.
Runoilijan minä
Yksi runoilija oli ensin oma itsensä. Sitten se halusi olla vielä enemmän itsensä, enemmän oma minänsä. Se väänsi ja huusi, tärisi ja värisi, ja siitä tuli ihan oma itsensä. Kun se oli oma itsensä, se rutisti vieläkin enemmän, ja siitä tuli ihan sairaan oma itsensä. Tosi, tosi oma itsensä. Aitoakin aidompi oma itsensä, puhdas ääliö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti