runoseminaari sana sanalta, pala palalta

mitä minulle jäi käteen? kriitikon humala. mitä kriitikon humalasta jäi käteen? kaksi kättä ja Black & Decker. tärisevä krapula ja  lakanoissa koriseva hoito, joka tarttui mukaan jostain eikä ymmärrä runoudesta yhtään mitään.

kinnusen nauru kaikuu pääni sisällä, hakkaa kalloani eikä edes paketti buranaa poista sitä. kinnusta ei poista mikään. mistä se livahti pääni sisään?

miten makaa nykyrunous? niin makaa kuin petaa(1), ja minä olen helvetin hyvä petaamaan. vaihdan lakanat riittävän usein. toisinaan silitän ne, toisinaan jätän ne tarkoituksella ryppyiseksi. vaihdan lakanat aina jos hikoilin yöllä.

sain lahjaksi herätyskellon, jotta osaan seuraavalla kerralla ajoissa, jotta osun seuraavalla kerralla [tällä kertaa ilman aseita]. en minä siitä keskustelusta tiedä. se on vain sanoja sanojen perään. sanoja, jotka koostuvat kirjaimista, jotka ovat peräkkäin, välissä pisteitä, pilkkuja, kysymysmerkkejä, huutomerkki ja pieniä tyhjiä välejä. hiljaisia välejä.

ai niin, ja äänteitä!

nyt minä muistan mitä minulle jäi. monen monta liuskaa. yli kaksikymmentä liuskaa minulle jäi. jos luoja suo, niin perehdyn niihin tarkkaan. selvitän millä musteella ne on tulostettu, punnitsen paperin ja mittaan sen tiheyden. laadin taulukoita ja teen PowerPoint-esityksen. siinä on paljon viitteitä ja se on hyvin dokumentoitu. ihmiset tulevat tietämään mistä puhun. kuka? missä? mitä? lopuksi paljastan, että minä en ole oikeasti Tapani Kinnunen, Sami Liuhto, Henriikka Tavi, Timo Hännikäinen, Harri Veivo, Joni Pyysalo enkä edes Leevi Lehto. unohtuiko joku, joka en ole?

sellaista se oli. pala palalta, sana sanalta. vuosienkin päästä kysytään, missä olit kun.

VIITTEET

(1) Tämä lausahdus on varmaan ikivanha, saattaa olla jopa Raamatusta. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että jokainen joutuu kantamaan tekojensa seuraukset itse, ja että se on myös oikein.