Minulla on suhtautumis/tajuamis/ymmärtämis- & pitämisongelma. En tiedä kuinka suhtautua siihen, että ihmiset julkaisevat sanakirjoja tai ensyklopedioita runoina, taiteena, huumorina, genrellä leikkivänä aktina tai ties minä. Montako tällaista teosta maailmassa oli jo ennen uusinta? Jokainen näistä voi olla taitavasti, osaavasti ja kekseliäästi koottu, mutta mitä sitten?
Kertokaa joku.
mä painin ton ongelman kanssa siihen asti kun sain kirjan käteeni. konsepti tuntui heikolta huumorilta, johon tietysti saattaa mahtua jokunen hyvä läppä. muutin mieleni täysin kun sain kirjan. kenties tää on uskonnollinen kysymys.
VastaaPoistaTämä voi olla uskonnollinen kysymys. Olen pitänyt kirjaa kädessäni, vaikken sitä omistakakaan. Se ei vielä auttanut, vaikka teos onkin olemukseltaan komea.
VastaaPoistaMinä toivoisin, että porukka kasaisi ihan oikean runouden ensyklopedian/sanakirjan.
Työkalua tarvitseva ei tietenkään tartu leikkikaluun, ja jotkut paheksuvat työkaluilla leikkimistä.
VastaaPoistaTimo, varmaankin tuo on totta, mutta en ihan ymmärrä miten se juuri tähän liittyy.
VastaaPoistaMinulla ei ole mitään sitä vastaan, että työkaluilla leikitään. Tämä idea, "leikitään sanakirjalla/ensyklopedialla) vaan tuntuu niin väsähtäneeltä (montakohan sataa vuotta on ensimmäisestä viritelmästä? Edellisestä, Tavin Sanakirjasta, ei ole montaa hetkeä), että sikäli kuin siihen palataan, niin pitäisi pystyä loistamaan.
Suomessa ei ole taidettu ikinä tehdä runouden ensyklopediaa/sanakirjaa (korjatkaa jos olen väärässä), vaikka Tuli & Savu jokin aika sitten julkaisi pienen sanaston.
Sen sijaan (tai ainakin sen lisäksi), että pysähdytään pohtimaan esittämäni kysymyksen esittäjän persoonallisia mieltymyksiä, joku voisi vastata miksi tällainen idea edelleen kantaa? Lukemani perusteella teksti on ihan jees ja paikoitellen mainiotakin, mutta kuten sanoin, tällä kaivolla on käyty niin monta kertaa, että se ei riittänyt tekemään minun lukukokemuksestani positiivista. Muodon painolasti on liian suuri.
Kuinka monta edeltäjää on liian monta? Mainitsepa muutama keskeinen.
VastaaPoistaJostakusta kaivolla näyttäytyminen on noloa, kun muutkin ovat ehtineet rampata siellä, joku toinen taas haluaa nähdä kaivon keskellä kylää ja kaikkien käytössä.
Voi olla, että nuorimmissa kirjallisuudenharrastajissa ensyklopedisuus ei herätä nostalgisia tunteita, koska he eivät ole ehtineet lapsuudessaan lukea tietosanakirjoja ilokseen ja nautinnokseen vaan ovat siirtyneet suoraan verkon avoimeen syliin. Ensyklopedia on heille steampunkia, sellaisena kenties kiinnostavaa kenties ei.
Kenpä ties, jospa tekijöiden luova anakronismi ja ajattomuudenhulluus onkin tuottanut vain eräänlaisen 1970-luvulla syntyneiden sukupolviromaanin.
Yhtä kaikki, Ensyklopedian reseption kannalta on varmasti tärkeä mutta mielestäni paljon esittämääsi avoimempi se kysymys, kuinka vahvasti ja millä tavoin muihin kirjallisiin ilmiöihin nähden alisteisena teos nähdään.
