Osa, merkittävä osa, taidekritiikistä on enemminkin julistamista kuin analyysia. Ehkä juuri se tekee kritiikistä hauskaa ja mielenkiintoista, mutta Runokorjaamosta katsottuna menetys on liian suuri. Ilmiö ei liene uusi ja usual suspects voidaan varmasti kutsua taas tunnistusriviin: vähän tilaa, lukijoiden viihtyvyys… mutta, mutta.
Lukekaa nämä:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Runoilijan+surun+tasapaino/HS20111101SI1KU03e4e
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/kirjat/kristian-blomberg-itsekseen-muuttuva/973279
Muutama lainaus:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Runoilijan+surun+tasapaino/HS20111101SI1KU03e4e
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/kirjat/kristian-blomberg-itsekseen-muuttuva/973279
Muutama lainaus:
***
”Itsekseen muuttuva on kotonaan sekä ranskalaisessa että uudessa suomalaisessa avantgardismissa luoden näin uutta, älyllisesti ja romanttisen ironisesti kommentoivaa synteesiä runon tulevaisuudelle.”
”Rajankäynti aforismin ja proosarunon välillä tuottaa Blombergin tiheästi etenevissä fragmenteissa kulttuuritietoista runoutta.”
”Runon mahdollisuudet eksaktina kielen vastarintana on aina ollut siinä ominaisuudessa, mistä René Char kirjoittaa. ’Toiminta on sokea, runous näkee.’ Kristian Blomberg tutkii kielen muodonmuutoksia, merkityksien metamorfooseja, runouden mahdollisuuksia teknologian aikakautena. Sillä "kielen kauneimpiin ominaisuuksiin lukeutuu kyky luoda liukumia varmoina pidettyihin identiteetteihin."”
”Runon arkaainen elementti läpivalaisee kielen paradoksien avulla modernin teknologisen lumeenomaisen luonteen.”
” Uuden metamorfoosin mahdollisuus kun tarjoaa yllättäen auran synnyn aforistisissa fragmenteissa, kielen lyyrisissä sirpaleissa, merkityksien paradoksaalisissa, vedenalaisissa saarekkeissa. "Ihmeellisyys ei ole kaikkina aikoina samanlaista." Ihme on kielen myöntyväisyyttä, ja samalla syvää oppositiota, vastarintaliikettä merkityksien katoa vastaan.”
”Siivekkäät kehtolaulut levittävät tulkinnan suunnan sensitiivisesti kotelokehtojen ja muodonmuutosten sarjoihin.”
”Runoilija on "vaelluspoikanen" reitillään kohti merta, jossa sen menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä. Hän haluaa tehdä kadotettua näkyväksi: ’Minä yritän saada sinuun vähän eloa. / Minä kirjoitan sinulle jotta sinäkin tulisit käymään / minun luonani. Minä muistan niin vähän asioita.’”
”Kirjoitus, kuvanteko, taide esittää sen mikä jää meiltä muuten ilmaisutta: ’Ota minusta kuva johon jää minun väsymykseni. Minä jätän perinnöksi vuotavan soutuveneen, keskeneräisen remontin ja mielettömästi univelkaa.’”
”Harvoin saa lukea kokoelmaa, jossa henkilökohtaisuuden tuntu on näin paljas, ja silti paikantumaton.”
***
Kuinka vähästä päätellään tai johdetaan suunnattoman suuria? Kuinka vähän perusteltuja näkemyksiä ja kuinka paljon julistusta? Mitä kriitikon luomat kielikuvat tekevät teoksille?
P.S. Kannanottoni ei koske arvioituja teoksia vaan nimenomaan Mervi Kantokorven ja Hannu Waaralan niistä kirjoittamia kritiikkejä.
P.S. Kannanottoni ei koske arvioituja teoksia vaan nimenomaan Mervi Kantokorven ja Hannu Waaralan niistä kirjoittamia kritiikkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti