lauantai 14. elokuuta 2010

Against Method

En pysty nukkumaan, ennen kuin joku onnistuu vakuuttamaan minut siitä, että "menetelmällisyydystä" ei ole tullut käsite, jota osa runoilijoista pitää itsessään arvokkaana.

Ominaisuutena, joka oikeuttaa teoksen. Wahrheit ist Methode?

Ainakin pohdinnat menetelmien ja menetelmällisyyden iloista ovat harvassa. Teoksista todetaan, että ne ovat menetelmällisiä ja pa(r)h(a)immillaan kerrotaan mikä tämä mentelmä on, mutta ei miksi menetelmä on.

Kuka kertoisi? Anyone, anything goes.

59 kommenttia:

  1. miksi kysymyksiin miksi pitäisi vastata?
    täytyyhän sitä jätättää lukijallekin ( ja kriitikoille) jotakin mihin tarttua tarttumatta,

    ehkä probleemin ydin onkin siinä

    "miksi ylipäätään kirjoittaa? runoja?"


    /sanainen vahvistus/= grack (tämä ei ole huumetta tämä on hmuutetta)

    VastaaPoista
  2. ei pidä. enhän minä sellaista vaatinut. yritin vain herättää sääliä. silmäpussini yltävät jo navan alle.

    VastaaPoista
  3. Nämä "kake-pohdinnat" tuntuvat koko ajan, joskus kiusallisesti joskus vähemmän, osuvan pistoina aika moneen osaan tuotantoani.

    Päälläolevaan kysymykseen en osaa muuta vastausta, siis perinteisten lisäksi:

    Metodi, olipa kyseessä rajoite, prosessi tai konsepti, korvaa oman puutteellisen mielikuvitukseni, toisin sanoen on (yksi) keino väistää tyhjän paperi kauhua.

    Toisaalta menetelmän käyttö on mielestäni myös radikaali teko ja sellaisena arvo sinänsä (syy siihen "miksi menetelmä on"). Mitä tahansa kunhan ei sitä, mikä on arvattavaa ja odotettua.

    Jos taas saavuttamani tulokset ovat triviaaleja ja moneen kertaan tehtyjä, myönnän auliisti epäonnistumiseni. Kunhan yritin eli "kokeilin".

    Mieluummin siis epäonnistun "kokeilijana" kuin normin toteuttajana. (Toisaalta tuotannossani taitaa olla kylliksi esimerkkejä yrityksestä ja epäonnistumisesta myös jälkimmäisessä.)

    Kai sen voisi sanoa näinkin: mitä tahansa, ihan mitä tahansa, kunhan kirjoittaminen on (ainakin itselleni) jännittävää ja mielenkiintoista.

    Okei, yhdessä olen varmasti onnistunut: Kuulen Kaken kuorsaavan.

    VastaaPoista
  4. Menetelmällisyyteen on liitetty joskus vaatimus mentelmän paljastamisesta, siis kirjoittamisen prosessin läpinäkyväksi tekemisestä. Tähän liittyy jonkinlainen eettinen ihanne, jossa kirjoittajaa ei aseteta lukijan yläpuolelle tai jalustalle (nero-myytin purkaminen)vaan korostetaan sitä, että lukijat ja kirjoittajat ovat samanarvoisia, yhtä luovia kummatkin.

    Toisaalta voi olla, että esim. yllä mainitun kaltaisiin arvotuksiin sekoittuu nykypuheessa myös jonkinlainen yritys oikeuttaa tekemistä menetelmään vetomalla. Ikään kuin menetelmä olisi jonkinlainen laatusertifikaatti, "tämä runo on tehty tieteellisen ankarasti" ja siksi sen täytyy olla hyvä ? runo ?

    Kolmanneksi mentelmällisyys esim. teosten kuvauksissa voi olla ainoastaan lukuohje: Joidenkin teosten kohdalla on olennaista tietää miten se on kirjoitettu, menetelmä täytyy ottaa huomioon runoa / teosta tulkittaessa.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitettu kieli on menetelmä itsessään. Sullakin kake on joka virkkessä verbi ja sivulauseet erotettu pilkuilla. Mistä moinen? Mikset vapauta itseäsi metodista ja ilmaise asiaasi vapaasti ja suoraan?

    VastaaPoista
  6. Kiitos vastaukista K & H,

    Nukun varmasti paremmin. Huomaan (vasta nyt) oikeastaan sen kuinka konservatiivisia kommenttini tuppaavat olemaan. Toisaalta, en ole ehdottamassa kenellekään, että lopeta heti tuo mitä teet, vaan kyselemässä perusteiden perään, joten siinä mielessä olen runouden suhteen lipilaari.

    Nyt kun K mainitset, että kommenttini ovat usein ikään kuin sinun tuotantosi suuntaan ohjattuja, niin siltähän se varmasti näyttää. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kukaan yksittäinen runoilija mielessä kommentteja kirjoittaessani, tai jos on, niin olen nimeltä maininnut (kuten Henriikan ja uusimman teoksensa jokin aika sitten). Pitää varmaankin tutustua Karrinkin tuotan tarkemmin!

    Mutta, ja nyt puhun enemminkin vaikutelmista kuin dokumentoitavista lähteistä, minusta vaikuttaa, että teoksen menetelmällisyydestä on tullut eräänlainen käänteinen natsikortti, joka pelataan vieläpä ennen kritiikin mahdollisuutta: vastuu sisällöstä ulkoistetaan metodille – tai peräti lukijalle. Epäilen, että lukijan asettaminen ”tasa-arvoiseen asemaan kirjoittajan kanssa ei ole mahdollista, ja erityisesti täytyy huomata, että tuossa ei tapahdu ainoastaan luovuuden osittainen luovuttaminen, vaan myös vastuun luovuttaminen, eli runoilija keventää omaa taakkaansa. Mutta kaipa niinkin sopii tehdä.

    Jos menetelmää käytetään vaan writer’s blockin estämiseen, niin mikäpä siinä. Runoilijat ovat minun puolestani vapaita tekemään mitä lystäävät, mutta kun teokset julkaistaan paperilla tai netissä, niin silloin ne astuvat toisten silmien alle, ja toisilla on taas kaikki oikeudet kysellä näiden teosten syitä ja syntyjä. Kenenkään ei tietenkään tarvitse vastata näihin kysymyksiin, mutta julkisuus(*) asettaa teokset kritiikin alle – kaikenlaisen kritiikin.

    Se mitä haluaisin lukea erinäisistä menetelmällisistä teoksista on se, että miksi juuri kyseinen menetelmä valittiin kaikkien mahdollisten joukosta ja mitä sillä oikein saavutetaan. Selitykseksi toivoisin myös jotain konkreettisempaa kuin höttöistä metaforapuhetta ja ontuvia selityksiä kielen tms. rajojen koettelusta. Tämä olisi minun nähdäkseni vastuun kantamista. En tarkoita, että nämä puheet tulisi liittää itse teokseen, mutta kenties jossain muualla.

    (sivukommentti H:lle: menetelmä ei voi olla ainoastaan lukuohje, koska se ohjaa myös kirjoittamista)

    Olen kyllä lukenut mm. Henriikan jutun Sanakirjan syntymästä: http://www.poesia.fi/sanakirja/miten-tulin-kirjoittaneeksi-sanakirjan/ mutta itse jään sen luettuani (lähes) kaikkia vastauksia vaille. Kyseinen teos on, anteeksi vain, minulle lähes käsittämätön veto, eikä tuo selvitys avaa sitä minulle.


    (*) Henriikka koetti tie/t/yö/maaalla käydyssä keskustelussa vakuuttaa, ettei hänen bloginsa ole oikeastaan julkinen, niin tähän en voi yhtyä. Hänen blogiaan voi lukea kuka tahansa ja niin kauan kuin se on mahdollista meillä on kaikki konventionaaliset syyt kutsua sitä julkiseksi. Se, että kommentointi mahdollisuutta on jollain tavalla rajattu, tarkoittaa korkeintaan sitä, että kommentointi ei ole täysin julkista.

    VastaaPoista
  7. Aksulle: Jos on niin, että kirjoitettu kieli on menetelmänä rinnastettavissa menetelmärunouden menetelmään, niin miksi runoilijat itse tekevät eron menetelmällisen ja muiden runouden lajien välillä? Jos menetelmärunouden käsite on venytettävissä laajemminkin runouteen, koska ainakin hyvin useissa runoissa käytetään ”kirjoitettua kieltä”, niin silloin ko. käsite lienee turha.