Runokorjaamokin sisältää huumoria, genreleikittelyä ym. mutta profiloituu samalla tiukasti (nyky)runouskentän sisäiseksi ajankohtaiskommentaariksi. Ensy taas on herättänyt (emansipatorisia, ehkä tosiaankin lievästi uskonnollisia) toiveita, että se onnistuisi olemaan jotain aivan muuta.
1. Genreleikittelyä vastaan en ole. Totesin vain, että tämän genren kanssa on leikitty niin paljon, että massaan hukkumisen vaara on ilmeinen.
VastaaPoista2. En tiedä, mitkä sanakirjojen ja ensyklopedioiden genreillä eri tavoin leikittelevistä teoksista ovat keskeisiä, mutta jo mainitun Tavin sanakirjan lisäksi tähän genreen voidaan laskea iso liuta humoristisia ”juti-suomi” –tyylin sanakirjoja, netistäkin löytyy kaikenlaista (esim: http://www.philosophicallexicon.com/ ), yksi klassinen on Ambroce Piercen Devil’s Dictionary (1906), hieman modernimpi on Elimäen tarkoitus (joka on tietenkin ”suomennos” Adamsin ja Lloydsin teoksesta The Meaning of Lif) ja sitä rataa. Ei näitä tarvitse luetteloida, leikittelyä on ollut aivan alusta saakka (esimerkiksi Diderot’n ja kumppaneiden ensyklopediahan on varsin leikkisä teos!)
3. Mitään erityistä nostalgiaa en itse sanakirjojen kohdalla koe.
4. En sanonut, että kaivolla näyttäytyminen on noloa. Tällä kyseisellä kaivolla on käyty niin usein, ettei asiasta jaksa innostua sen itsensä vuoksi. Kun nykyään lähtee kaivolle, niin pitää muistaa, että onnistuminen on vaikeaa, koska työ vertautuu (halusivat kirjoittajat tai ei – tekijän on ihan turha huutaa, että ”historiaa ei ole!”) vahvaan traditioon. Mutta yritykset eivät ole ennalta tuhoon tuomittuja, ei ole mitään määrättyä ”liian monen edeltäjän” määrää. Edeltäjien lukumäärä tuppaa vaan nostamaan vaatimukset korkealle.
5. Tämä voi tietenkin muodostua joillekin sukupolviromaaniksi, tai kenties jo olla sitä. Luetko sinä sitä sellaisena? Siinä tapauksessa totean kuitenkin, että kyseinen sukupolviromaani jäi idealtaan melko latteaksi.
6. Nyt julkaistu teos ei ole mielestäni mikään surkea epäonnistuja. Epäilemättä moni pitää siitä. Minä en, ja joitakin pieniä perusteita olen yrittänyt esittää. Ne eivät ole tyrmääviä argumentteja ja toistakin mieltä sopii olla. Minä näen asian näin, ainakin toistaiseksi.
Summa: Kirja sisältää paljon hyvää tekstiä (ja on esineenä iskevä), mutta ikävä kyllä teos ei lähde lentoon (ei toki suurin osa muustakaan kirjallisuudesta). Idea on oikeasti melko lailla väsynyt. Nati nati.
Mua kiinnostaa toi kirja aikalailla, se on puoleensavetävä jotenkin. Vielä mulla ei sitä ole, enkä siis ole sitä lukenut, niitä joitakin hassuja näytteitä lukuunottamatta, joita on tullut eteen. Muakin vähän arvelluttaa huumori siinä, lähinnä että onko se liian halpa ratkaisu ja kantaako se läpi kirjan, sillä jos se ei kanna, niin se kääntyy itseään vastaan ja alkaa ärsyttämään. Niin kuin joku, joka kertoisi tunnista toiseen samaa puujalkavitsiä.
VastaaPoistaJoo, mun täytyy omasta puoleastani korostaa sitä, että ainoa seikka, johon suhtaudun hieman vastahankaisesti on abstraktin tason idea (joka on vain yksi tähän teokseen liittyvistä ideoista).
VastaaPoista