tiistai 24. marraskuuta 2009
lauantai 21. marraskuuta 2009
Allekirjoita adressi prkle!
Leevi Lehto on onnistunut keräämään ”Hesarin on julkaistava uusi arvostelu Timo Harjun kirjasta!” facebook-ryhmäänsä 266 jäsentä. Hämmentävää. (Teemu ehkä kertoo kuinka monta allekirjoitusta samaiseen teemaan liittyvään adressiin on tähän mennessä kerääntynyt).
Tämä melkein masensi, mutta koska olen peruspositiivinen ihminen, niin päätän sittenkin innostua ja kerätä oman adressin.
Pyydän kaikkia allekirjoittamaan tämän vetoomuksen kommenttiosioon. Asia on mitä tärkein. Ainakin verrattuna siihen, että Hesarin pitäisi julkaista uusi arvostelu Harjun kirjasta. Sen puuttuminen ei sentään häiritse päivittäin kuin kahtasataakuuttakymmentäkuutta ihmistä. Ilmiö, josta puhun koskee kaikkia viittäsataaa runoblogien lukiaa päivittäin, takautuvastikin.
Lopettakaa seuraavanlaisten tuotosten julkaiseminen runo(ous)blogeissa:
1. Merkinnät joissa on kaksi tai useampi sanaa yhteenkirjoitettuna, jos tuotos ei löydy nykysuomen sanakirjasta.
2. Sanomalehdistä, googlettamalla tai mistä tahansan kerättyjä ”otsikoita” peräkkäin.
3. Yksitäiset sanat johon on lisätty yksi kirjain.
4. Luettelo sanoista, joilla on tai ei ole mitään yhteyttä.
5. Sanat, joihin on lisätty tavuvi-iva, jotenkin jännään paikkaan.
6. L-koodi –tyylin tehdyt merkinnät. Kielto koskee myös merkintöjä, joissa L on ylösalaisin (L-koodi: kts. alla)
Ja vaikka ette allekirjoittaisikaan, niin minun sana on painavin. En aio toimittaa adressia minnekään, mutta vaadin kaikkia runopiireihin kuuluvia ja kuulumattomia käymään täällä lukemassa sen, koska muuten he väheksyvät minua.
Mutta jos kukaan ei allekirjoita, minä kirjoitan runon, jossa luettelen kaikki Lehdon fb-ryhmään liittyneiden nimet peräkkäin, ja se on runoutta se.
Tämä melkein masensi, mutta koska olen peruspositiivinen ihminen, niin päätän sittenkin innostua ja kerätä oman adressin.
Pyydän kaikkia allekirjoittamaan tämän vetoomuksen kommenttiosioon. Asia on mitä tärkein. Ainakin verrattuna siihen, että Hesarin pitäisi julkaista uusi arvostelu Harjun kirjasta. Sen puuttuminen ei sentään häiritse päivittäin kuin kahtasataakuuttakymmentäkuutta ihmistä. Ilmiö, josta puhun koskee kaikkia viittäsataaa runoblogien lukiaa päivittäin, takautuvastikin.
Lopettakaa seuraavanlaisten tuotosten julkaiseminen runo(ous)blogeissa:
1. Merkinnät joissa on kaksi tai useampi sanaa yhteenkirjoitettuna, jos tuotos ei löydy nykysuomen sanakirjasta.
2. Sanomalehdistä, googlettamalla tai mistä tahansan kerättyjä ”otsikoita” peräkkäin.
3. Yksitäiset sanat johon on lisätty yksi kirjain.
4. Luettelo sanoista, joilla on tai ei ole mitään yhteyttä.
5. Sanat, joihin on lisätty tavuvi-iva, jotenkin jännään paikkaan.
6. L-koodi –tyylin tehdyt merkinnät. Kielto koskee myös merkintöjä, joissa L on ylösalaisin (L-koodi: kts. alla)
Ja vaikka ette allekirjoittaisikaan, niin minun sana on painavin. En aio toimittaa adressia minnekään, mutta vaadin kaikkia runopiireihin kuuluvia ja kuulumattomia käymään täällä lukemassa sen, koska muuten he väheksyvät minua.
Mutta jos kukaan ei allekirjoita, minä kirjoitan runon, jossa luettelen kaikki Lehdon fb-ryhmään liittyneiden nimet peräkkäin, ja se on runoutta se.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Tai Tei Li ja El Äm-ää
Jos muutkin, niin minä kanssa! (osa 2)
Melleri. minä ja Morrison. Ismo ja Kata. Milla ja Anssi. Pekka ja susi. Prokofjev.