    Vastaisin itse tuohon, että kyseessä on kaksi eri menetelmällisyyden käsitettä, jotka eivät palaudu toisiinsa ts. kommentissasi puhut eri asiasta kuin menetelmällisen runouden ”menetelmästä”.

    Vapaaseen ja varsinkaan suoraan ilmaisuun en usko. Joskushan tuota "suoraa" ilmaisua näytetään taiteissa (myös ruonoudessa) etsittävän. Minun nähdäkseni välissä on aina jotain, se on asia, jonka voi tematisoida, mutta ei toteuttaa. (Mikään ei tietenkään estä meitä rikkomasta konventioita, keksimästä uusia ilmaisemisen tapoja vaikka nekin joutuvat jollain tavalla rakentamaan vanhan varaan)

    Jos nostamme tämän jutun astetta yleisemmälle tasolle, niin en osaa sanoa missä määrin kieli on menetelmä. Onko se jokin, jonka hallitsemalla voidaan ilmaista jokin asia, joka on mielessäni vai onko siinä muitakin piirteitä? Ainakin sillä on performatiivinen luonne, eli kyse ei suinkaan ole aina asioiden ilmaisemisesta vaan (myös) teoista: ärsyttämisestä, ylistämisestä, avioliittoon siunaamisesta, anteeksiantamisesta, tanssiinkutsusta jne.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Poistin tuosta yläpuolelta rivin kommentteja, koska onnistuin sähläämään niin, että sama viesti ilmeistyi palstalle kolminkertaisena.

    VastaaPoista
  12. Aksulle vielä:

    Vaikka postaukseni otsikkoon onkin lainattu erään tunnetun teoksen nimi "metodia vastaan", niin se oikeastaan tarkoittaa sitä, että kritisoidaan metodin saavuttamaa statusta. Ei sitä, että metodeja ylipäänsä käytetän.

    Kuten yltä varmaankin käy ilmi, niin minä haluasin lukea tai kuulla parempia selvityksiä siitä miksi mikäkin menetelmä on käytössä ja mitä sillä saavutetaan. Yksi vastaus oli, että sillä vältetään writer's block, mikä käy vastauksesta, mutta lukijan kannalta se ei tunnu kovin mainiolta lähtökohdalta. Silti runoilijalla on oikeus ajatella vain itseään. En minä sitä kiellä, mutta kun nämä teokset kuitenkin näyttävät pöllähtävän julkisuuteen, niin lukijallakin on lupa ihmetellä (nro. 007).

    VastaaPoista
  13. Meinasin, että mun mielestä kysymyksenasettelu on liian yksioikoinen. Pitäisi tarkastella erilaisten runomenetelmien funktioita, koska ne eivät ole yhteismitallisia ja ehkä yleisemmin käsitteellisyyttä runoudessa. Sanakirja on loistava esimerkki menetelmästä josta on syntynyt ilmaisuvoimaista kieltä. Tietystä käsitteellisyydestä huolimatta en lue teosta spekulatiivisena määritelmäkirjallisuutena, vaan jonakin hyvin paljon fyysisempänä.

    VastaaPoista
  14. Niin, toivon minäkin, että noista funktioista tehtäisiin selkoa.

    Ehkä niistä voi puhua myös yleisellä tasolla, mutta mielelläni kuulisin nimenomaan teoskohtaisia tai menetelmäkohtaisia selvityksiä. Anyveitsi, molempi selvitys parempi.

    Yritän pitää mieleni avoimena Sanakirjallekin. Toistaiseksi Sanakirja ei ole auennut mielelleni. Mutta ehkä vielä joskus herään siihenkin.

    Sanakirjaa koskevat kommentit ovat toistaiseksi vain tyytyneet toteamaan, että se rulaa (syntyy ilmaisuvoimaista kieltä tms.), mutta perusteluita en ole juurikaan huomannut. Tietenkin minulta on voinut menneä huti jokin teksti kokonaan tai jokin kohta lukemissani kommenteissa.

    P.S. olen myös hieman ymmälläni näistä "materiaalisen" ja "fyysisen" käsitteistä, jotka näyttävät ilmestyneen runouspuheeseen. Mitä niillä oikein meinataan?

    VastaaPoista
  15. Mä en Kake valitettavasti oikein ymmärrä sun Sanakirjaan kohdistuvaa kritiikkiä, ts. ymmärrän, anteeksi vaan, että se ei kolahda, mutta siihen se jää ... Mitkä asiat sua siinä erityisesti epäilyttää?

    Minkälaisia perusteita haluaisit metodin käytölle? Haluatko että muoto/metodi perustellaan sisällön avulla vai kävisikö jonkinlainen kirjallisuushistoriallinen kontekstualisointi?

    Nuo mun kommentit menetelmällisyydestä ei olleet yksikään varsinaisesti mitään mun omia näkemyksiä, vaan sellaisia perusteita joita tuon "menetelmällisyys"-kortin esittämiselle yleisesti voidaan esittää. Siis kun kysyit ihan mitä tahansa perusteita, vastasin luettelemalla muutamia.

    Menetelmällisyys on toki kirjoittamisen tapa, mutta joissain teoksissa on tärkeää mainita miten teos on tehty, jotta lukija osaisi oikein tulkita sitä. Esim. Mikaelin Emilyä tai Karrin Töllötintä tai Varjofinlandiaa ymmärtääkseen lukijan olisi hyvä tietää miten se on syntynyt. Siis että esim. tekijä ei ole itse vakavasti masentunut vaan kuvaa suomalaista pahoinvointia tai että Emilyn romanttinen ilmaisu asettuu tiettyyn ironiseen valaistukseen, kun ymmärretään että runokieli on koottu roskaposteista.

    Materiaalisuudella tarkoitetaan usein sitä, että runo kiinnittää huomiota kieleensä, esimerkiksi kielen äänteellisyys korostuu, tai runo rakentuu kieltä pitkin, kielen (pikemminkin kuin kirjoittajansa intentioiden) johdattelemana.

    Fyysisyys taas voi varmasti tarkoittaa eri asioita eri paikoissa, esim. Sanakirjassa fyysisyys voisi mun mielestä tarkoittaa aistillisuutta, ehkä jopa eroottisuutta

    Tosta julkisuus-asiasta olen kyllä sun kanssa edelleen eri mieltä, ts. asiat ei vaan ole niin palikoita kuin toivoisit, (ja se höttöinen metaforapuhe saattaa just olla yritystä kuvata sellaisia asioita, joiden kuvaamiseen ei ole käsitteitä - tai joiden kuvaamiseen tarvittavia käsitteitä ei itse kirjoittajalla ole esim. sivistymättömyyttään käytässä). Julkisuuden osalta lienee kai niin, että
    julkisuus voidaan hahmottaa sosiaalisesti, juridisesti ja jollain kolmannella tavalla, jota en nyt muista, mut eniveis: fyysisessäkin maailmassa on olemassa liuta ns. puolijulkisia paikkoja (kuten just esim. kahvilat) ja kysymys blogien julkisuudesta on vaan yksinkertaisesti vielä kunnolla keskustelematta.

    Jotenkin tuossa runoilijoiden vastuuseen vetämisessä on aika hurja kaiku, toivoisitko siis että kaikki tekemisen askeleet olisivat jotenkin läpinäkyviä, ja millaiset käsitteellistykset / minkä disipliinin terminologia niiden selittämiseen kelpaisivat?

    VastaaPoista
  16. Ja vielä: "Miksi menetelmä on?" on tulkinnan kysymys (ja tulkintahan perinteisesti on lukijan hommaa), ja tästä syystä kirjojen kansissa ei yleensä ole selostuksia siitä, miksi mitäkin on tehty. Menetelmien kyseenalaistaminenhan on kritiikin tehtävä, mutta siinäkin olisi hyvä yksilöidä ja perustella näkökantansa.

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Juri Joensuu: "Kirjoitus, mediaalisuus, proseduraalisuus – näkökulmia kirjallisuuden teknologioihin". Tutustu!

    VastaaPoista
  19. Moro H

    ja kiitos vastauksesta. Mitä Sanakirjan kritiikkini tulee, niin enhän ole oikeastaan sanonut muuta kuin, että se ei vain aukea minulle. Se ei jätä jälkeä, enkä ymmärrä mihin se yrittää ketään viedä. On siellä toki mainioita pilkahduksiakin kuten Aksun blogissaan esiin nostama synkkä ja pimeä yö.

    Mutta perustunne minulla, lukijalla on siis, että hä? Oliko tuossa jotain? Kun tämän jälkeen sitten lukee näitä viittauksia menetelmällisyyteen yms. niin sitten minä, lukija, alkaa ihmetellä menetelmällisyyden merkitystä, ja tällä kertaa se ei aukea.

    Jos tämä pitäisi muotoilla vastaukseksi kysymykseesi (”mikä siinä epäilyttää?”), niin omien lukukokemusten perusteella se, että se on tyhjä. Itse asiassa vailla merkityksiä, vaikka merkityksiä ja ties mitä oli kai tarkoitus tutkia. Joku muu on tainnut lukea sitä toisin, mutta minä näin, ja joku muukin, jonka kanssa kirjasta juttelin oli kanssani samaa mieltä, joten näkemys ei ehkä ole vain yhden henkilön subjektiivinen mielipide.

    Se mitä menetelmistä haluaisin tietää, että miksi juuri valittu menetelmä/menetelmät ja mitä sillä/niillä on oikein tarkoitus saavuttaa. Minusta siis näyttää, että runopuheessa ja teoksista kerrottaessa ”menetelmällisyys” on usein itseisarvo tai jokin jonka oletetaan selittävän itse itsensä.

    Tietenkin taiteilijat ovat vapaita tekemään mitä lystäävät, enkä tahdo kieltää ketään kirjoittamasta menetelmällistä runoteosta vaikka ei osaisi antaa menetelmällisyydelle mitään sen parempaa selitystä, että kunhan nyt tuli mieleen. Menetelmällisyydestä puhuttaessa minua enemmän tökkii se, että joissakin yhteyksissä tosiaan näyttää siltä kuin sillä voisi kuitata teoksen mahdollisen tyhjyyden, pointittomuuden, tylsyyden tms.

    Kiitos noista materiaalisuuden ja fyysisyyden selvityksistä. Täytyy sulatella näitä hetken aikaa.

    Julkisuuden suhteen voin vain sanoa, että konventionaalisessa mielessä kirjoitukset, jotka ovat kaikkien luettavissa (peräti ilmaiseksi ja vähällä vaivalla) ovat julkisia. Konventioihin ei tietenkään tarvitse jäädä kiinni, mutta niiden rikkominen vaatii perusteluja. Minusta näyttää, ettei tässä tapauksessa ole syytä konventioiden rikkomiseen (sen, että julkisuusasteissa on eroja totesin muistaakseni jo tietyömaalla). Oikeastaan yritän vain sanoa (kenties Teemun tapaan?), että blogit, joissa ei rajoiteta lukijoita millään tavalla ovat avoimia kritiikille, joka katsoo niiden olevan julkisia. Tietenkin kriitikko voi ottaa huomioon, että blogissaan tekijä ei ehkä ole pyrkinyt hiomaan tekstejään loppuun tms. mutta julkisuuteen ne on kuitenkin päästetty.

    Runoilijoita en ole vetämässä vastuuseen sen enempää kuin ketään muutakaan. Omista toimistaan on hyvä kantaa vastuu. Se, että minulla on nimimerkki on kieltämättä vastuun pakoilua. Sen myönnän. Sen sijaan en ole vaatinut kaiken läpinäkyvyyttä.

    Mutta kun kirjoitin vastuun siirtämisestä, niin minusta näyttää, että projekti, jossa ”tehdään lukijasta tasa-arvoinen” ja ”puretaan neromyyttiä” sisältää myös kritiikin pakoilun: kriitikko, joka on siis potentiaalisesti kuka tahansa lukija, riisutaan aseista kun häntä vaaditaan(sic!) rakentamaan merkitykset itse. Tämän jälkeen kriitikko voi syyttää vain itseään, jos hän ei kykene itse rakentamaan mielenkiintoisia merkityksiä teokseen.

    Kiitos lukuvinkistä.

    P.S. Teoksen tai menetelmien kyseenalaistaminen ei ole ensisijaisesti kriitikon tai kirjoittajan vastuulla. Se on molempien vastuulla yhtä lailla. Jos tekijä ei niitä itse missään yhteydessä avaa (ja kuten totesin, se ei välttämättä kuulu kirjan kansiin), niin silloin jää vähän varaa valittaa siitä, että kriitiikko tajusi kaiken väärin tai "ei lähesty teosta sen omista lähtökohdista käsin" (teoksen omat lähtökohdat liittyvät tekijään jollakin tavalla jopa näinä postmoderneina aikoina - tai jos eivät, niin silloin jää taas aika vähän tartuntapintaa kritiikin kritiikille)

    VastaaPoista
  20. Kiitos, nyt puhut erittäin selkeästi, just tällaista suoraa ja ankaraa puhetta tarvitaan.

    Mun olisi oikeastaan pitänyt jo moneen kertaan sanoa, että Sanakirja on aika heikosti menetelmällinen teos. Että tuota metodia muunnellaan eikä käytetä kauhean orjallisesti.
    Siksi ei kannata syyttää menetelmällisyyttä siitä mikä Sanakirjassa mättää. Ei myöskään ehkä kokeellisuutta, koska tajusin julkkareissa että oikeastaan siinä on kyse vain tietynlaisesta runokielestä tai ilmaisutavasta joka on syntynyt kokeilun kautta, ei "kokeellisuudesta itsessään".

    Surettaa toki, että Sanakirja tuntuu tyhjältä.
    Luulen tosin että se mitä kutsut tyhjyydeksi on subjektiivisuutta, jotain ekspressionistista yritystä.

    VastaaPoista
  21. En minä siinä Sanakirjassa syytä sen menetelmällisyyttä. Kuten edellä selitin, niin juttu meni oikeastaan niin päin, että ensin luin ja koin, etten saanut kiinni oikein mistään (olisiko tämä nyt sitten se tapaus, jossa kriitikko on kiinni valmiissa tulkintakehikoissaan vai miten se niissä kriitikkokritiikeissä oikein menikään…) ja vasta tämän jälkeen huomasin jostain, että teosta mainostettiin menetelmälliseksi.
    Menetelmällisyyteen olin kiinnittänyt huomiota jo aikaisemminkin ja myös siihen, että kukaan ei oikeastaan koskaan puhunut siitä, että miksi on valittu juuri sellainen menetelmä tai sellaiset menetelmät (höllässä tai tiukassa mielessä) kuin on valittu ja mitä niillä oikein pyritään saavuttamaan. Sen sijaan minulle on syntynyt vaikutelma, että tämä on vähän samanlaiseksi käynyt sana kuin ”innovaatio” tai ”innovatiivisuus”, joilla voidaan oikeuttaa ties mitä sen enempää pohtimatta tai perustelematta. Mutta myönnän heti tähän perään, etten ole tarkastellut tätä asiaa systemaattisesti, mikä minun mielestäni on vakava ongelma. Maailma on liian täynnä tällaisia löysiä väitteitä, joita kukaan ei ole varsinaisesti osoittanut kohdallisiksi.
    Palatakseni Sanakirjaan, en tiedä mikä siitä jää puuttumaan tai mikä siinä aiheuttaa sen, etten koe saavani sen lukemisesta juuri mitään irti. Ehkä tätä pitäisi miettiä hieman systemaattisemmin, mutta tällä hetkellä aika vain riitä perinpohjaisempaan pohdintaan. Kun tällaiseen keskusteluun ryhtyy näin julkisesti, niin pitäisi tietenkin pystyä parempaan. Sorry, ainakin toistaiseksi. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa ehdin.

    VastaaPoista
  22. Selvennykseksi vielä. Lukekaa tuo alkuperäinen postaus (unohtakaa kirjallisuudesta lainattu otsikko).

    En kritisoi menetelmällisyyttä sinänsä, vaan esitän epäilyni siitä, että menetelmällisyydestä on tullut (ainakin jossain määrin) juttu, jonka oletetaan tuottavan automaattisesti arvoa teokselle.

    Voin olla väärässä, mutta sellainen mielikuva on päässyt Kakelle syntymään.

    VastaaPoista
  23. En mä kyllä ole tavannut ketään, joka olisi saanut nostetta menetelmällisyydellä. Ennemmin tällaisia teoksia on luettu muita kriittisemmin. Kuten sanoin, menetelmällisyys (ja käsitteellisyyskin) ovat kovin tapauskohtaisia juttuja, joista syntyy hyvin erilaisia runoja. Henriikka kirjoittikin tästä asiasta tohon tukun vissinhyviä pointteja.

    Sinänsä koomista, että nimimerkillä kirjoittava kaveri on saanut omalla nimellään esiintyvät ihmiset keskustelemaan näinkin perinpohjaisesti. Mulla on kake sellainen olo, että sut otetaan liian vakavasti ja tällainen vakavampi kyseenalaistajan ja kysymyksenasettajan rooli ei sovi sulle ollenkaan, ellet muutu oikeaksi ihmiseksi niin ku me muutkin. Tietty kynnys on jo aika kova, kun olet puskista ampunut pidemmän aikaa ja Tapani Kinnusesta lähtien sun perään on huudeltu kaikenlaista. Ei siinä mitään, mä tykkään sun meiningeistä, mutta tää esseistinen keskusteleva juttu ei vaan pue sua. Mä pidän epäreiluna tilannetta, jossa poetiikkaansa perustelevat runoilijat kertovat näkemyksiään "jollekin, joka ei saanut kirjasta mitään". Vaikka et olekaan käyttänyt tilannetta esim. vittuiluun, olet kritiikkisi kanssa aivan liian turvassa.

    VastaaPoista
  24. Yritän vielä kerran muotoilla sen mitä kokeellisuudesta sanoin. En myöskään väitä, että joku olisi tehnyt loistokkaan uran ”menetelmällisyydellä” ratsastaen, väitän vain, että sen ajatellaan ”ainakin jossain määrin” olevan itseisarvo. Asia, jota ei sen enempää selitellä tai pureta. Korkeintaan kerrotaan mikä tämä menetelmä oli, mutta tosiaan, en löydä pohdintoja siitä mitä milläkin menetelmällä saavutetaan, mikä tekee juuri tästä tai tuosta menetelmästä arvokkaan. Karri Kokon toteamus, että sillä voi estää writer’s blockin on ihan hyvä selitys, mutta lukijan kannalta

    Se, että tämän blogin kommenttipalstalle on ilmestynyt näinkin paljon suomalaisen runomaailman keskeisiä ”oikeita ihmisiä” on hämmästyttänyt minut täysin. Mutta se on seikka, jolle en itse voi mitään kun en viitsi rajoittaa kommentointimahdollisuuksia. Ehkä se on koomista, en tiedä, mutta nimimerkit eivät ole aivan vieraita kirjallisuuden, kritiikin, politiikan yms. historioille, jotka ovat nousseet keskustelun kohteeksi (Tosin en tiedä kuinka paljon tämänkaltaista keskustelua on käyty. Blogi julkaisumuotona mahdollistaa tällaisen paremmin kuin jokin aikakaus- tai sanomalehti).

    Toiset ovat tuntuneet olleen tyytyväisiä siihen, että kirjoitan muutakin kuin enimmäkseen leikkisiksi tarkoitettuja postauksia ja jopa kiittäneet siitä, siitä että käyn asiallistakin keskustelua enkä ”vain irvaile” tms. Kun keskustelu käy tällaiseksi, niin yritän sanoa suoraan sen mitä ajattelen, peruspostauksissani ei aina ole kyse siitä mitä niiden kirjoittaja ajattelee, vaan usein ne syntyvät kun huomaan jonkinlaisen leikin tai vitsin mahdollisuuden. Vaikka on niissä tietenkin usein mukana myös omia ajatuksiani.

    Runokorjaamo syntyi aikanaan kun oli jonkun aikaa lukenut enemmän tuoretta suomalaista runoutta. Mainittakoon tässä se itsestäänselvyys, että minä en lukisi runoutta, jos sen lukeminen ei minusta olisi kannattavaa toimintaa. Runoudesta nauttiessani itseäni alkoi huvittaa se seikka, että (sattuman kautta?) vastaan tuli kovasti runoja, joissa tavoiteltiin, ei kuuta taivaalta, vaan jotain vielä suurempaa. Välillä tämä ilmeni sivistyssanojen väkinäisenä viljelynä, pahaisena name droppingina, ja välillä taas kyse oli jonkin hämärästä ”taiteilija juo viinaa ja ymmärtää maailmasta paljon enemmän kuin Stephen Hawking” –tyylisestä taituroinnista, välillä ihan vaan juopottelun ja renttuilun romantisoinnista.

    Joskus sain päähäni ottaa säkeen pari ja kirjoittaa ne hieman arkipäiväisempään muotoon. Tästä syntyi sitten tapa. Kutsuttakoon sitä kaikissa tulevissa kirjallisuushistorioissa arkisuuden kunnianpalautukseksi. Myönnät tietenkin, että tuossakin vaiheessa joku korjaus lipsahti aika pitkälle ilkeilyn puolelle. Olen syyllinen, enkä muuta väitä. Toisaalta kuvittelin noudattavani vanhaa viidakon perinnettä ”mustanaamio on kova koville”. Ainakin aluksi. Sitten kai homma levisi. Mutta kerronpa vain tässäkin kohtaa, että vaikka ehdin Tapani Kinnustakin korjailemaan (ja sain häneltä ystävälliset kommentit ja korjauksen faktatietoihini), niin luin hänen kootut läpi hyvällä mielellä.

    VastaaPoista
  25. Jotkut korjatuista runoista olivat oikeasti mielestäni huonoja, joidenkin kanssa minusta oli vain hauskaa leikkiä, vaikka ne olivatkin hyvää tavaraa alunperinkin ts. toiset runoista kävivät leikkiin helpommin kuin toiset. Sittemmin, kuten olet huomannut, repertuaariin on tullut kaikenlaista muutakin. Osa toivottavasti toimii, osaa hävettää (ainakin näin jälkikäteen) itseänikin. En kuitenkaan ole lähtenyt poistamaan edes kököimpiä postauksiani. Kun kirjoitan jonkun nk. asiallisemman jutun, niin niitä yleensä mietin asteen verran pidempään, enkä koe, että yksikään asiallisemmista postauksista kuuluisi kökköjen joukkoon, mikä ei tietenkään tarkoita, että olisin niissä aina oikeassa.

    Koen yrittäneeni avata myös Sanakirjaa koskevia näkemyksiäni tässä keskustelussa hieman enemmän kuin vain toteamalla ”etten saanut siitä mitään irti”. Mutta myönnettäköön, että kyseisen teoksen analysointi on minulle vaikeaa. Ehkä tosiaan on käynyt kuten joissakin viimeaikaisissa kriitikonkritiikeissä on arveltu: kriitikolla ei ollut välineitä teoksen ymmärtämiseen.

    Itsekin totesin tässä ketjussa aiemmin, että nimimerkki on jossain määrin ongelmallinen. Toistaiseksi kuitenkin menen tällä tavoin, enkä aio lopettaa esseistisempää kirjoittelua (jos se pue minua, niin sitten ole tyylitön). Jos kukaan ei sitten halua käydä Kaken kanssa asiallisempia keskusteluita (vaan haluaa ainoastaan rokkaamaan), niin ei sitten. Silloin vain minun kommenttini jäävät nettiin.

    Ehkä joskus luovun nimimerkistä. Kenties joskus keksin jonkun sopivan tavan muuttaa tämä tilanne. Olenhan aiemminkin todennut, että jos nimeni joskus kävisi ilmi, niin se ei olisi mikään suuri juttu. Jos niin käy, niin käyköön. En tosiaankaan usko, että kukaan tämän blogin lukijoista sitä tunnistaisi.

    Nimimerkin käyttäminen ei kuitenkaan muuta esiin tuomiani näkemyksiä mihinkään (en tiedä muuttaisiko oikean nimen käyttäminen sitä mitä näkemyksiä tuon esiin).

    VastaaPoista
  26. errata (en viitsi tuhota kommenttia ja pistää korjattua tilalle kun alla on suoraa jatkoa)

    ekan kommentin virkkeen "Karri Kokon toteamus, että sillä voi estää writer’s blockin on ihan hyvä selitys, mutta lukijan kannalta " perässä pitäisi lukea "yhdentekevä"

    VastaaPoista
  27. Ai niin, mitä näihin nk. asiallisiin keskusteluihin tulee, niin minusta näyttää, että ne pysyvät jostain syystä täällä kuosissa. Kukaan ei lähde vittuilumaan eikä täällä ole harjoitettu sellaista fleimailua kuin toisaalla(tm) viimeaikoina. Siitä huolimatta, että ne lähtevät liikkeelle nimimerkin kommenteista (... vaan jos se onkin taitelijanimi?)

    yK

    VastaaPoista
  28. Tuli ehkä vähän kärkkäästi kirjoitettua, sun näkemykset ovat vaan usein harvinaisen tarkkoja ja lisäksi tää sun blogi on aivan helvatun hauska. Tietysti on selvää, että kun joku tuuttaa nettiin niin terävää tavaraa kuin sinä, "kaikki" lukee sen. Tässä ajan saatossa sä olet muodostunut sangen uskottavaksi runopersoonaksi, mikä tarkoittaa sitä että sun sanoilla on painoarvoa.

