.
Parnasso on näemmä alkanut julkaista Tuli & Savu –lehteä sivuillaan. Jää aavistuksen verran epäselväksi mitä Parnasso saavuttaa sillä, että julkaisee artikkelin, jossa toisen lehden työryhmä kertoo mitä he olivat omassa lehdessään julkaisseet. Toisaalta erilaiset lehdistökatsaukset ovat muodostuneet lehtien vakiopalstoiksi. Parnassossa keksittiin ulkoistaa kyseisen palstan ylläpito alkuperäisten artikkelien kirjoittajille ja toimittajille. Nerokasta.
Parnasso raportoi, että runokritiikin muodosta, laadusta, määrästä, tilasta, relevanssista, merkityksellisyydestä, kriittisyydestä, vertailevuudesta ja ekologisuudesta huolestunutta Tuli & Savu -lehden työryhmää motivoi kaksi kysymystä: (1) Pysyykö kritiikki runon perässä? (2) Pysyykö kritiikki runon perässä? Ei ole vaikeaa arvioida kumpaan näistä kahdesta eri lehdissä julkaistuista kysymyksistä pitäisi tarttua ensin. Ei kumpaankaan.
Mistä kumpuaa ajatus, että kritiikin on pysyttävä runouden perässä?
Kritiikki kulkee runon edellä. Kritiikki on seuraavaa runoa varten, ei edellisen korjaamiseksi. Vaatimus siitä, että kritiikin pitäisi pysyä runouden perässä on nöyryyttävä.
Alla runoilijoiden avuksi kaksi huomautusta, joista vaarin ottamalla runoilija pysyy yhä monimuotoisemman kritiikin perässä kohtuullisen helposti tilanteessa, jossa ei ole yhtä vaan aina vaan useampia kritiikkejä ja kritiikkioppeja.
1. Runous on runoutta ja runo on runo. Jos se olisi jotain muuta niin se olisi jotain muuta.
2. Jos haluat matkustaa jonnekin jännään paikkaan, juoda viinaa, mainita jänniä nimiä, latoa yksi tai kaksi ulkomaankielistä lausetta, käyttää sivistyssanoja, heittäytyä dramaattiseksi, kertoa pseudonyymin kautta kuinka hyvä olet tai kostaa jollekin, joka ravintolassa sanoi sinulle tuhmasti, niin tee kaikki nämä asiat – niin minäkin teen – mutta älä kirjoita siitä runoa, tai jos kirjoitatkin niin älä julkaise sitä, älä edes internetissä.
Näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti