Gyllene Tider

Vaikka en ikinä sitä rakkausrunoa sinulle
valmiiksi saattanut,
niin kaikki nämä vuodet olen riimejä lorotellut,
apurahan voimin sinua muistellut.
Koko ajan tai enimmäkseen olen miettinyt,
että pohditko sinä koskaan
mitä sinun suosikkirunoilijallesi kuuluu,
ja muistatko sinä vielä
mitä kaikkea me tehtiin sillä ananaksella?

Terveisiä - hik! - täältä Turusta.

Mitään en oo ottanu!

t. Ile K.

Äitienpäivälahja

Yritän kirjoittaa runoa,
sillä äitienpäivä lähestyy.
Rakennan riimeistä äidille lahjan.
Ähkin, puhkin ja änkytän.
Tavailen, hapuilen ja tarraan.

Mutta ainoa sana,
jonka saan kiinni on perse.
Eikä siitä synny runoa,
varsinkaan äidille.

Ostan taas kirjan.

Oodi Hesarille

Muutin taas kantani Nuoresta Voimasta. Päätin antaa tukeni myös kaltoin kohdellulle Hesarille.



Oodi Hesarille


Iloitkaamme, riemuitkaamme!
Kiitos, kiitos.

Mainittiin Hesarissa.
Olen taas olemassa.

Oi, Hesari, Hesari!
Muista minua vastakin.

Vaan älä tule paha arvostelu,
tule hyvä arvostelu.

Niin voimme taas olla.
Iloitkaamme, riemuitkaamme!

Omistus

Nyt kun tuohtumukseltani taas kykenen, niin korjattakoon Sinivaaran omistus.

Ei näin:

Höderlinille, Mannerille, Kurt Cobainille...
ja kaikille muille moderniteetin orpolapsille


vaan näin:

Mammalle, yhdelle Kakelle, Reese Whitherspoonille
ja kaikille muille runojeni uhreille


P.S. vaihdoin mielipiteeni Nuoresta Voimasta.

Katsaus lehteen

Nuori Voima on hyvä lehti. Uusi numero on myös hyvä. Huomautettavaa löytyi ensimmäisellä vilkaisulla vain sivuista 58–61.

Erästä ystävääni on ihmetyttänyt, että millä oikeudella lentokoneen henkilökunta toivottaa matkustajat tervetulleeksi koneen laskeuduttua määränpäähänsä. Hieman samanlainen kysymys tulee mieleen kun lukee Olli Sinivaaran runoa Rape Me.

Olli pyrkii tosissaan yhdentekevän namedroppingin maajoukkueeseen. Se on kuitenkin vain harmiton, joskin tappavan tylsä maneeri. Olkoon siis menneeksi. Mutta millä oikeudella ranskalaisesta filosofiasta höpisevä Sinivaara omistaa runonsa ”Hölderlinille, Mannerille, Cobainille ja ja kaikille muille moderniteetin orpolapsille”? Mikä antaa hänelle sellaisen aseman, että hän voi omistaa runon mainituille henkilöille ilman, että kyseessä olisi parodia? Omistuksen myötä runon asetelma kääntyy ylösalaisin. Sinivaara ei komenna tai edes pyydä ”Rape Me”, vaan asialla on runoilija itse. Mieleen piirtyy kuva illalliselle kutsutusta runoilijasta: ”Tämä on ihan sinua varten valmistettu” Olli toteaa isännälle. ”No, maistuuko? Entä saako olla lisää?” hän utelee illan emännältä ja kehottaa tätä syömään kunnolla, kerrankin mahansa täyteen ”kun näitä ei voi oikein lämmittää uudestaan”.

Sinivaara on tietenkin taitava sanailija. Niin runoilijan kuuluu ollakin. Uusimmassa Tuli ja Savu lehden numerossa hän hoitaakin työnsä suvereenisti (lukuun ottamatta kökköä paradoksien käyttöä). Ongelma on siinä, että runoilijuus ja runous eivät riitä hänelle. Miksi olla vain loistava runoilija kun voi olla messias tai ainakin oikea, nimenomaan ihan juuri se oikea filosofi? Runoilija (ja Kurt Cobain) tietävät totuuden. Filosofian arvostelijana Sinivaara on kliseistä kliseisempi ja latteaa latteampi. Kun Olli kirjoittaa filosofiantutkijoista, jotka puhuvat ”keskeltä huippulogistista konferenssipullaansa”, niin hän ei ymmärrä, että hän on runouden messiaanisuuden demonstraatiota ja filosofian kritiikkiä haparoidessaan avuttomampi kuin XXXIV World Conference on Polish Logic and Polish Philosophy of Sciencen kaksi hylättyä abstraktia.

Toinen kritiikin kohde löytyy Sinivaaran runoa seuraavalta aukeamalta. Miksi ihmeessä julkaisitte Juhana Vähäsen itkuvirren harhaan johtavalla otsikolla ”Arvostelu”? Hyvä Juhana ja muut runoilijat, HS-kritiikkinne ei ole Homma foorumilla Hesariin kohdistuvaa valitusta korkeammalla tasolla. HS on kohdellut Suomalaista runoutta silkkihansikkain ja jakanut avokätisesti palstatilaa runoudelle. Laittakaa loppu tälle nololle episodille, jonka kriitikkona minäkin alan käydä noloksi.