P.S. Suosittelen kaikille runouden välttämättömästä sisäpiiriläisyydestä kiinnostuneille kirjaa.
.
Melleri. minä ja Morrison. Ismo ja Kata. Milla ja Anssi. Pekka ja susi. Prokofjev.
P.S. Suosittelen kaikille runouden välttämättömästä sisäpiiriläisyydestä kiinnostuneille kirjaa.
.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Murrehirmu
Olen sitä mieltä, että murrerunous pitää murtaa eli Tamperelaisittain rekonstruoira. Tässä teille rekonstruoitu Heli.
Ei näin:
Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.
Yritä täsä sit olla.
Jua pari lasi kuaharii.
(Heli Laaksonen)
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.
Yritä täsä sit olla.
Jua pari lasi kuaharii.
(Heli Laaksonen)
vaan näin:
Jos te olette itsenäinen, olette pelottava.
Jos te käyttäydytte ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, te olette liian kiltti.
Kun te kerrotte, mitä ajattelette, te olette aivan liian puhelias.
Jos te olette hiljaa, te käyttäydytte suspektiilisti.
Jos te suostutte seksuaaliseen kanssakäymiseen, te antaudutte liian helposti.
Jos te ette ryhdy yhdyntään, kumppaninne saattaa yhtyä johonkin toiseen.
Eksistenssi ahdistaa.
Nauttikaa kaksi lasillista kuohuviiniä.
Jos te olette itsenäinen, olette pelottava.
Jos te käyttäydytte ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, te olette liian kiltti.
Kun te kerrotte, mitä ajattelette, te olette aivan liian puhelias.
Jos te olette hiljaa, te käyttäydytte suspektiilisti.
Jos te suostutte seksuaaliseen kanssakäymiseen, te antaudutte liian helposti.
Jos te ette ryhdy yhdyntään, kumppaninne saattaa yhtyä johonkin toiseen.
Eksistenssi ahdistaa.
Nauttikaa kaksi lasillista kuohuviiniä.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Picasso & co.
Bongaa pönde!
Tykkään käydä Ateneumissa. Siellä voi katsella pöndejä niin kuin Picasso. Pönde on huvittava, lihava, vähän yksinkertainen, mutta ystävällinen. Nykyään niitä tuodaan sinne röykkiöittäin dösillä.
Tykkään käydä Ateneumissa. Siellä voi katsella pöndejä niin kuin Picasso. Pönde on huvittava, lihava, vähän yksinkertainen, mutta ystävällinen. Nykyään niitä tuodaan sinne röykkiöittäin dösillä.
lauantai 7. marraskuuta 2009
Kaipaamattomia vastauksia
Vastaan edellisen postaukseni saamiin kommentteihin tässä, koska vastauksesta tuli liian pitkä julkaistavaksi kommenttiketjun perässä.
Aluksi todettakoon, että tarkoitukseni ei ollut valkopestä Petäjän kritiikkiä, vaikka sitä ehkä epäsuorasti puolustinkin. Kommenttini koskivat ensisijaisesti sen herättämää reaktiota ja tähän reaktioon liittyneitä arveluttavuuksia. Käytännössähän HS:n nettisivuilla käydyssä keskustelussa kaikki tuli selväksi jo Pauliina Haasjoen kirjoittamassa ensimmäisessä kommentissa arvosteluun. Haasjoki toi esiin myös kaiken paikallaan olevan kritiikin, vaikkei mikään kohta hänenkään viestissä olekaan itsestäänselvyys lukuun ottamatta muutamia faktojen korjauksia.
Suuri osa kritiikistä on aivan yhtä ongelmallista kuin sen kohde. Sitä paitsi, ensimmäisen kommentin perään kerääntyneeseen moralististen närkästelyjen sumaan verrattuna Petäjän kirjoitus oli varovaisesti arvioiden 376,45 kertaa oivaltavampi. Samalla on täysin totta, että Petäjän arvio sisälsi kohtuuttomia huolimattomuuksia ja oli viiden teoksen arvioksi melko lyhyt. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että lyhyet arviot, joissa niputetaan teoksia, pitäisi kieltää.
