sunnuntai 30. tammikuuta 2011

kuinka marginaaliseksi voi käydä?

Katsottuani entisen Kaken (sic) pesulan, nykyisen Voimalan, ja luettuani mm. tämän, olen hämmästyksestä ymmyrkäinen. Kuinka tarmokkaasti koulutettu ihminen voi rakentaa itselleen nojatuolista käsin mielikuvitusvihollisia, kuinka iloisesti voi vastustaa mielipiteitä, joita kannattaa äärimmäisen harva jos nekään? Kuinka pitkään voi vastustaa typeryyksiä mainitsemattakaan yhtä ainoaa esimerkkiä siitä, että joku joskus ja jossain olisi oikeasti ajatellut väitetyllä tavalla, kuinka monta mielikuvitusoletusta nojatuolissa istuessaan voi keksiä?

Oikeasti ei tulisi hämmästyä. Tämä on nuivapuheen valtavirtaa, ei marginaliaa. Valtavirtaa on myös siitä valittaminen, että aina kun sanoo jotakin mamukriittistä, niin saa osakseen natsikortin. Epäilemättä niin tapahtuukin. Jostain suunnasta se lentää. Hölmöjä nimittäin riittää. Mutta ne, jotka asiasta eniten valittavat ovat luonnollisesti kortittamassa heidän kanssaan eri mieltä olevia kukkahattutädeiksi, kulttuurirelativistiseksi suvaitsevaistoälymystöksi jne. Lukekaa epähuviksenne Halla-ahon blogia, hommaforumia ja nuivablogeja sillä silmällä, että bongaatte kukkahattuhippivihervarsemmistoälymystö -kortteja.




kysymys

oletteko kuulleet
taksikuskit paljastavat
eivät ihan kaikkea
mutta jotakin
se kertoo
mistä mistäkin
mistä tahansa

oletteko kuulleet
kukkahatturunoja
oletteko luulleet
tollojen tarinoita
tosiksi
oletteko kuulleet
taikasanoja r r r r

onko sinusta pidetty
onko sinua pidetty
automaattisesti  tai
korvausta vastaan
valtavana rikkautena
toimenkuva: voimavara

oletko näennäishistoriallinen
oletko virallinen linja
onko sinulla uhrin status
onko sinulla marttyyrin viitta
onko fantasiasi poliittisesti
epäkorrekti

saako ihmiseltä vaatia
vähän mitään jotain
tarkkuutta rehellisyyttä
onko ihmisen
perusominaisuus
ylimielinen tietää jo
ignorantti oppimaton
sivistymätön tietämätön
hyödytön hölmö

katsotko toisaalle
sivulle yläviistoon
kenkiisi pilviin
katsoisitko silmiin
katsoisitko tauluun
nousisitko nojatuolista
jos korrektisti pyydettäisiin

2 kommenttia:

  1. heh, lukiessani tuota hännikäisen postausta ajattelin erästä taksimatkaa kun olin viemässä lasta taannoin päivystykseen. rattiin sattui maahanmuuttokriittinen kuski, joka väänsi väkisin keskustelua mamujen kauheudesta. en hirveesti lämmennyt sille, ja koitin puhua lapseni kanssa takapenkillä, mut sepä ei ollut hiljaa. se oli aika pelottavaa.

    vasta jälkeenpäin tajusin 3 asiaa. tummapiirteinen lapseni näyttää "ulkomaalaiselta" (multa on usein kysytty oonko "ulkomaalaisen" kanssa naimisissa kun lapsi on "eksoottinen"). "ulkomaalaiset" taksikuskit on mun kokemuksen mukaan olleet aina kohteliaita. siitä taksikuskista ois pitäny valittaa. ja kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Taksista. Minulla kävi viime yönä sellainen tuuri, että maahanmuuttajataksikuskini oli aivan hervottoman hauska (puhui suomea kohtuullisen hyvin). En muista koska viimeksi olen nauranut kenenkään jutuille yhtä paljon.

    Oi niitä aikoja, jolloin taksikuskien kanssa juteltiin pörssikursseista.

    VastaaPoista