Tämä runo

Luulen, että tästä runosta ei tule mit

Terveisiä täältä Euroopasta!

Ilmasto muuttuu, minä en!

t. Eija-Riitta K

Tosissani toivon

Oli tylsä päivä.
Olisipa huominen yhtä ihana.

Runouden määritelmä

Runoudella on nähdäkseni kaksi ominaispiirrettä. Täytyy olla jotain sanottavaa, ja täytyy olla Mauno Koivisto sanoakseen sen.

Poeettisia muistoja osa 8

En ole tainnut mainita, että me käytiin Paavo Haavikon kanssa Pori Jazzeissa joka kesä 85–95. Yhtenä kesänä Pate innostui aivan helvetisti kun se näki Raptorin jätkät yleisön joukossa. Se meni täpinöissään esittelemään itsensä niille. Ainakin JuFo III ja Kaivo tunnistivat Paten ja nekin olivat selvästi innoissaan kohtaamisesta. Tilanne kävi kuitenkin nopeasti noloksi ja vaivaannuttavaksi, koska Pate oli niin hermostunut, että se ei vaan saanut sanottua yhtään sanaa esittelyn jälkeen. Se jääty ihan täysin.

Poeettisia muistoja osa 7

Paavo Haavikolla oli aina hönöissään tapana kertoa käsittämättömiä juttuja Saarikosken Penasta. Mä luulen, että se keksi ne omasta päästänsä. Kun Pate oli nousussa, niin vastuu siirtyi kuulijalle. Ihmetouhua.

Poeettisia muistoja osa 6

Paavo Haavikko tunnusti kerran pienessä sievässä mulle, että se on ratkaissut Kyllikki Saaren murhan, mutta ei vaan viitsi paljastaa muille kuka sen teki. Aika paskamainen temppu akateemikolta.

Poeettisia muistoja osa 5

Joskus 80-luvulla istuttiin Paavo Haavikon kanssa Puu-Vallilassa bissellä kun Arto Melleri tuli paikalle. Se oli juuri ostanut Popedan uunituoreen Harasoo –levyn ja oli aika fiiliksissä. Arto jaksoi jankuttaa koko illan siitä kuinka paljon kovempi Popeda on kuin Eput. Me vilkuiltiin Paten kanssa välillä toisiamme, mutta annettiin Arton jauhaa. Me tiedettiin jo silloin, että Eput on ehkä tuhat kertaa Popedaa kovempia.

Poeettisia muistoja osa 4

Me oltiin kerran Paavo Haavikon kanssa kaljoilla Käpygrillissä kun Jukka ”Käpylän Pyöveli” Järvinen tuli vittuilemaan samaan pöytään. Se istu Patea ja vastapäätä sano sille, että Talvirunoja on ehkä paskin runoteos, jonka se ikinä lukenut. Se oli virhe. Pate monotti välittömästi Jukkaa kärjestä vahvistetulla bootsilla pöydän alta suoraan haarojen väliin, ja se tippui ottamaan elämänsä luvunlaskun. Sen jälkeen kukaan ei vittuillut Patelle Käpygrillissä. Ei kukaan.

Poeettisia muistoja osa 3

Olisiko ollut -78 tai -79 kun dokattiin Paavo Haavikon kanssa aivan törkeä määrä skumppaa ja bissee. Aamuyöstä Pate ei kyennyt sanomaan mitään mistä olisi saanut selvää. Se hoki vaan ”tshak-tshak-tshak” ja siitä kuulu aina välillä ”jumps” kun se horjahti ja kolautti päänsä seinään. Myöhemmin Pate väitti, että se keksi tuolloin tekno-musiikin.

Poeettisia muistoja osa 2

Kerran kun oltiin jo dokattu Paavo Haavikon kanssa pari viikkoa putkeen, niin siinä aamukaljoja nappaillessa Pate sitten sattui katsomaan peiliin kesken ryypyn ja pysähtyi. Sitten se sanoi aidosti ällistyneenä, että ”Toi ei ole kyllä Haavikko-niminen mies”. Se oli tietenkin väärässä. Taas.

Poeettisia muistoja osa 1

Olenko ikinä kertonut kuinka meillä oli tapana Paavo Haavikon kanssa käydä tsekkaamassa tsubuja Riihimäellä Starlight -diskossa 80-luvulla? Paten iskulause oli ”Sulla on muuten helvetin hyvät raiteet, mutta millainen on asema?”. Se ei toiminut koskaan. Ei koskaan.

Nuoren miehen odysseia

Seuraavana Tikkurila.
Minkä helvetin takia?

Sunnuntaina sataa aina

TIK-TAK, kello tikittää.
Saatana, että suomalaisten
heikko menestys
Vancouverissa vituttaa.

Sisäpiirileikki

Olin ollut mukana tässä touhussa jo melko pitkään enkä tajunnut mitään. Mutta sitten ne kertoivat minulle, että me halutaan vaan herättää keskustelua. Olin suunnattoman helpottunut, sillä jonkun ulkopuolisen mielestä tämä olisi saattanut näyttää idioottien päättömältä kohkaukselta.

Kaupunginvaltuutettu tilittää

Taidanpa itkeä joku toinen kerta.
Nyt puren hammasta ja rutistan silmiäni.
Sillä eihän koulun kasvisruokapäivä
edes niin kauheasti itketä.
Vähemmän kuin sipuli.

Kirjaimia yleisön pyynnöstä

yksi






n