perjantai 19. maaliskuuta 2010

Katsaus lehteen


Nuori Voima
on hyvä lehti. Uusi numero on myös hyvä. Huomautettavaa löytyi ensimmäisellä vilkaisulla vain sivuista 58–61.

Erästä ystävääni on ihmetyttänyt, että millä oikeudella lentokoneen henkilökunta toivottaa matkustajat tervetulleeksi koneen laskeuduttua määränpäähänsä. Hieman samanlainen kysymys tulee mieleen kun lukee Olli Sinivaaran runoa Rape Me.

Olli pyrkii tosissaan yhdentekevän namedroppingin maajoukkueeseen. Se on kuitenkin vain harmiton, joskin tappavan tylsä maneeri. Olkoon siis menneeksi. Mutta millä oikeudella ranskalaisesta filosofiasta höpisevä Sinivaara omistaa runonsa ”Hölderlinille, Mannerille, Cobainille ja ja kaikille muille moderniteetin orpolapsille”? Mikä antaa hänelle sellaisen aseman, että hän voi omistaa runon mainituille henkilöille ilman, että kyseessä olisi parodia? Omistuksen myötä runon asetelma kääntyy ylösalaisin. Sinivaara ei komenna tai edes pyydä ”Rape Me”, vaan asialla on runoilija itse. Mieleen piirtyy kuva illalliselle kutsutusta runoilijasta: ”Tämä on ihan sinua varten valmistettu” Olli toteaa isännälle. ”No, maistuuko? Entä saako olla lisää?” hän utelee illan emännältä ja kehottaa tätä syömään kunnolla, kerrankin mahansa täyteen ”kun näitä ei voi oikein lämmittää uudestaan”.

Sinivaara on tietenkin taitava sanailija. Niin runoilijan kuuluu ollakin. Uusimmassa Tuli ja Savu lehden numerossa hän hoitaakin työnsä suvereenisti (lukuun ottamatta kökköä paradoksien käyttöä). Ongelma on siinä, että runoilijuus ja runous eivät riitä hänelle. Miksi olla vain loistava runoilija kun voi olla messias tai ainakin oikea, nimenomaan ihan juuri se oikea filosofi? Runoilija (ja Kurt Cobain) tietävät totuuden. Filosofian arvostelijana Sinivaara on kliseistä kliseisempi ja latteaa latteampi. Kun Olli kirjoittaa filosofiantutkijoista, jotka puhuvat ”keskeltä huippulogistista konferenssipullaansa”, niin hän ei ymmärrä, että hän on runouden messiaanisuuden demonstraatiota ja filosofian kritiikkiä haparoidessaan avuttomampi kuin XXXIV World Conference on Polish Logic and Polish Philosophy of Sciencen kaksi hylättyä abstraktia.

Toinen kritiikin kohde löytyy Sinivaaran runoa seuraavalta aukeamalta. Miksi ihmeessä julkaisitte Juhana Vähäsen itkuvirren harhaan johtavalla otsikolla ”Arvostelu”? Hyvä Juhana ja muut runoilijat, HS-kritiikkinne ei ole Homma foorumilla Hesariin kohdistuvaa valitusta korkeammalla tasolla. HS on kohdellut Suomalaista runoutta silkkihansikkain ja jakanut avokätisesti palstatilaa runoudelle. Laittakaa loppu tälle nololle episodille, jonka kriitikkona minäkin alan käydä noloksi.

11 kommenttia:

  1. Arvostelu on arvostelu jos siinä päällä lukee niin, ja gin tonic on gin tonic jos minä sitä gin toniciksi sanon.

    Väärästä gin tonicista tulee oikea gin tonic
    jos se nähdään vilpittömin sydämin
    tai jos se nähdään oikein.

    Uuh, nyt menen kuselle.

    VastaaPoista
  2. Minä kun näin teoksessasi jo kaupallista potentiaalia, kunhan vain taustalle olisi sävelletty surullista musiikkia.

    Mutta pistetään kiista puoliksi. Sovitaan, että kyseessä on sellainen kokeellinen arvostelu.

    Mitä gin toniciin tulee, niin kannattaa välillä kokeilla tonicin sijaan bitter lemonia. Siitä tulee väärä gin tonic, mutta oikea gin bitter lemon. Se on erinomainen juoma esimerkiksi Sanomatalon Painobaarissa nautittavaksi.

    VastaaPoista
  3. Pistetään kissa puoliksi. Tehdään sille siis kokeellinen maksaleikkaus.

    Sanomatalon Painobaarissa, kuten elämän painobaarissakin, mikä tahansa juoma on erinomainen nautittavaksi. Samalla tavoin on mikä tahansa elämän metsän sieni erinomainen nautittavaksi.

    VastaaPoista
  4. Mä kävin siellä, mutten nähnyt sinua.

    yK

    VastaaPoista
  5. Kuinka monta vuotta minun pitää kirjoittaa Jerichon muurin itkuvirsiä, koska en ole kissa ja gin tonicista jää jäljelle vain ylimääräinen sitruuna?

    VastaaPoista
  6. Melko tarkalleen viisi ja puoli vuotta. Yleensä siihen menee sen verran. Itselläni tosin meni hieman kauemmin.

    VastaaPoista
  7. mult tulee ripulii pyllyst mut siis juhana nukkuu tuol toises huonees s se om meitsisn frendi siit on tullu ku ei mul oo ollu koskaa nmuitää n muta mut siis se on tosi hshyv ä tyypoi niin ja ne sano et karr io li tavaanu ysk kaksekn jossain msestäsas msut siis sniin niin mutsiis säemmä ititä mäihanä etää johtuu nut siis mä raakstan suta mä jhalmaialnman losppun sasti ihain es meä a mun pitää mennä röökille mä katon sitä X-files jakso mies ccskjully ja muldieur on siel haamutalos mhut joo pidä huolta, piis aut atafafaka rasestm y cace

    ps lähetkö muuten joksus lassin ja juhanan ja jannen kaa dokaa tai jotain saunaana? kysyms vain

    me olla vaiihmisenhä

    VastaaPoista
  8. sii s Janne Kortienhten

    VastaaPoista
  9. ps mä tykkän leikiä tyttöjen kanssa kakalla ja sadaomeasoso ruoska perseeseen antaa pikkutytölle krusifiksiia perseeseen oikein kunolaan

    VastaaPoista
  10. Mä rakstaqna sua tästä yöstä OLETKIO SINÄ YKSI HEIStä

    VastaaPoista
  11. Janne, joskus minusta tuntuu, että ole koko ajan kaljalla teidän kanssanne.

    Juhanalle terveiset! Se siis löysi lapikkaansa. Hyvä.

    VastaaPoista