Muutama ylimalkainen huomio Aksun viestiin:
1) ansiottomat kehut, kuten myös ansiottomat haukut ovat usein harmistuksen aiheita ja kyllä niistä puhutaan.
Julkisesti? Annetaanko niiden kirjoittajalle tuohtunutta palautetta? Ehkä. Moinen ei tosin ole osunut minun silmiini. Osaisitko neuvoa lähteille?
2) tämän hs-tapauksen syntyyn vaikutti olennaiselta osalta se, että kritiikki kattoi viisi kirjaa. Jos vain yksi teos olisi saanut huonon kritiikin, ei reaktio olisi ollut edes viidesosaa tästä. Onhan se röyhkeää kirjoittaa kritiikkiä viidestä esikoisesta, joita ei ole lukenut.
Tuo arvio, ettei kirjoja ole luettu lainkaan on melko rohkea oletus. Ylimalkaisesti kirjoitettu arvio ei merkitse sitä, ettei kirjoja ole luettu. Myöskään nimien yms. kirjoittaminen väärin ei merkitse, etteikö teoksia ole luettu.
3) niputuksia on ollut ja tulee olemaan. Tässä tapauksessa ongelmana oli se, että syy niputukseen oli typerä, teoksia käsiteltiin kuin ne olisivat yhdessä manifestoimassa jotakin sellaista kuin kokeellinen runous 2009.
Kategorisoiminen on tietenkin aina hankalaa: Spinal Tap ei oikeastaan ole hevibändi. Usein ulkopuolelta ei huomata eroja, jotka sisäpuolelta tuntuvat merkittäviltä. Ongelma on kuitenkin molemminpuolinen. Sisäpuolelta samankaltaisuuksia merkittävämmiltä vaikuttavat erot eivät ulkopuolelta katsottuna aina vaikuta kovin suurilta. Kumpi näkökulma on oikea? Pohjimmiltaan kysymys on nimenomaan perspektiivistä, vaikka varmasti on tapauksia, joissa toinen näkökulma kyetään perustelemaan vakuuttavammin. Kuitenkin, toisin kuin keskustelussa näytetään olettavan, ei ole automaattisesti siten, että kritiikin tulisi omaksua arvioitavan teoksen sisäinen näkökulma. Historian tutkimuksessa tilanne on ehkä aavistuksen erilainen. Vaikka sielläkin myös muut näkökulmat ovat mahdollisia. On esimerkiksi ihan legitiimiä tarkastella teoksen vastaanottoa ja unohtaa tekijän omat pyrkimykset.
4) kyllähän hesarin esikoispalkinto tahraantuu tällaisesta, kun Suomen runoesikoisista on jätetty suuri osa lukematta ja väitetään että palkitaan paras esikoinen kaikista. Petäjä on valitsemassa palkinnon saajaa, ja hänhän on nyt julkisesti todistanut että tän vuoden voittaja valitaan proosan ja torsorunouden laarista, koska kaikkea runoutta ei olla luettu.
Epäilen, että kaikkia uusia julkaistuja esikoisteoksia, edes runoteoksia, ei todellakaan ehditä lukemaan. Nähdäkseni tämä on lähtökohta, jota ilman palkinnon jakamaminen kävisi käytännössä mahdottomaksi. Oletan myös, että tämä on tilanne lähes kaikkien ”vuoden paras” kirja, laulu, elokuvat jne. palkintojen kohdalla. Mitä näiden kyseisten teosten lukemattomuuteen tulee, niin viittaan kohtaan kolme yllä.
Ad hominem argumentaatiokin on tässä kohtaa pätevää, koska arvostuksessa on kyse siitä kuinka henkilöt itse palkintoon suhtautuvat. Arvostuksen laskun huomaa, jos kirjailijat ja runoilijat pyyhkivät Hesarin palkintoehdokkuutensa omista ansiolistoistaan. Saa nähdä kuinka käy.
5) kyllä vain, hesari on kirjoittanut ja noteerannut runoutta laajasti. Se on samalla syy, miksi runoilijat ja runouden harrastajat seuraavat hesaria aktiivisesti. Pettymys onkin tietty suhteessa aikaisempiin monesti positiivisiin yllätyksiin. Tämä tapaus tuli pahasti puun takaa, mikä varmasti osin selittää reaktion voimakkuuden.
