tiistai 25. joulukuuta 2012

jälkijoulut


nakkikioskilla turkulaisten

       runoilijain kanssa pellon laitaa

   ja derrida myös

soitin aina derridalle eppu
normaalia ja sanoin, että
se on ludwig van beethovenia
se meni läpi joka kerta, koska
derrida ei kuullut eroa

sitten me juotiin derridan kanssa kielemme solmuun, me joimme poesian paikalle. ne kysyivät, kuka tuo on. minä vastasin, että se on derrida, jacques derrida. filosofi, jota pidetään dekonstruktion kehittäjänä. hän on aikamme kiistellyimpiä filosofeja.

ahaa, sanoi nalle puh, karhu, jolla on hyvin pienet aivot. ahaa, sanoi koko baari ja aika tuntui pysähtyvän. baarimikko rikkoi hiljaisuuden ja osoitti nurkassa makaavaa sateenvarjoa. "se on nietzschen. hän unohti sen tänne. voisiko herra professori derrida kenties palauttaa sen omistajalleen?". derrida sanoi, että nietzsche on kuollut. baarimikko käski derridaa lopettamaan postmodernin höpötyksen ja lykkäsi sateenvarjon derridan käteen. känninen derrida kysyi, mitä tämä oikein tarkoittaa.

"se merkitsee sateenvarjoa, sateenvarjon unohdusta, maailmaa under fuzzy hermeneutical umbrella", vastasi puh, joka ei ollut juonut vielä kovinkaan monta annosta alkoholia. derrida komensi puhia lopettamaan paskan [merde] puhumisen [parole vrt. discours].




   tässä vaiheessa nimetön
   trulkuainen rjnouiilja
   mainitsi kolme kaveriaan
                               nimeltä

   teemu manninen
   henriikka tavi ja
   joku jyväskyläläinen,
   jonka nimeä minä
                                en muista

   kirjoittivat tällä
   välin 678 runokokoelmaa



eikä kello ollut vielä
kymmentäkään

sitten kello oli melkein
kymmenen

ja hetken päästä tasan
kymmenen

siitä ei kulunut kuin hetki, ja kello oli jo vähän yli
kymmenen

sillä välin tämän runon tekijä heräsi henkiin
ja kirjoitti kaiken ylös tulevia runoilijoita varten
(runoilija on aina tulemisen tilassa. on tultava
aina uudestaan.)

eeppinen jälkijoulu, totesi mc nikke t kinnusen sylistä

oipski ja ounjenskeski


tuotantoni on uudistunut kolmessa vuodessa enemmän kuin wsoy:n ja tammen yhteensä tai poeasian yksinään. kun minä toistan itseäni, sekin on uudistumista.

minä olen esittänyt enemmän todisteita väitteilleni kuin katolinen kirkko paavin erehtymättömyydestä ja jumalan olemassaolosta.

oikeasti tämä blogi on todella hauska, kelpaisi lähdemateriaalista yliopiston huumorintutkimuskurssille, siis oikeasti.

minä olen jees-henkilö, kaikkien kaveri. lopulta annan kaiken anteeksi. aion pian julkaista todisteita myös tästä asiasta.


tiistai 18. joulukuuta 2012

kukoistukseni käsikirjoitus


paljonko on vielä aikaa kukoistukseeni? koska mehiläiset tulevat? kuulenko etäistä pörinää? onko se vain moottoritie taipaleen takana vai lähestyvätkö mehiläiset todella?

nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat vaivanneet minua viime aikoina.


torstai 13. joulukuuta 2012

mainintoja

maininta,
toinen maininta,
mainintojen metsä.
kasapäin mainintoja,
poimi omasi. 

mainintoja oli kerran röykkiöittäin. mainintoja oli kerran tuhansittain läjässä.
mainittiinko sinut? aika epätodennäköistä. mahdollisesti mainittavia on nimi
ttäin hervottoman paljon.  tai aika paljon ainakin. joka tapauksessa enemmän
kuin mainintoja on.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

total awesomeness

minun runossani on sähköt poikki ja ovi jää raolleen, viima käy sisään. kolotus kulkee ruumissani adjektiivimaisesti.

näen, että joku on satuttanut sinua. runoni pitää sinusta huolta. siinä on teknisiä puutteita, mutta se antaa sympatiaa ja lämpöä.

minulla on sanottavaa ja osaan myös sanoa sen. tavoittelen valtionpalkintoa, presidentin erikoismainintaa. vähäisemmistä tunnustuksista viis veisaan.

lopulta.

alle virran. siellä käyn makuulle ja kuolen. katselen veneiden pohjia ja kalojen valkoisia vatsoja ajanlaskumme loppuun. kalojen vatsat ovat planktonia pullollaan.



en minä



en minä pelkää ihmisiä. olen vain ujo ja punastun herkästi.
siksi minua ei ole näkynyt.  jään mieluummin yksin autoon
kuin tulen mukaasi kauppaan. toiset ihmiset saavat oloni
epämukavaksi, tekevät minusta epävarman ja alan änkyttää.



lauantai 8. joulukuuta 2012

analyyttinen filosofia


runo koostuu osista, pienemmistä osista ja vieläkin pienemmistä osista. osia ei kuitenkaan voida jakaa äärettömästi. vai voidaanko? nähdäkseni se on hyvin mielenkiintoinen ontologinen ongelma.

olemme kirjaimellisesti runouden ytimessä. olemme ottaneet runon tarkastelun kohteeksi sen atomitasolla. kyseessä on tieteellinen läpimurto, a breakthrough in philosophical poetry studies