Suomalaista nykyrunoutta korjattuna, originaaleja malliksi. Tarjolla myös ilmaisia neuvoja.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
logiikkaa
miellytän maultaan ja arvostelukyvyltään keskinkertaisia,
heistäkin vain pientä joukkoa:
sellaisia, joiden mielestä runossa pitää olla sanoma,
ja runoilijan osattava sanoa se
tahtoisin olla nuorison suosima ja keskeinen, tahtoisin kutsua kuolleita,
lainata pari löysää riviä Artolta ja Saarikoskelta,
Gandhilta sekä Martin Luther Kingiltä
joskus olen ajatellut, että eivät nämä [mihin viittaa?] välttämättä nyt niin huonoja ole
ne ovat huonoja sattumalta
maanantai 21. huhtikuuta 2014
ohje lukijalle
sinun pitää ryhdistäytyä,
sillä tarvitsen kunnollisen lukijan
sellaisen, johon voin luottaa,
ja joka kykenee tyydyttämään minut
sillä tarvitsen kunnollisen lukijan
sellaisen, johon voin luottaa,
ja joka kykenee tyydyttämään minut
torstai 10. huhtikuuta 2014
Kaikki kritiikin tilasta
Kriitikin tila on tila, joka ei ole tila.
Se on kuin paikka, joka ei ole paikka, ja sinne vie polku, joka ei ole polku.
Se sanoo sanomattoman, ja mistä ei voi puhua,
se puhuu siitä.
Ja siitä puhe, mistä puute.
Lopulta voimmekin todeta, että kritiikkiä ei
ole olemassa kuin korkeintaan ihan hitusten verran.
Kritiikki on kritiikitöntä.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
taisteluhuuto
kokeillaan taas.
hei, me kokeillaan taas,
hip hei!
minne se katosi?
puhe sun muu.
tule mukaan,
me kokeillaan taas.
South's gonna rise again!!1
torstai 20. helmikuuta 2014
maanantai 17. helmikuuta 2014
sana vapaudesta
olen megafoni,
sanan vapaa,
kirjaimellisesti
pidäkkeetön,
ilmaukseltani
estämätön. olen
vastaanottaja
verraton, viestittäjä
rajaton, pornografi
ja pilkkanomi,
syväkurkku simasuu
lauantai 15. helmikuuta 2014
yksinkertaisia parannuksia
sain käsikirjoituksen valmiiksi ystävänpäivänä.
kill your darlings, sanoi rakas ateljeekriitikkoni.
ne olivat hänen viimeiset sanansa.
kill your darlings, sanoi rakas ateljeekriitikkoni.
ne olivat hänen viimeiset sanansa.
lauantai 8. helmikuuta 2014
ei otsikkoa
sääliksi käy saatanaa, joka runoja rustaa
miljoona tapaa sanoa ei mitään, jottei
valheisiin kaatuisi, lyhyisiin ja yksinkertaisiin
jumala, entinen ateljeekriitikko, on nurkkaan viskattu,
koska seisoi suunnitelman tiellä. mutta maailma on viekas
ja menestyksellä on hinta
vaan ei se haittaa, rahalla pääsee, hevosella saa ja
huomennakin on jaksettava
miljoona tapaa sanoa ei mitään, jottei
valheisiin kaatuisi, lyhyisiin ja yksinkertaisiin
jumala, entinen ateljeekriitikko, on nurkkaan viskattu,
koska seisoi suunnitelman tiellä. mutta maailma on viekas
ja menestyksellä on hinta
vaan ei se haittaa, rahalla pääsee, hevosella saa ja
huomennakin on jaksettava
torstai 2. tammikuuta 2014
tiistai 24. joulukuuta 2013
jouluruno schmouluruno
havuja perkele!
olen viettänyt monta joulua
talvisodan hengessä
naisväelle ja kodinhoitovälineitä, miehille filosofista kirjallisuutta & viskiä tai konjakkia
talvisodan hengessä
valkoinen joulu heroiinilla
ja hiihtolenkki pervitiinillä
sitten joulusaunaan. naiset ja lapset ensin
joulupäivän vielä jaksaa
mutta Tapaninpäivänä olen jo täysin voodoo
vartalo neuloja täynnä ja pää piikkejä pullollaan
talvisota hävittiin
se on hirvittävää kokea joka vuosi uudestaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)