Ehkäpä hyvään tottuneet sietävät huonoa heikommin kuin muut. Anyway, joukkohysteria ei anna kovin suotuisaa kuvaa sisä- tai ulkopiireistä, vaikka lehdessä julkaistaisiin kuinka hölmö arvio tahansa. Useammankin kirjoittajan itsekontrolli taisi pettää pahemman kerran. Lisäksi runopiirien reaktion monotoninen marssirytmi antaa aihetta pohtia josko suomalainen nykyrunous on sekään niin monipuolista ja -muotoista kuin juhlallisissa julistuksissa on tapana kertoa.
6) ehkä oireellisinta ja paljastavinta tässä on se, että kriitikko itse ei ole puolustautunut millään tavoin. Hän ei myöskään ole suostunut osallistumaan tämän asian puimiseen mitenkään, kun kahden eri kulttuurilehden päätoimittajat ovat sitä kysyneet (eivät edes mitenkään tuomitsevasti, vaan kiinnostuneina).
Ehkä Petäjää hävettää, ehkä hän on vain ylimielinen tai sitten valituksen määrä sai hänet tympääntymään ja hän vetäytyi lopullisesti beat-kirjallisuuden pariin. Hiljaisuuden syiden spekulointi on tietenkin aivan turhaa, mutta keskustelu olisi kieltämättä mielenkiintoisempaa jos Petäjäkin osallistuisi siihen.
yks Kake
PS. Kati: kiva, että huomasit kokeellisen kritiikin kauden tuotokseni. Itse suhtaudun aavistuksen skeptisesti tuon kauden tuotantooni, mutta tietenkin kiitokset lämmittivät sydäntäni.
Aluksi todettakoon, että tarkoitukseni ei ollut valkopestä Petäjän kritiikkiä, vaikka sitä ehkä epäsuorasti puolustinkin. Kommenttini koskivat ensisijaisesti sen herättämää reaktiota ja tähän reaktioon liittyneitä arveluttavuuksia. Käytännössähän HS:n nettisivuilla käydyssä keskustelussa kaikki tuli selväksi jo Pauliina Haasjoen kirjoittamassa ensimmäisessä kommentissa arvosteluun. Haasjoki toi esiin myös kaiken paikallaan olevan kritiikin, vaikkei mikään kohta hänenkään viestissä olekaan itsestäänselvyys lukuun ottamatta muutamia faktojen korjauksia.
Suuri osa kritiikistä on aivan yhtä ongelmallista kuin sen kohde. Sitä paitsi, ensimmäisen kommentin perään kerääntyneeseen moralististen närkästelyjen sumaan verrattuna Petäjän kirjoitus oli varovaisesti arvioiden 376,45 kertaa oivaltavampi. Samalla on täysin totta, että Petäjän arvio sisälsi kohtuuttomia huolimattomuuksia ja oli viiden teoksen arvioksi melko lyhyt. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että lyhyet arviot, joissa niputetaan teoksia, pitäisi kieltää.
Muutama ylimalkainen huomio Aksun viestiin:
1) ansiottomat kehut, kuten myös ansiottomat haukut ovat usein harmistuksen aiheita ja kyllä niistä puhutaan.
Julkisesti? Annetaanko niiden kirjoittajalle tuohtunutta palautetta? Ehkä. Moinen ei tosin ole osunut minun silmiini. Osaisitko neuvoa lähteille?
2) tämän hs-tapauksen syntyyn vaikutti olennaiselta osalta se, että kritiikki kattoi viisi kirjaa. Jos vain yksi teos olisi saanut huonon kritiikin, ei reaktio olisi ollut edes viidesosaa tästä. Onhan se röyhkeää kirjoittaa kritiikkiä viidestä esikoisesta, joita ei ole lukenut.
Tuo arvio, ettei kirjoja ole luettu lainkaan on melko rohkea oletus. Ylimalkaisesti kirjoitettu arvio ei merkitse sitä, ettei kirjoja ole luettu. Myöskään nimien yms. kirjoittaminen väärin ei merkitse, etteikö teoksia ole luettu.
3) niputuksia on ollut ja tulee olemaan. Tässä tapauksessa ongelmana oli se, että syy niputukseen oli typerä, teoksia käsiteltiin kuin ne olisivat yhdessä manifestoimassa jotakin sellaista kuin kokeellinen runous 2009.