    Ongelmatiikkaa on sen suhteen, että vaikka aatoksesi ovatkin tarkan pohdinnan arvoisia, niissä on persoonasi mukanaan tuoma "arvaamattomuuden" leima. Ehkä mun huoli siitä, että tulet anonyymin nimimerkin takaa ilkeyttäsi loukanneeksi muita on kuitenkin yliampuva. Keskustelujen perusteella mä olen saanut sellaisen käsityksen, että sä arvostat muita ihmisiä ja olet hyvinkin vastuuntuntoinen tekstiesti seurauksista. Se on hienoa. Ja kyllä mun mielestä on jotenkin hienoa sekin, että tällanen kake on olemassa.

    Anonyymi journalismi ja kritiikki takavuosisadoilta vaan ei taida olla kovin hyvä peili. Se synnytti hirveän määrän henkistä väkivaltaa ja johti 1850-luvulla Ranskassa ja Englannissa jopa lainsäädäntömuutoksiin, kun tukku taiteilijoita oli tehnyt itsemurhan sopivan terävän anonyymin murskauksen seurauksena.

    Mut siis mä löysäilen pipoa. Ja olen varma, että Sanakirjasta tulee kritiikkejä, joista käy ilmi teoksen monipuolisuus ja olemus. Mä voin vaikka kirjoittaa sellaisen, jahka saan nää rkeleen muut hommat alta pois. Tai siis en mä mitään kritiikkiä kirjoita, mutta ehkä jotain siitä, millaista Sanakirjan kanssa on viettää aikaa ja millä tavoin mä olen sitä lukenut. Yllätyin, että teksti ei ollut sellaisenaan välittömästä käsitettävä. Se tuntuu mun mielestä niin kirkkaalta. Runokeinojen hankaluudessa se vertautuu johonkin Spoon River -antologiaan ennemmin kuin kryptisiin koodirunoihin.

    VastaaPoista
  29. Blogger tuhosi viestini. Lyhennelmä:

    1. Kahvilassakin saa arvostella kahvin laatua.

    2. Meillä ei osata muutenkaan keskustella kirjallisuuden muotojen motivaatioista ja tarkoituksista, miksi oletettaisiin, että runous olisi poikkeus?

    3. Olkoon Kake anonyymi, ettei näpit palaisi, mutta kirjallisen parodian ja satiirin intohimoisena lukijana ja tutkijana täytyy sanoa, että blogi ei kyllä ole kovinkaan hauska. Joten toisin kuin Aksu, äänestän että parasta antia ovat nämä suorat kommentit.

    VastaaPoista
  30. Hähhää, Teemusta on tulossa tosikko, mutta kohtaan 2 on vastaus ilmeinen: Runous on ainoa vaihtoehto, koska vain sen kautta kirjallisuuden mistään sisällöistä käydään tällä hetkellä keskustelua. Kaikki muut kirjallisuuden lajit osataan jo.

    VastaaPoista
  31. Teemu, kukaan ei voi huumorin "intohimoisena tutkijana" olla sitä mieltä on joku on hauskaa tai ei ole! Tukimus ei ole normatiivista. Prkl.

    Mutta A & T, tehdään kompromissi: Kake on sekä saatanan hauska että helvetin briljantti runoanalyytikko.

    VastaaPoista
  32. Mun mielestä parasta tässä blogissa on ehdottomasti idea eli konsepti, myös siihen kuuluva jotenkin niin kuvaava nimimerkki Yks Kake.(Mistä tulikin mieleen, että Sanakirjaan liityenkin olisi ehkä pitänyt puhua vain ideasta, ja unohtaa koko menetelmä-sana) Itse blogi ei kuitenkaan aivan toteuta ideaa sen kaikessa kärkevyydessä, ts. postaukset on välillä / suhteellisen usein ei niin kauhean osuvia, että jäävät jotenkin sellaiseksi meuhkaamiseksi joka menee toisesta korvasta sisään ja. Toisaalta, en ole ihan varma, voi nimittäin olla että juuri typeryyteen saakka rasittavien blogauksien ja skarppien välähdysten vaihtelu tekee tästä blogista niin häiritsevän. Ja häiritsevä on hyvä. Toiseksi parasta on se, että on olemassa joku joka on niin kiinnostunut runoudesta että jaksaa tuohtua siitä tässä määrin ja häiriköidä liiallisessa konsensuksessa uinuvia runotyyppejä. Toisaalta ihmetyttää välillä, että kuka jaksaa tuohtua näistä tekeleistä tuossa määrin ;). Kolmanneksi parasta ovat nämä suorat ja selkeästi ilmaistut kommentit. En ainakaan toistaiseksi ole menettänyt intoani kahvilayrittäjyyteen.

    VastaaPoista
  33. Kiitos till alla kohteliaisuuksista ja erityisesti kritiikeistä.

    Olen tietenkin ansainnut kaiken kritiikin. Ansaitsin varmasti enemmänkin piiskaa. Minulla ei ole tarvetta vääntää itseäni kritiikin ulkopuolelle. Julkaisen myös kakkaa ja sillä hyvä. Itsekritiikkini on luokatonta, enkä ole kovin taitava krijiorittaja. Typeryyksiä löytyy, mutta saattaa olla, että olisimme Henriikan kanssa eri mieltä siitä mitkä postauksistani edustavat typeryyttä.

    En tosiaankaan vaadi Kaken kriitikoita ymmärtämään hölmöyksiä. On totta, etten juurikaan hio tekstejäni ennen postausta, mutta se ei johdu siitä, että tämä ”yksityinen” blogi eikä WSOY:n julkaisema julkinen kirja. Minä yksinkertaisesi julkaisen huonojakin tekstejä. Sekin on totta, että useampikin postaukseni on syntynyt tuohtumuksen tuotteena. Mutta ei oikea runomaailmakaan ole sellaisesta vapaa, paraatiesimerkkinä voidaan mainita vaikka nk. Hesarigate. Te olitte kaikki tosi söpöjä!

    Noh joh, tuohtumuksestani olen tietoinen. Jossain sen mainitsinkin. Silti olen valmis palaamaan jokaiseen asiallisemmaksi tarkoitettuun postaukseeni ja keskustelemaan siitä. Voi olla, että välillä ammun ohi, ymmärrän väärin, mutta ainakaan voittopuolisesti se ei johdu huolimattomasta lukemisesta. Se johtuu huolimattomasta kirjoittamisesta, enkä viittaa nyt omiin kirjoituksiini.

    VastaaPoista
  34. Toisaalta, pariin kertaan olen huomannut, että sitä mitä itse kirjoitan ei aina lueta kovin huolellisesti. Usein minun kuvitellaan sanoneen paljon enemmän kuin sanon. Kuten nyt esimerkiksi tässä menetelmällisyys-keskustelussa. En todellakaan vastusta tuossa alkuperäisessä postauksessani menetelmällisyyttä. Kysyin vain menetelmällisyyden hedelmällisyyden perään. Jos olen ymmärtänyt asioita väärin, niin tunne on molemmin puoleinen. On myös muistettava, että kätkeytyneiden oletusten tai implikaatioiden esiin kaivaminen ei ole väärinymmärtämistä.

    Selittämällä asia eivät edelleenkään parane, mutta yritykseni on ollut aika pitkälti sitä, että tuon esiin toisen näkökulman johonkin asiaan. En väitä, että se on ainoa oikea näkökulma siihen. Esimerkiksi postaukseni ”löytörunoilijat ovat imperialistisia sikoja” takana on väite, että tämä on osa totuutta. Löytörunot eivät tietenkään palaudu tuohon toteamukseen, mutta se on yksi puoli niiden logiikkaa: löytörunoilija nappaa runon ja julkaisee sen omassa blogissasi tms. Ei siitä heru kenellekään muulle kuin julkaisijalle. Imperialismin logiikkaa. Mutta kuten Henriikka tuohon aiemmin totesi, niin tietenkin toinen puoli ilmiötä on se, että niitä voi ajatella ”lukuohjeina” tms. Minusta kuitenkin näytti siltä, että Henriikan esiintuoma puoli oli kaikille tuttu ja sellainen jota halutaan vaalia. Sen sijaan kovin harvalla kävi mielessä se, että kyseessä on toiselta kantilta katsoen silkka imperialismi, joka on hyi, hyi!

