin perheyhtäläisyyden kuin yhden tai useamman kaikkien jakaman piirteen kautta. Usein, joskaan ei tietenkään aina, on niin, että löytyy joukko piirteitä, joilla voidaan luonnehtia kyseiseen lajityyppiin kuuluvia runoja, mutta yksikään näistä piirteistä ei toistu joka ainoassa lajityypin runossa. Toisin sanoen, samaan genreen kuuluvista runoista Runo01 voi sisältää piirteet A,B,C; Runo02 piirteet B,C,D ja e, Runo03 piirteet A,C,D ja Runo04 piirteet A,B,D (todellisuudessa piirteitä on tietenkin paljon enemmän). Nämä runo eivät jaa yhtään kaikille yhteistä piirrettä, vaan ne sisältävät useita piirteitä, jotka ovat osittain jaettuja, ja sitä kautta ne voivat muodostaa perheyhtäläisyyden sitoman lajityypin. Osittain jaetut piirteet voivat olla lähes mitä tahansa: sanasto tai kieli, rytmi, runon pituus, aihepiiri, visuaalisuus, asenne, näkökulma, tekniikka jne. Genren runoille voi siis olla tyypillistä, että runot käsittelevät tiettyä aihepiiriä, tietyssä mitassa, tietyllä asenteella ja tietynlaisella sanastolla, ja kun vertaamme kahta tähän lajityyppiin kuuluvaa runoa keskenään, niin ne jakavat muutamia näistä piirteistä, mutta ei (välttämättä) kaikkia.
Runot saattavat lisäksi jakaa yhden tai useamman esikuvan, joiden kanssa niillä voi olla yhteyksiä ja niin edelleen. Genren hahmottamista voisi jatkaa moneen suuntaan, mutta idea lienee käynyt jo selväksi. Johtopäätös on kuitenkin se, että vaikka kaksi runoa näyttäisi keskenään kovinkin erilaisilta, niin historiallisessa mielessä ne voidaan hyvinkin sijoittaa aivan perustellusti samaan genreen.
Harha 2: Genret ovat totaliteetteja ja yhden runon on mahdollista kuulua vain yhteen lajityyppiin.
Ensinnäkin, lajityypit eivät ole totaliteetteja siten, että ne määräisivät kaiken tai lähes kaiken. Ts. kuuluakseen johonkin genreen runo ei saa rikkoa genren kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä. Lajityypit uudistuvat, eikä rajojen rikkominen tarkoita aina rajojen hylkäämistä. Genret eivät ole staattisia kokonaisuuksia ja aina välillä kirjoitetaan runoja, jotka uudistavat lajityyppiä, eikä suinkaan koko ’runoutta’ vaikka näin saatetaankin väittää. Luultavasti sellaiset väitteet, jotka esitetään runouden uudistumisesta ovatkin useimmiten hataria. Yleensä olisi parempi puhua jonkin genren uudistumisesta.
Toisekseen, jos jonkun runon, runokokoelman tai peräti runoilijan väitetään kuuluvan genreen (1), niin tämä voi pitää paikkansa vaikka se kuuluisi myös genreihin (2) ja (3). Aivan samoin kuin yksi ihminen voi kuulua useampaan kulttuuriin.
torstai 6. toukokuuta 2010
maanantai 3. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)