Kategorisoiminen on tietenkin aina hankalaa: Spinal Tap ei oikeastaan ole hevibändi. Usein ulkopuolelta ei huomata eroja, jotka sisäpuolelta tuntuvat merkittäviltä. Ongelma on kuitenkin molemminpuolinen. Sisäpuolelta samankaltaisuuksia merkittävämmiltä vaikuttavat erot eivät ulkopuolelta katsottuna aina vaikuta kovin suurilta. Kumpi näkökulma on oikea? Pohjimmiltaan kysymys on nimenomaan perspektiivistä, vaikka varmasti on tapauksia, joissa toinen näkökulma kyetään perustelemaan vakuuttavammin. Kuitenkin, toisin kuin keskustelussa näytetään olettavan, ei ole automaattisesti siten, että kritiikin tulisi omaksua arvioitavan teoksen sisäinen näkökulma. Historian tutkimuksessa tilanne on ehkä aavistuksen erilainen. Vaikka sielläkin myös muut näkökulmat ovat mahdollisia. On esimerkiksi ihan legitiimiä tarkastella teoksen vastaanottoa ja unohtaa tekijän omat pyrkimykset.
4) kyllähän hesarin esikoispalkinto tahraantuu tällaisesta, kun Suomen runoesikoisista on jätetty suuri osa lukematta ja väitetään että palkitaan paras esikoinen kaikista. Petäjä on valitsemassa palkinnon saajaa, ja hänhän on nyt julkisesti todistanut että tän vuoden voittaja valitaan proosan ja torsorunouden laarista, koska kaikkea runoutta ei olla luettu.
Epäilen, että kaikkia uusia julkaistuja esikoisteoksia, edes runoteoksia, ei todellakaan ehditä lukemaan. Nähdäkseni tämä on lähtökohta, jota ilman palkinnon jakamaminen kävisi käytännössä mahdottomaksi. Oletan myös, että tämä on tilanne lähes kaikkien ”vuoden paras” kirja, laulu, elokuvat jne. palkintojen kohdalla. Mitä näiden kyseisten teosten lukemattomuuteen tulee, niin viittaan kohtaan kolme yllä.
Ad hominem argumentaatiokin on tässä kohtaa pätevää, koska arvostuksessa on kyse siitä kuinka henkilöt itse palkintoon suhtautuvat. Arvostuksen laskun huomaa, jos kirjailijat ja runoilijat pyyhkivät Hesarin palkintoehdokkuutensa omista ansiolistoistaan. Saa nähdä kuinka käy.
5) kyllä vain, hesari on kirjoittanut ja noteerannut runoutta laajasti. Se on samalla syy, miksi runoilijat ja runouden harrastajat seuraavat hesaria aktiivisesti. Pettymys onkin tietty suhteessa aikaisempiin monesti positiivisiin yllätyksiin. Tämä tapaus tuli pahasti puun takaa, mikä varmasti osin selittää reaktion voimakkuuden.
Ehkäpä hyvään tottuneet sietävät huonoa heikommin kuin muut. Anyway, joukkohysteria ei anna kovin suotuisaa kuvaa sisä- tai ulkopiireistä, vaikka lehdessä julkaistaisiin kuinka hölmö arvio tahansa. Useammankin kirjoittajan itsekontrolli taisi pettää pahemman kerran. Lisäksi runopiirien reaktion monotoninen marssirytmi antaa aihetta pohtia josko suomalainen nykyrunous on sekään niin monipuolista ja -muotoista kuin juhlallisissa julistuksissa on tapana kertoa.
6) ehkä oireellisinta ja paljastavinta tässä on se, että kriitikko itse ei ole puolustautunut millään tavoin. Hän ei myöskään ole suostunut osallistumaan tämän asian puimiseen mitenkään, kun kahden eri kulttuurilehden päätoimittajat ovat sitä kysyneet (eivät edes mitenkään tuomitsevasti, vaan kiinnostuneina).
Ehkä Petäjää hävettää, ehkä hän on vain ylimielinen tai sitten valituksen määrä sai hänet tympääntymään ja hän vetäytyi lopullisesti beat-kirjallisuuden pariin. Hiljaisuuden syiden spekulointi on tietenkin aivan turhaa, mutta keskustelu olisi kieltämättä mielenkiintoisempaa jos Petäjäkin osallistuisi siihen.
yks Kake
PS. Kati: kiva, että huomasit kokeellisen kritiikin kauden tuotokseni. Itse suhtaudun aavistuksen skeptisesti tuon kauden tuotantooni, mutta tietenkin kiitokset lämmittivät sydäntäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)