    Runokeskustelu on nähdäkseni luokattomampaa kuin runoilu. Sieltä mistä minä asiaa katson näyttää siltä, että näitä puheenvuoroja hiotaan vielä vähemmän kuin blogipostauksia, vaikka poikkeuksiakin tietenkin löytyy. Jos tuohdun tai innostun runokeskustelusta sen verran, että kirjoitan siitä jotain tänne, niin pyrin kyllä keskimäärin kertomaan missä vika on, enkä tyydy vain toteamaan, että kylläpäs oli typerää. Jotkut runomuotoisemmat kommentit ovat tietenkin ilman perusteluja, mutta jos joku aloittaa niiden pohjalta keskustelun, niin yritän valaista asiaa argumentatiivisemmin.

    Runokeskustelussa osuu minun silmiini mm. se, että kriitikoille esitetyt vaatimukset näyttävät loppujen lopuksi olevan jotain aivan muuta kuin mitä muissa keskusteluissa runoudesta ja lukijoista sanotaan Esimerkiksi siinä on jonkinlainen ristiriita jos ollaan antamassa runojen lukijalle vastuuta ja vapautta tehdä omat tulkintansa, luoda oma merkityksensä runolle, mutta runokriitikkoa vaadita ymmärtämään teoksia nimenomaan niiden omista lähtökohdista käsin. Minulle on myös täysin käsittämätöntä se, että kriitikkojen ajatellaan olevan sellaisia tolvanoita, joiden pieni pää menee sekaisin heti jos vastaan tule runo, jota ei ole mahdollista siteerata.

    Keskimäärin minusta näyttääkin siltä, että runouden ihanassa maailmassa ollaan valmiita katsomaan ja kyetään huomaavaan vain ja ainoastaan positiiviset asiat. Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Teemu ja joku muukin aina välillä näyttää suhtautuvan kriittisesti joihin asioihin, joita runoilijat harrastavat (ja myös siihen mitä minä touhuan).

    Kuten todettu, ymmärrä oikein hyvin sen, että osa postauksistani on rasittavia ja typeriäkin. Haluan kuitenkin kysyä, että kuinka moni yhdensananrunosanarunoilijoista tai L-koodaajista on ymmärtänyt, että heidän postauksensa saattavat olla vähintään yhtä rasittavia ja typeriä? Puolustuksen puheenvuoroista päätelle vain harva. Onneksi joku sentään.

    Pasila, Porilaisten marssi!

    VastaaPoista
  35. Mitä Sanakirjaan tulee (tämä vastaus menee enempi Aksulle kuin Henriikalle), niin kuvittelen ymmärtäväni ja havaitsevani siinä käytetyt keinot. En vain hokaa mitä niillä on saavutettu.

    Ehkä asiaa voisi lähestyä myös näin: jossain on tapana erotella instrumentaalinen järki ja päämääräjärki. Instrumentaalisella järkeilyllä voidaan löytää keinot päästä paikasta A paikkaan B, mutta päämäärjärki kyseenalaistaa sen, onko paikasta A järkevää lähteä paikkaan B. Minusta näyttää, että menetelmällisyydestä on osittain tullut runokeskusteluissa vain tuon instrumentaalisen järjen juttu.

    VastaaPoista
  36. YK: En pysty nukkumaan, ennen kuin joku onnistuu vakuuttamaan minut siitä, että "menetelmällisyydystä" ei ole tullut käsite, jota osa runoilijoista pitää itsessään arvokkaana.

    Tuskin metodia itsessään pidetään arvokkaana, eiköhän se lopputulos kuitenkin merkitse enemmän.

    Tosin on joitain teoksia joissa itse arvostan teoksen metodia teosta itseään enemmän koska kuvittelen joskus käyttäväni ko. metodia hyväkseni ja olen tyytyväinen siihen että joku näyttää minulle uuden tavan tehdä runoutta.

    Jaa... itse asiassahan minä tuossa taidan kertoa että joskus minulle metodi itsessään oikeuttaa teoksen olemassaolon... Kaikenlaisia lipsahduksia sitä ihmiselle sattuukin...

    YK: Ainakin pohdinnat menetelmien ja menetelmällisyyden iloista ovat harvassa. Teoksista todetaan, että ne ovat menetelmällisiä ja pa(r)h(a)immillaan kerrotaan mikä tämä mentelmä on, mutta ei miksi menetelmä on.

    Kuka kertoisi? Anyone, anything goes."


    Kake, en tiedä miksi runoilijat käyttävät metodeja, mutta jonkinlainen yhdeltä istumalta kirjoitettu sepustus siitä miksi itse turvauduin cut uppiin & runokoneen (Tai tarkemmin sanoen hakukoneskriptin) käyttöön yhden "kokoelman" teossa löytyy tuolta:

    http://jonezo.wordpress.com/2009/06/18/jakomielinen-prosessi/

    Eli periaatteessa alkuperäinen syyni oli se, että yritin välttää niin pitkälle kuin mahdollista oman itseni, muistojeni ja persoonani sekaantumisen teoksen tekoon. (Ajattelematta sitä, että juuri cut up sopii täydellisesti luonteeseeni ja puhetapaanikin.)

    WV: duckide

    VastaaPoista
  37. yK: "Toisaalta, pariin kertaan olen huomannut, että sitä mitä itse kirjoitan ei aina lueta kovin huolellisesti. Usein minun kuvitellaan sanoneen paljon enemmän kuin sanon."

    Tämä pätee myös, ja jatkuvasti toisinpäin. Kun säännöllisesti luet ihmisten kommentteihin enemmän kuin mitä niissä sanotaan ihmisten on keskustellakseen kanssasi pakko omaksua sama retoriikka. En esim. tuossa ensimmäisessä menetelmän hyvyyttä koskevassa perustelussa itse missään kohdassa sanonut, että kukaan nykyrunoilijoista olisi varsinaisesti intentionaalisesti purkamassa tekijän ja lukijan välistä arvohierarkiaa, vaan että tällainen ajatus on perinteisesti liitetty menetelmien paljastamiseen.

    Samoin, jos luet tarkkaan taannoista keskusteluani siitä, onko blogi julkinen paikka vai ei, niin puhuin ainoastaan omasta kokemuksestani. Kyse ei kuitenkaan ole jostain käsittämättömästä kritiikin välttelystä - jos sellainen olisi luonteeni mukaista tuskimpa antautuisin tähän jänkkäämiseen kanssasi, Kake.

    Kriitikolta vaaditaan ihan eri asioita kuin tavalliselta lukijalta, jolta ei periaatteessa vaadita mitään. Tämä johtuu siitä, että kriitikko on alansa asiantuntija. Yleensä ajatellaan, että kriitikko tekee kritiikkinsä pohjaksi selvitystyötä - pyrkii eri tavoilla perehtymään teoksen poetiikkaan ja suhteuttamaan sitä muuhun kirjallisuuteen, ymmärtämään sen lähtökohtia. Jos kriitikko ei tee tätä taustatyötä hän ei kanna vastuutaan kriitikkona.

    Toisaalta, jos asiansa osaava kriitikko ei vain pääse johonkin teokseen sisään, vastuuntuntoinen kriitikko ilmaisee tämänkin. Ja senhän olet jo tehnyt, ja sillä hyvä.

    VastaaPoista
  38. Tässä sun oppositioasemassa Kake nousee esiin tietty tahallisuus, sä toteutat profiililtasi runoteen pesiytyneen flarffin energiaa lukijana. Se on mun mielestä hauskaa. Tavallaan tuotat lukijana samanlaista nokkelaa ja älykästä huonoutta kuin monet runoilijat teoksissaan.

    Sen sijaan määrittelemäsi runouden sisältöjen heppoisuuden ja sosiaalisen kahviringin pitäisi kuitenkin täsmentyä. Esim. Luutii-blogissa on ollut kriittistä runonluentaa paljon tarkemmilla huomioilla kuin sinun tuulimyllytaistelusi usein ovat. Tartut ilmiöön ja sen motiiveihin niin isoina kimpaleina, että ne eivät jäsenny. Siitä seuraa esim. yleisen tason runokenttämoitteita runoilijoiden runouksia kohtaan, mutta missä muussa taiteessa tällä hetkellä tässä maassa on edes mahdollista saada aikaan vastaavaa keskustelua?

    Vielä himppu psykoanalyysia: Kake on kielenkäytön ja puhuntojensa perusteella mies. Statusvetoinen tyyli viittaa nuoreen mieheen, ehkä vähän päälle 20-vuotiaaseen, mitä tukee mietitty väitteiden akateeminen kontekstointi, joka tuntuu huokuvan ennemmin terävää älyä kuin laajaa yleissivistystä. Lapsuuskoti on Etelä-Suomi, mahdollisesti mattivanhasmaailma, eli pieni kehyskaupunki pk-seudun ulkopuolella, jossa nuori ja herkkä mies koki ulkopuolisuutta mopopoikiin, josta synntyi sisäisen kunnianhimo, jonka yksi kanava on tämä blogi. Nyt hän opiskelee yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa, mutta tahti on hidas, koska laitoksen flegmaattisuus lamaannuttaa ja opetuksen vähyys sekä tason heikkous ei motivoi osallistumaan.

    Menikö sinnepäinkään?

    VastaaPoista
  39. Tässä ensin kaksi viestiä Henriikalle. Yritän ehtiä vastaamaan myös muille (ehkä nämä viestävät joitakin vastauksia myös Aksulle).

    Niin, edellähän minähän totesin, että olen varmasti lukenut ja ymmärtänyt aina välillä väärin. Siihen perään vaan totesin, että käy toisinkin päin. Nyt käänsit nokan taas takaisin päin, ja palasimme suoraan lähtöruutuun (kulkematta vankilan kautta).

    Mitä lukemisiini tulee, niin tietenkin monessa kohtaa en tyydy vain siihen mitä sanottiin, vaan katson mitä sanotusta seuraa tai minkälaisia (tiedostamattomia?) oletuksia siihen liittyy. Minua sopii tietenkin oikeasta.

    Ja tuosta yllä olevasta oikaisustasi: Huomasin kyllä sinun vetoavan omaan kokemukseesi blogin epäjulkisuudesta. Totesinkin nimenomaan juuri tämän argumentin perustaan, että blogin julkisuus ei riipu siitä miten kukin sen toivoo tai kokee olevan. Minä luin keskustelua vastauksena Teemun ensimmäisessä kommentissa esittämään kysymykseen: ”onko näitä ’sumeita’ julkaisuja myös oikeus kritisoida julkisesti julkaistuina teoksina?” Kun tuon jälkeen aletaan kertomaan siitä, että ei tämä blogi nyt oikeastaan olekaan julkinen, niin on vaikea olla tulkitsematta tätä negatiivisena vastauksena Teemun kysymykseen. Näin ollen luin keskustelun argumenttina sen puolesta, että blogissa julkaistuja runon ei pidä kritisoida julkisesti julkaistuina teoksina. Tietenkin tämä jättää tilan kritisosoida niitä jonain puoliyksityisenä harjoitteen tms. mutta jonkinlaiselta kritiikin väistöliikkeeltä se vaikuttaa. Ehkä kyseessä on väärinymmärrys, mutta jonkinlaisia siemeniä sille tarjosit. Mutta ei palata siihen, vaikka mielelläni antaudunkin jänkkäämään kanssasi.

    VastaaPoista
  40. ... jatkuu.

    Yksi häiritsevä piirre näissä runokeskusteluissa on ollut nuo ulkopuolelta kriitikoita kohtaan esitetyt tarkat vaatimukset. Saman aikaan voidaan todeta, että runoilijoilta tai runolta on absurdia vaatia mitään Kriitikon tehtäväksi on tarjottu jopa apurahatoimikuntien assistentin virkaa (viitteet näihin vaateisiin löytyvät tästä blogista). Minun nähdäkseni tällaisia vaatimuksia esittävien runoilijoiden suhtautuminen kriitikkoihin on julkeaa ja alentuvaa, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki kriitikot olisivat puhtaita pulmusia tai että heidän suhtautumisensa runoilijoihin olisi jotenkin kunnioittavampaa. Siellä, mistä minä tätä keskustelua katselen näyttää välillä siltä, että molempi pahempi.

    Samalla ihmettelen sitä, että annat nyt kovin konservatiivisia ohjeita (vai mainitsetko ne muuten vain?) kriitikoille kun jokin aika sitten vaadittiin uutta, kokeellista kritiikkiä.

    Toisaalta, miksei, kyllähän se voisi parantaa keskustelun laatua jos runoilija lähestyisi kriitikon kirjoittamaa kritiikkiä sen omista lähtökohdista käsin, taustatyötä tekemällä ja peilaamalla sitä kritiikin traditioon. Ovatkos runoilijat olleet tässä suhteessa vastuuttomia vai eikö heillä ole tällaista vastuuta?

    Minulla ei tosiaankaan ole mitään ongelmaa myöntää, että on tullut pöljäiltyä ja tuohduttua. Toisella puolella aitaa asia koetaan ongelmallisemmaksi. Alla linkki muutamaan pöljäilyyni:

    Tämä jäi täysin väkinäiseksi yritykseksi:
    http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/06/runo-tunne-rajasi.html

    Tässä ei ole päätä eikä häntää:
    http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/06/tallaista-materiaalia-ei-tulisi.html

    Tämä on vain kökkö:
    http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/05/jyvaskylan-koulukuntaa.html

    Väkinäinen, heikko yritys olla hassu:
    http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/04/korjaus-wikipediaan.html

    Tässä tuohtumus otti vallan, eikä mikään pelastanut:
    http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/03/katsaus-lehteen.html

    Ja olisi niitä muitakin. En jaksa käydä kaikkea läpi.

    VastaaPoista
  41. Aksulle sittenkin nopeasti. Olen kyllä mies. Muuten arvelusi on aikalailla hapuilevaa.

    Luutii on ehdottamasti paljon analyyttisempi blogi. Olen samaa mieltä.

    Vaatimus täsmännyksistä on oikeutettu. Pitäis löytää aikaa. Mutta yleensä noissa postauksissa on kyllä tarkat viitteet ja täsmälliset kohteet - näissä polveilevissa keskusteuissa harvemmin.

    Oppositioni on tarkoituksellista. Sen roolin olen ottanut. Moni muu on ottanut jees-miehen tai -naisen roolin. Yksi sparraaja mahtunee ringin reunamille.

    VastaaPoista
  42. ...Joo, Deleuze on ihan oikeassa sanoessaan, että psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus ei ole tuonut missään vaiheessa esiin mitään kiinnostavaa. Sinänsä vähän harmi, että paljastit mun tulkinnan virheet, mulla rupes olemaan koko lailla vahvasti romanttinen käsitys sun hahmoa kohtaan.

    No äkkiäkös mä uudet puitteet keksin.

    VastaaPoista
  43. Jonezo, kiitos pointeista. Luin linkkisi takaa löytyvän tekstin. Aion lukea sen uudestaan.

    VastaaPoista
  44. "Minun nähdäkseni tällaisia vaatimuksia esittävien runoilijoiden suhtautuminen kriitikkoihin on julkeaa ja alentuvaa, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki kriitikot olisivat puhtaita pulmusia tai että heidän suhtautumisensa runoilijoihin olisi jotenkin kunnioittavampaa."

    Suuri osa runokriitikoista on myös runoilijoita. Monet runoilijat, minä mukaan lukien, kirjoittavat myös kritiikkiä. Miksi näet leirijakoja siellä missä niitä ei ole?

    VastaaPoista
  45. Joo, osa on osa ei. Se, että runoilija on kriitikko tai kriitikko runoilija, ei muuta sitä mihinkään, että kriitikoille esitetyt vaatimukset julkeita ja alentuvia.

    Se on toinen asia, mutta voidaanhan me puhua siitäkin mitä kritiikin laadun kannalta tarkoittaa se seikka, että runoilijat ja kriitikot ovat monissa julkaisuissa samoja ihmisiä ja mahdollisesti vielä jonkinlaisia ystäviä.

    Tällaisen tilanteen välttäminen näin pienessä maassa saattaa olla mahdotonta, mutta se ei tee tilanteesta toivottavaa.

    VastaaPoista
  46. ... siis se, että tuollaisia vaatimuksia esittää mahdollisesti henkilö, joka on sekä runoilija että kriitikko, ei muuta asiaa mihinkään. Moiset vaatimukset ovat julkeita muita kriitikkoja kohtaan, joilla on ehkä toisenlaisia käsityksiä kriitikon tehtävästä.

    VastaaPoista
  47. Hei kaikki rohkeasti omista tekemisistään keskustelevat tyypit. Minulle on tullut alusta asti Kaken Sanakirjaa kohtaan suuntaamista reaktioista se olo, että ne ovat reaktioita Sanakirjan oletettuihin muihin luentoihin. Vaikka Kake tuossa vakuuttaa, että hän ensin luki kirjan ja totesi sen olevan tyhjä, sitten sai tietää, millä tavalla sitä tarjotaan luettavaksi, olen silti kokenut hänen kommenttinsa Sanakirjasta siten, että kohteena on jo jollain tavalla luettu ja joillakin perusteilla arvostettu kirja. Kirjaa ympäröi (siis Kakelle) erottamattomasti valmiiksi luettu kehys, jonka läpi se on tyhjä eikä liikauta.

    Mitenkään muuten en saa ymmärrettyä näin voimakasta ristivetoa yhden kirjan kohdalla. Tietysti on vaikuttavaa että kirjoittaja liittyy itse keskusteluun, mutta tässä keskusteluympäristössä minun mielestäni kuitenkin luontevaa. (Hesarin keskustelupalstalla sitä tuskin tapahtuisi.)

    Sanakirja ei tosiaan ole erityisen metodinen, koska metodi (löyhästi sanojen rakenteeseen tarkentava tai toisaalta ensyklopidian poeettisuutta hyödyntävä) on niin kehystävä, että kaikki, mitä kirjassa tapahtuu, tapahtuu tämän laajan kehikon sisällä. Lukijan on tarkoitus olla siellä kirjoittajan kanssa, ja sikäli unohtaa se, kuten unohdetaan teatteri kun katsotaan näytelmää.

    Mutta Henriikalle tuupattu asema Suomen virallisena kokeellisena runoilijana, johon hän tuskin on itse asettunut ehdolle, ja jonkinlainen periaatteellinen ja teoreettinen keskustelu metodisuudesta, johon yksikään kirja ei itsessään (pelkästään) ole puheenvuoro, liittävät kirjaan etukäteisten luentojen laahuksen. Yritä siis Kake vielä, jos haluat. Tai toisaalta jos et halua yrittää, niin älä kuitenkaan ajattele tätä epäonnisuutta (kirjan? kirjoittajan? sinun?) enempänä kuin yksittäisenä ihmisen ja kirjan kohtaamisena.

    Muuten, kuriositeettina: en Emilyä lukiessani tiennyt, että se on koottu roskaposteista. Tykkäsin siitä kovasti ja kirjoitinkin niin Parnassoon. Sen metatasoisuus romanttisen kielen suhteen tuli läpi muulla tavalla, ja minulle nautittavammalla, kuin tuona tietona.

    VastaaPoista
  48. Ja vielä, vaikka kai se tuosta jo näkyikin, että tykkään Sanakirjasta. Se tuntuu minusta tosi maisemalliselta ja yksityiskohtaiselta, eikä metodi tai tyyli ennusta tekstejä.

    VastaaPoista
  49. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  50. Sori, poistin tekstin kun huomasin harrastaneeni huolimatonta leikkaamista ja liimaamista.

    Tässä uudestaan:

    Mitä tuohon voi oikein sanoa. Luin teoksen heti ilmestymisen jälkeen ja kirjoitin siitä seuraavana päivänä kakearvion: http://runokorjaamo.blogspot.com/2010/06/objektiivinen-kritiikki-sanakirjasta.html Näin ollen en kuvitellut, että teosta olisi "jo luettu" ja että se olisi jo "jollakin tapaa arvostettu". Sen sijaan saatoin arvella, että sitä tullaan lukemaan ja arvostamaan, ja siltähän se nyt näyttää.

    Kuten Teemu kommenteissa toteaa, niin mielipiteet ovat perseestä. Postaukseni sanoma minulle oli kuitenkin se, että teoksesta ei irronnut tai jäänyt käteen mitään. Tämä oli minun lukukokemukseni. Tosin, kuten jo mainitsin, niin keskustelin teoksesta parin ystäväni kanssa ja vaikutelma oli kaikilla hyvin samankaltainen.

    En tietenkään väitä, että minä (tai kukaan muu) lukee yhtään mitään ilman minkäälaisia oletuksia, luuloja, esikäsityksiä jne. Tietenkin ennen lukemamme ja kokemamma vaikuttavat lukukokemukseen. Aivan varmasti jotkin runoutta koskevat ennakkoluuloni vaikuttivat lukukokemukseen.

    Mutta hei, sama tapahtuu myös niiden kohdalla, jotka teoksesta innostuvat (vai väitättekö jotain muuta?) Eikä innostujilla ole mitään perustetta väittää, että heidän "erottamattomasti valmiiksi luettu kehys" olisi oikeampi kuin minun. Ainakin väitteen perustelemiseen tarvitaan muutakin kuin teoksesta innostuminen.

    Tosiaan, tämä tapa sysätä syrjään kritiikit, jotka "eivät ymmärrä teosta", vetoamalla kriitikon "valmiisiin kehyksiin" alkaa käydä vähän tylsäksi. Kuten yllä sanoin, innostujat saattavat lukea aivan yhtä lailla omien silmälasiensa läpi teosta - valmiit kehyksen voivat aivan yhtälailla aiheutta innostumisen kuin tyhjyyden kokemuksen - ja tämä saattaa johtaa siihen, että he eivät huomaa ettei teoksella ole mitään yleisempää merkitystä (tai heidän kokemansa merkitys syntyy vain heidän valmiiden kehyksien läpi). Minusta näyttää siltä, että mahdollisuus ei ole käynyt kriitikoiden "valmiista kategorioista" valittavien mielessä.

    En missään nimessä yllättyisi jos Sanakirja vielä jossain yhteydessä palkittaisiin hienona teoksena. Se voi mennä hyvinkin läpi kun sitä lukee sopivien ennakko-oletusten tai "valmiiden katogorioiden" läpi.

    VastaaPoista
  51. Ollako Buddha vai Kant, en koskaan osaa päättää.

    VastaaPoista
  52. Helppo: kriitikko on Kant ymmärryksensä a priori kategorioineen ja runoilija Buddha, joka viljelee yhden viiva kolmen sanan viisauksia.

    VastaaPoista
  53. Joo... ei ollut tarkoitus väittää, että voisi lukea ilman kehyksiä tai silmälaseja. Mutta tuo objektiivinen kritiikkisi: sehän on ilmaistu kokonaan sen kautta, mitä joku toinen oletettu lukija (kriitikko tai sisäpiiriläinen) Sanakirjasta löytää. Eikö tuosta nyt tule aika välittömästi sellainen olo, että reagoit jonkun toisen reaktioon, joka on tietynlaista arvottamista tietyillä perusteilla? Ja että kritisoit sitä arvottamista ja perusteita? Ei minulla tässä tämän kummempaa ristiretkeä, panin vain merkille, että Sanakirjalla on tässä iso painolasti ja edustavuus.

    VastaaPoista
  54. Voihan siitä tulla tuollainenkin olo.

    Perusta arviolle on kuitenkin oma kokemus ja yritys sanoa, että en löytänyt siitä mitään.

    Tietenkin kun laitoin otsikkoon sanan "objektiivinen", niin minun näkemykseni täytyy koskea kaikkia muitakin.

    Jos luet sen uudestaan niin huomaat, että asioissa, joita siitä ei arvion mukaan voi löytää on mukana niin positiivisia kuin negatiivisiakin laatuja (jopa "ylipäänsä mitään" tai "ei-mitään"). Eli mielestäni siitä ei voi löytää pahaa tai negatiivistakaan sanottavaa. Se vain on.

    Tottakai Kaken arvio on painava ja edustava, mutta en ajatellut, että tämä teos puhuisi minkään toisen teoksen puolesta.

    VastaaPoista
  55. Huomasin ekalla lukemalla jo, että siellä on niin positiivisia kuin negatiivisiakin määreitä. Ja se olikin minusta sikäli kiinnostava arvio. Mutta silti: kokemus on se, että on jokin täysi, joka tyhjentyy (määreet luetellaan, eli ne jotenkin ovat, mutta sitten ne raukeavat), eikä niin, että on tila joka täydentyy lukemisesta. Miksi se tila oli alunperin täynnä jotakin, mitä?

    VastaaPoista
  56. Minkälaisella ketjulla päättelet, että jokin on ollut täynnä? Jos luettelen ominaisuuksia, joita jossakin ei ole, niin ei siitä voi tehdä johtopäätöstä, että ne ovat siinä joskus olleet.

    Minun kokemus ei siis ollut täysi vaan tyhjä. Olisin siis toivonut, että sieltä löytyisi jotain.

    Jos sinulle syntyy tuosta kakearviosta toisenalainen kuva, niin en osaa asiaa tämän paremmin selittää.

    Tosin tämä keskustelu on lähellä siirtyä sellaisen metafysiikan puolelle, että minun on melko hankala pysyä edes itseni mukana.

    VastaaPoista
  57. Eipä minun tarkoitukseni kai olekaan vakuuttaa sinua siitä, että arviosi tai kokemuksesi olisi ollut jonkinlainen, vaan antaa tämän kommenttiketjun seuraajille kiinnostavaa luettavaa! :) En siis myöskään enää selittele enempää.

    VastaaPoista
  58. Joo, hyvin toimittu. Täydet pisteet ja ooOoooii0i0.

    VastaaPoista